torstai 23. marraskuuta 2017

Norwegian OPEN!

Voi että kun oli kivaa Norjassa!

Erityisesti jotenkin ensimmäisenä kisapäivänä oli ihan erityinen kisafiilis mitä en ole ikinä aiemmin kokenut. Olin perjantaina lähtönumerolla jotain 160 ja koiria kaiken kaikkiaan oli luokassa 270. Eli merkittävä ero tottumiini 10 koiran 2-luokan kilpailuihin. Ja vielä kun perjantain rata oli Norwegian Open rata, niin oli tasolta 3-luokan tasoa. Oli tosi kiva päästä tekemään monipuolisia ohjauskuvia kisaradalla ja pidemmät estevälit antoi minulle täyden mahdollisuuden juoksennella sydämeni kyllyydestä.
Meillä kävi vielä tällä perjantain radalla niinkin onnekkaasti, että juuri kun tultiin radalle ja odoteltiin lähtölupaa tuli jokin tuomarihässäkkä. Joku edeltävistä kilpailijoista varmaankin reklamoi tuomarille tms. ja asiaa selvittäessä odottelimme lähtöviivalla. Joillekin tämmöinen odottelu ei sovi, mutta meille se kuin odottamaton lahja. Siinä kyykin Norjan kanssa ja silittelin sen leijonanharjaa. Muista koirista kierroksia ottanut Norja tuntui oikein kunnolla rauhoittuvan ja fokusoituvan olennaiseen, olimme vain me kaksi. Tilanteessa tuntui, että muu halli olisi pimentynyt ja olimme parrasvaloissa parhaimmillamme. Harmittavasti radalta tuli kontaktivirhe ja sitä kautta vitonen. Mutta tuohon radan fiilikseen palaan uudelleen ja uudelleen lämmöllä.

Norwegian Open agilitytapahtumassa Norjan Konsvingerissä on siis viikonlopun aikana Norwegian Open ratoja, joissa kaikki saman kokoluokan koirat kilpailevat toisiaan vastaa tasoluokista riippumatta. Norwegian Open ratoja on yksi agilityrata perjantaina, yksi hyppyrata lauantaina ja yksi agilityrata sunnuntaina. Jokaiselta Norwegian Open radalta pääsee 10 parasta sunnuntaina järjestettävään finaaliin. Finaalissa siis kilpailee Norwegian Open mestaruudesta 30 koirakkoa per kokoluokka. 
Norwegian Open ratojen lisäksi lauantaina ja sunnuntaina oli jokaisen tasoluokan normaaleja kilpailuja, joista on mahdollisuus saada ihan tänne Suomeenkin kelpaavia sertejä. Molempina päivinä yksi agilityrata ja yksi hyppyrata. Maksien 3-luokassa kilpaili noin 170 koirakkoa. Maksien 2-luokassa, eli siellä missä Norjan kanssa oltiin, kilpaili noin 70 koirakkoa.

Harvoja ottamiani kuvia hallista. Perjantain Norwegian Open rataantutustuminen käynnissä.

Kilpailuhalliin Konsvinger Halliin oli tehty neljä suurta kenttää, jotka oli aidattu matalilla pahvisermeillä. Varsinaista ilmoittautumista ei ollut kilpailupäiville, vaan kullekin radalle ilmoittaudutiin juuri kun asteltiin valmistautuvien koirakoiden jonoon. Jokaisen koiran "kataloginumero" oli julkaistu reilu viikkoa ennen kilpailuviikonloppua. Numero piti itse tulostaa tai kirjata itselleen ylös muulla tavalla. Jotkin kokeneet ja viitseliäät kisakonkarit olivat laminoineet tulostetun kataloginumeronsa ja kantoivat niitä nauhassa. Itse monen muun tapaan olin tulostanut numeron ja ryttäsin sen taskuun. Näin tuntui moni muukin tekevän. Joiltain bongasin tussilla kädenselkään kirjoitetun numeron.
Numeroa siis käytännössä tarvittiin, kun siirrytiin valmistautuvien koirakoiden jonotuskarsinohin. Sisäänheittäjällä oli käytössään iPad, jolla kirjasi koirakon olevan paikalla eli tässä kohtaan varsinainen ilmoittautuminen radalle tapahtui. Lähtökarsinoista vielä joku kehäsihteeri tuli pyytämään numeroa nähtäväksi, joka oli ainoa paikka kun numero piti kaivaa sieltä taskusta. Tämän jälkeen sen pystyi ryttäämään takaisin taskunpohjalle tms. Radalla siis ei tarvinnut olla numeroa näkyvillä edes rataantutustumisessa.
Suorituksen virheet kirjattiin varmasti myös suoraan tietojärjestelmään kulkematta paperikirjauksen kautta. Itse tulos oli nähtävissä samantien suorituksen jälkeen radan ulosmenon televisionäytöltä. Jokaisella radalla oli oma televisionäyttö, josta pystyi seuraamaan sekä lähtölistaa että tuloksia.
Kilpailukirjoja ei jätetty mihinkään odottamaan mahdollisia tuloksia. Mikäli sai sellaisen tuloksen, jonka halusi kirjattavan kilpailukirjaan tuli kirjaus hakea kilpailutoimistosta. Meille ei niitä nollatuloksia siunaantunut, joten kilpailukirja köllötti koko viikonlopun kassinpohjalla. Reissukumppanini Tiina ja hänen bordercollie Eve sen sijaan sai uusia merkintöjä heidän kirjaansa.

Rataantutustumisetkin oli varsin rento tapahtuma. Ilmeisesti ympäri Eurooppaa saa ottaa kenet tahansa rataantutustumiseen mukaan eikä muutenkaan ole kovin tarkkaa kuka siellä radalla pyörii. Itsekin taisin olla pariin kertaan väärässä rataantutustumisryhmässä, koska katsoin parhaakseni tutustua mieluiten viimeisimpinä siihen rataan, jota olin seuraavaksi menossa suorittamaan. Rataantutustumisten ryhmät olivat kaikki peräkkäin ja helposti varsinkin Norwegian Open radoilla oli rataantutustumisen sekä varsinaisen suorituksen välissä monta tuntia aikaa.

Lauantaina minun kilpailu-urakassa oli Norwegian Open rata sekä 2-luokan agility- ja hyppyrata. Kilpailupaikan layout ei ollut Norjan antisosiaaliselle luonteelle paras mahdollinen, sillä kaikkiin kehiin kuljettiin yhteisen keskikäytävän kautta. Multisosiaaliset europpaakoirat olivat tällä keskialueella osittain vapaana ja ihmiset lämmittelivät koiria alueella pyörittäen niitä roskisten ympäri ja heittäen lelua. Ihailin upeasti koulutettuja koiria, jotka käyttäytyivät tyynen rauhallisesti ja täysin muut koirat ingnooraavasti samalla kuin tein täyden päivätyön, että sain pidettyä meidän habituksen edes jotenkin normaalina.
Omaa tarinaansa kertoo, kun sunnuntain viimeisellä agilityradalla pyysin ratahenkilöiltä rataantutustumisen jälkeen että voisiko maalialueelle saada yhden pahvisermin poikittain näkösuojaksi. Viimeinen este kun heitti suoraan vilkkaalle keskialueelle koirat. Viisi nuorta norjalaista ratahenkilöä katsoi minua kovin hämmästyneenä, ja luulivat aluksi että haluaisin laittaa lelun maaliin odottamaan. Kun lopulta sain seiniä osoiteltuani sanomani perille, he katsoivat minua hämmästyneenä ja kysyivät "...but why?". Heille ei ollenkaan ollut tuttu ilmiö, että koira voi maalista tullessaan singota ohikulkevaa ahdistelemaan. En saanut sermiä poikittain maalialueelle, mutta onneksi Tiina tuli siihen ihmismuuriksi. Norja karkasikin takaisin kentälle suoraan viimeiseltä esteeltä ja nolona sen sieltä jouduin hakemaan. Eipä ollut aiemmin tuollaista keksinyt.

Kuva Norwegian open. Ainoa kuva, joka on jäänyt todisteeksi että olen ollut kisapaikalla (olen tuo oranssihihainen tyyppi kuvan taustalla, jolla on Norja kainalossa)

Kaikki viikonloput radat olivat profiililtaan kivoja ja väljiä. Meidän suoritukset vain kertatoisensa jälkeen kaatuivat johonkin virheeseen; pujottelun ennen aikainen lopettaminen, kontaktivirhe, kieltovirhe jne. Joten meidän suorituksista ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Tuloksettomuus ei kuitenkaan masentanut ollenkaan reissufiilistä. Eihän niillä tuloksilla ollut juhlittu ennen reissuakaan. Mielellään lähden Akan kanssa vielä uudelleen Norwegian Openiin!

Varsinaisesti Konsvingerin kylästä minulle ei jäänyt muuta kerrottavaa, kuin että se oli söpö kaupunkikylä. Meillä oli majoitus Ausmarkan puolella järven rannalla sijaitsevassa mökissä. Kilpailupaikalle meidän majoituksesta oli noin 30 km. Mökkimajoituksessa oli merkittävin etu, että se koirat saivat juosta vapaana piha-alueella illat ja aamut ennen kuin lähdimme kilpailupaikoille. Lisäksi suoraan mökiltä pääsi kävelemään mukavan metsälenkin.

Mökkirantamme

Mökkiranta, meidän laituri ja soutuvene. Emme kyllä ehtineet käydä soutelemassa.

Jos joku suunnittelee Norwegian Openiin, niin tässä budjettia varten hintatietoja:
- Laivamatka Turusta Tukholmaan ja takaisin Turkuun maksoi koko porukalle (2 ihmistä, auto ja 5 koiraa) 245 €
- Koko viikonlopun kilpailuilmoittautumiset (7 rataa) olivat noin 100 €. Ilmoittautumiset maksettiin luottokortilla netti-ilmoittautumisen yhteydessä.
- Mökkimajoitus oli yllättävän edullinen Norjan hintoihin nähden: 4 yötä 270 €
- Koko viikonlopulle haimme Konsvingerin marketista ruokaa / eväitä varmaan 150 € verrran. Varmasti olisi ollut edullisempaa käydä Ruotsin puolella kaupassa, mutta emme ehtineet ennen kauppojen sulkemisaikaa (ja alkumatkasta, kun kaupat olisivat olleet auki emme halunneet pysähtyä)

Menimme siis laivalla Turusta Tukholmaan. Laivamatka kesti noin 10 tuntia. Laivamatka meni hyvin, vaikka koirat hieman ihmettelivät mitä kökitään pienessä hytissä niin kauan. Käytiin kannella kävelyllä kertaalleen matkan aikana. Menomatkan laivalla (Viking Amorella?) oli ehkä maailman ankein koirien pissalaatikko. Laatikkossa oli muovinen kuramatto ja keskellä laatikkoa oli puinen keppi pystyssä. Tähän kukaan koiristamme ei tajunnut tehdä tarpeitaan ja koko matka menikin sitten pidätellessä. Paluumatkalla Viking Gracella oli sentään tekonurmen henkinen ratkaisu, ja se kelpasi Akalle, Evelle ja Maille hyvin. Muutoinkin Grace oli todella miellettyvä laiva matkustaa!

Koirat odottavat autokannella pääsyä autoon

Akka ja Norja Gracen kannella lenkillä

Menomatkalla Turun aamuauringossa. Meidän reissukoirat Akka, Norja, L, Mai ja Eve

Tukholmasta Konsvingeriin ajaa noin 6 tuntia + miljoonat tauot ajomatkan aikana kuskeja ruokkien, tauottaen sekä koiria pissattaen. Suurin osa matkasta on Ruotsalaista moottoritietä ja matkalla tulee on huomattavan monta McDonaldsia ja Maxia.

Lentämällä menivät osa suomalaisista paikalle. Oslosta ajaa Konsvingeriin alle tunnin. Hylkäsimme tämän vaihtoehdon, sillä olisimme tällöin tarvinneet vuokra-auton sekä turistikoirat olisi pitänyt jättää kotiin.

Akka ja välikuolema

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti