keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Rovaniemelle tiemme vie

"Tämä kevät tulee olemaan kyllä vähän hiljaiseloa ainakin huhtikuun loppuun saakka yhden koiriin liittymättömän, mutta onnistuessaan elämän uomia mullistavan, projektin vuoksi. Sen jälkeen kun projekti ei ole enää minun käsissä, voin jatkaa (tai aloittaa) tavoitteellisemman ja etenevän treenaamisen." (edellinen blogikirjoitus maaliskuulta)

Ja niinhän siinä kävi, että projekti onnistui! Luin itseni sisään Lapin Yliopistoon ja aloitan syksyllä luokanopettajan opinnot.
Tänään teimme vuokrasopimuksen pienestä omakotitalosta Sinetän alueelta ja Lappi unelma alkaa päiväpäivältä - sopimus sopimukselta - konkretisoitumaan.



Jätin jo jäsenhakemuksen Rovaniemen Käyttökoirien yhdistykseen. Sieltä ei ole vielä vahvistusta tullut, mutta eiköhän joku treenimahdollisuus meille sieltä löydy.

Lisäksi meidän uudessa kodissa on 3 hehtaarin (!) tasainen piha, joten iiiihan vähän houkuttaa hankkia kepit ja pari hyppyestettä omalle pihalle. Toki treenaaminen ulkona on mahdollista hieman lyhyemmän aikaan kuin täällä etelässä, sillä lumi taitaa vallata maan jo syksystä.


Tätä elämän muutosta on odoteltu varmaan pidempään kuin itse olen tiedostanut. Kiva palata Lappiin jälleen. Olin siellä jo yhden talvikauden töissä noin 8 - 9 vuotta sitten. Aika rientää todella lujaa!


Tosissaan vitsillä (kaiketi enemmän) tosissaan Tiina lupaili Norjan äitiä L:ää lainakoiraksi myös pohjoiseen. Käytiin L:n kanssa yhdet kisat juoksemassa Järvenpäässä ja viimeinen hyppyrata meni jo ihan mukavasti. Vitonen siitä tuli yhden kiellon takia, mutta ratafiilis oli loistava.
Akan kanssa treenaillaan keppejä ja koska en ole kovin kummoinen kouluttaja mitä tulee keppeihin, niin niitä saa odotella tovin valmistuvaksi. Siksi ne omat pihakepit olisi ihan kätevät.
Kun kepit a) mennään ilman verkko b) osana rataa, niin voisin harkita 1-luokkaan osallistumista jo Akan kanssa. Paljon ratatreenikilsoja sille ei ole vielä kerääntynyt, joten ratatreeniäkin pitäisi vähän harrastaa enemmän. Nyt olen kesän JAU:lla ulkopuolisena vapaatreenaajana, niin treenaamaan tulee lähdettyä todella herkästi.

Tähän loppuun kuvia Rovaniemen reissusta, kun kävin siellä soveltuvuustestien merkeissä pyörähtämässä Akan ja Matun kanssa junalla.










perjantai 9. maaliskuuta 2018

Akka 2


Akka täytti kaikessa hiljaisuudessa kaksi vuotta ja itse muistin asian vasta kolme päivää varsinaisen syntymäpäivän jälkeen. Voi tuota onnetonta koiralasta.

No Akka nyt on kaksi ja vielä ihan kesken. Kuopuksena tulee varmasti kantamaan juniorin viittaa vielä pitkään. On kyllä lihastollisestikin vielä paljon asioita, mutta pikku hiljaa ja antaa tytön kehittyä rauhassa.

Agilityssä vielä rakennellaan yksittäisiä palikoita ja erityisesti kepit on totaalisessa rakennusvaiheessa. Mutta eiköhän meillä ole kokonaiset kepit kesän aikana. Nyt on vielä 5 verkkoa jäljellä. Siinä samalla treenataan muita kokonaisuuksia ja ohjauksia. Sitten vasta startataan kisoissa, kun pystytään treenioloissa tekemään kokonainen kisamittainen rata puhtaasti. Nimittäin tuskinpa kisoissakaan tulisi mystisiä onnistumisia, jos niitä ei saa treeneissä aikaiseksi.

Tämä kevät tulee olemaan kyllä vähän hiljaiseloa ainakin huhtikuun loppuun saakka yhden koiriin liittymättömän, mutta onnistuessaan elämän uomia mullistavan, projektin vuoksi. Sen jälkeen kun projekti ei ole enää minun käsissä, voin jatkaa (tai aloittaa) tavoitteellisemman ja etenevän treenaamisen.

Muita lajeja ei ole Akan kohdalla tällä hetkellä suunnitelmissa. Eihän sitä tulevaisuudesta voi tietää, jos tulee jokin hurahdus noseworkkoiratanssimummojenmetsästyspaimennukseen mutta tällä hetkellä ohjaajaa ei kiinnosta muu kuin agility, lenkkeily ja kotitemppuhömpötykset. Akka ei taida muuta osata edes toivoa.

torstai 22. helmikuuta 2018

Pakkanen





Pakkanen paukkuu nyt myös Etelä-Suomessa. Meidän pieni lyhytkarvainen englannin ihme (Akka) pidemmillä lenkeillä meinaa, että hiukka kylmä on. Vaikkei sitä haluaisi näyttää kuin ihan lopussa. Minulla alkoi talviloma ja etukäteissuunnitelmissa oli käydä useamman kerran agilityhallilla. Asetin meille nyt kuitenkin pakkasrajaksi tuon -10. Agility Akatemialla kun tiedettävästi ei ole kovin paljon lämpösempi kuin ulkona. Ihan vain siksi, että lihasten lämmittely koiralla on astetta haastavampaa (vaikkei mahdotonta) ja loppulauma joutuu kökkimään autossa kun yksi treenaa. Järkipäätös tällä turkkimateriaalilla.


Norjan kipuoireilu hieman palasi tammikuun lopulla. Käytiin fyssarilla ja aloitettiin Carthopen pistossarja. Nyt ollaan haettu kaksi piikkiä ja vielä en ole havainnut, että piikit olisi merkittävästi muuttanut olemusta. Tosin eläinlääkärin mukaan aikaisintaan 3. piikin jälkeen voi havaita jotain, jos jotain havaittavaa tulee.



Matu voi mielettömän hyvin. Tyyppi taitaa tykkää kunnon pakkasesta!


Akka hyppii hangen kimppuun


Eilen lenkkeiltiin Tiinan lauman kanssa. Kuvassa pöhkö Vicky ja filmaattinen Winx

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Norja jo 3v.

Hieman jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Meidän Norja noponen täytti 11.1. jo 3 vuotta. Synttäri osui viikon kököimmälle päivälle, eli torstaille jolloin teen aina pitkä työpäivän joten varsinaisesti ei muistettu juhlia. Mitä nyt Norja sai creme fraice vaahdon iltaruokansa päälle.



Norja porskuttelee ihan mukavasti. Kipulääkeannostusta koitin laskea, mutta oireet palasivat jo kipulääkkeen puolittamisesta. Mutta täysannostuksella arki kulkee oikein hyvin. Nyt pitäisi käydä hakemassa Carthopen pistossarja vielä täydentämään kokonaisuutta. Agilityhallille Norja on päässyt kerran viikossa tai kahdessa tekemään mitä-lie-harjoituksia. Ollaan lyhyeiden agilitypätkien lisäksi tehty rallitokomaisia seuruutuksia, joissa pitää käydä matalassa vauhdissa hyppäämässä este ja palata seuruuseen. Sekä sinnepäin toko(ish)a, eli olen heittänyt lelun jonnekkin ja Norjan pitää odottaa tai mahdollisesti jopa lähteä väärään suuntaan ennen kuin saa lähteä heitetyn lelun perään. Suorat hallitut hypyt hallitussa vauhdissa ei ole aiheuttanut oireiluja, joten niitä teen ihan hyvin mielin. Onhan ohjeena liikkua kivun sallimissa rajoissa.
Olin ehkä 10 minuuttia innoissani, että sen verran moni rallytokoliike olisi hallussa että alokasluokasta voisi tuloksia saada kerta agilitykilpailut eivät tule kuuloon dopingsääntöjen takia. Mutta sitten tajusin, että samat säännöt koskevat rallytokoa, joten se siitä. Ei sitten. Alla videota tammikuun alulta.


Henkilön Saara (@saaramarion) jakama julkaisu


Akkelia on taas treenattu oikein ajatuksen ja suunnitelman kanssa. Keppien opetusmetodiksi nyt valikoin ihan vain verkot, koska osaan opettaa niin parhaiten. Varmasti miljoona muuta tehokasta tapaa olisi, Norjankin kanssa aloitettiin treenaaminen 2x2 kepeillä. Mutta metodi jumittui minulla siihen vaiheeseen, etten ikinä saanut suoristettua keppejä ja lopulta sitten kuitenkin opetin verkoilla.
Akka on kuitenkin mahtavan fiksu kaveri ja nopeasti osaa yleistää, kun perusideasta on saanut kiinni. Verkotkin ovat Akatemialla usein jossain piilossa ja löydän niistä vain osan, näin olosuhteiden uhrina on sitten alusta saakka ollut verkottomia rakoja minkä suorittamista tuon on pitänyt päässään pohtia.
Hyvin on edennyt kaikilla kulmilla ja etäisyyksillä. Seuraava steppi on suunnitelmallisesti vähentää niitä olemassa olevia verkkoja.


Juoksupuomi on niin hyvässä iskussa, että pelkään pilaavani vielä kehityksen jotenkin. Ollaan otettu nyt juoksuhäiriöllä ja nostettu kierroksia ja onnistumisprosentti puomin alimpaan kolmannekseen on 97 % luokkaa. Viime viikonloppuna alettiin sitten treenata loivia käännöksiä, eikä tuo agilityeläin ollut uudesta tehtävästä moksiskaan. Toisaalta nyt kun katson tätä aikajanaa, niin ollaanhan me näitä pitkään jo treenattu ja rakennettu perusteita huolellisesti. Se kun ei ala kilpailemaan ennen kuin on varmaa osaamista niin ei ole treenatessakaan kiire. Ei tarvitse olla kilpailutauolla erikseen!
Pikku hiljaa alan yhdistämään näitä esteitä ja ohjauksia radaksi, niin katsotaan millainen kokonaisuus saadaan.
Viime viikonloppuna koin suuren oivalluksen miten Akkaa pitää ohjata.
Sille ei riitä pehmeä villasukkaagility, vaan kun mennään niin mennään. Laitetaan lenkkarit kunnolla jalkaan nauhat kireelle. Päämäärätietoisesti, jämäkästi näytetään minne mennään. Jos Akka ei tiedä, niin se kovastakin vauhdista kaartaa ohjaajan jalkojen eteen ja haukahtaa. Ravistin itseni tilanteeseen kiinni, otan hieman kovemman äänen käyttöön (itseäni tsemppaamista varten), hölkkähypähtely vaihtui kunnolla liikkumiseen ja johan Akallekin oli selvää, että minne on tarkoitus sujahdella. Akan kanssa treenaaminen on hurjan hauskaa.


Matu, hänella on ihan kivaa. Talvi on kivaa.

Ludvig varmaan haluaisi olla valkoinen koira.

Pentu Norja ja aikuis Norja. Kaunis pentu, kaunis aikuinen.