torstai 27. heinäkuuta 2017

Terrierit eläinlääkärissä

Vähän tässä olenkin droppaillut tietoa Matusta siellä ja täällä, mutta ajattelin nyt avata koko kuvion omaksi kirjoitukseksi.




Case Matu

 Kuten tiedämme jo entuudestaan, että Matulla on löysät polvet. Ei sillain järkyttävän löysät polvet, mutta kuitenkin sen verran löysyyttä että agilityharrastus sai jäädä. Polvet eivät lähde pois sijoiltaan, kun lihakset niiden ympäriltä ovat jännittyneet esim. seisoessa. Eläinlääkärit arvioivat polvet ns. 0 polvina juuri tämän takia. Polvet kuitenkin tipahtelevat paikoiltaan kylkiasennossa jne. Polvet eivät oireile perus kotiarjessa; ei ole pahempaa jalkojen pomputtelua, pukittelua, jalkojen järsimistä jne. Eivätkä polvet ole kerryttäneet nestettä tai aiheuttaneet nivelrikkoa ainakaan vielä.
Sisäreidet ovat kyllä Matulla aina kireät, eikä niitä ole tarkoituskaan jumpata vetreiksi, koska niiden kireys on luonnon oma mekanismi saada pidettyä polvet paikoillaan.

Matu jo kaksi vuotta sitten aloitti epämääräisen kipuoireilun, joka ilmeni vain normaalista poikkeavalla käytöksellä. Lenkeillä pysähtelyt, huomion hakeminen sisätiloissa raaputtamalla ihmisten käsivarsia ja pienenä levottomuutena.
Silloin jo käytiin Eläinlääkäri Askeleessa kipulääkäri Mari Vainionpään vastaanotolla. Syötiin kipulääkekuuri ja käytiin muutamia kertoja fyssarilla. Oireet poistuivat. Ja kotikoiria ei ole tarpeen hoitaa kuukauden välein, niin tiputettiin käyntikerrat 1 - 2 kertaa vuodessa.

Tänä keväänä kuitenkin kipuoireilu taas alkoi uudelleen. Ja se erityisesti näkyi hihnalenkeillä, jolloin Matu veti täysjarrut päälle pitkin lenkkiä eikä vain suostunut jatkaa matkaa kuin hetken houkuttelun jälkeen. Syötin sille kipulääkettä ja aloin pohtimaan, että kannattaako käydä ensin fysioterapiassa vai eläinlääkärillä. Marin luokse Askeleeseen päädyttiin jälleen pienen konsultoinnin jälkeen.
Tutkimuksista sitten paljastui täysin jumissa oleva olento, jolla kuitenkin olivat veriarvot kohdillaan. Kipulääkettä ja fysioterapiaa tuli hoidoksi. Mari oli kuitenkin sitä mieltä, ettei kipuilu ole lähtöisin polvista.

Ollaan nyt kahdesti käyty Ullan hoidettavana Espoossa. Kyllähän koko Matu oli kokovartalokipsissä myös Ullan käteen. Viime viikolla kävimme toistamiseen ja selvästi parempaan suuntaan oltiin menty. Matu on piristynyt huomattavasti kesän aikana, joten jotain vaikutusta kipulääkkeillä ja hoidolla on ollut. Matun kanssa jumppaillaan 3 - 4 kertaa viikossa (joka toinen päivä) ja se ohjattiin aterioimaan korkeammalta alustalta eläinlääkärin toimesta.

Eilen kävimme kontrollissa ell Marin luona. Matulta otettiin veriarvot uudestaan ja katsottiin kestääkö sen elimistö kipulääkettä. Kesti ja kestää. Sen verran kiputiloja oli vielä lanteen ja selän alueella erityisesti, että kipulääkekuuria jatketaan vielä. Matu sai vielä vahvemman coctailin edellisen Metacamin lisäksi nappaillaan hermokipulääke Gabentiiniä. Nyt sitten suuntaamme jo muutaman päivän päästä uudelleen Ullan hoitavien käsien alle.
Pientä takapakkia hoidossa varmasti aiheutti yksi nimeltä mainitsematon bordercollie, joka jysäytti kovalla vauhdilla Matun kylkeen viime viikon loppupuolella. Ihan kaikelta en selvästi pysty varjelemaan Matua. Toivottavasti kuitenkin hoidot alkavat pikkuhiljaa purra, saadaan Matu vetreäksi ja laskettua kipulääkitys pois.
Niin vain ne "vain" kotikoiratkin voivat mennä huonoon kuntoon.


Case Ludvig

Ludvig. Tuo urosotus, joka on pyörinyt mukana. Ollut aina jumivapaa ja perusterve. Paitsi sillä on silloin tällöin tarve ryystää nenällä. Joka nyt on todettu olevan rakenteesta johtuva eikä nenäpunkki.
Ja toisinaan, välillä useammin ja välillä vähemmän se nuolee kaikki paikat märäksi - lattiat, peitot, lakanat jne. Eli hän kärsii närästyksestä.
Olen kokeillut Ludvigilla raakaruokintaa ja eliminoinnut ruoka-aineita yksi kerrallaan sen ruokavaliosta pois. Mistään ei ole ollut merkittävää apua närästykseen. Ludvig on kuitenkin pirteä, sen elintoiminnot toimivat normaalisti, joten yllättävän kauan olen viitsinyt tehdä omatoimikokeiluja kotona. Nyt sitten kuitenkin luovutin ja varasin Matun ajan yhteyteen Ludvigille ajan eläinlääkäriltä. Ludvigilta otettiin laajat verikokeet, kaikki arvot olivat viiterajoissa paitsi haiman entsyymiarvo oli vähän matala. Muttei kuitenkaan mitenkään sellainen mistä pitäisi huolestua.
Diagnoosiksi Ludvigille kirjattiin mahalaukun liikahappoisuus ja hän sai lääkitykseksi alkuun pahoinvoinninestolääkityksen sekä mahalaukulle suojaa antavan happosalpaajan. Lisäksi Ludvigille suositeltiin silloin tällöin keittämään oikein hyvin keitetyt vähän limaiset kaurapuurot, joka tuo suojaa mahalle.

Vinkkinä muuten ripulin yhteydessä tämä kaurapuuro! Mari sanoi, että ohjeistus riisin syöttämisestä on maailmalta jossa ei ole niin paljon hyvää kauraa saatavilla kuin täällä Suomessa. Riisiohjeistuksessa usein unohdetaan kertoa, että riisin pitäisi olla jotain tiettyä laatua ja tietyllä tavalla keitettyä että se pystyy imemään itseensä sen nesteen kuin olisi tarkoitus. Eli riisi sitten tulee vain sellaisenaan suoliston läpi. Mari hoitaa myös itse kaurapuurolla ja raejuustolla koiriensa (tanskandoggi) ripulit.

En nyt tiedä onko huvittava oikea sana, mutta Ludvigin selkä näytti olevan samalla tavalla jumissa kuin Matulla. Mari halusi aloittaa Ludvigilla myös kipulääkekuurin, mutta ensin pitää saada maha neutraaliksi. Kipulääkeet nimittäin voivat aiheuttaa myös ongelmia mahan kanssa, jolloin ei tiedetä mikä on muna ja mikä kana. Mari sanoi, että usein kasa muita löydöksiä paljastuu muun tutkimuksen yhteydessä, vaikkei oireilua ole ollutkaan. Varasin nyt Ludvigille samalla fyssarilta ajan, joten katsotaan mitä sieltä löytyy. Jos kroppa saataisiin kuntoon jo ennen Ludvigin seuraavaa ell kontrollia.

Meillä on kohta toivottavasti kasa superterveitä koiria kotona.
Laittoi kyllä miettimään, että kuinka paljon kivuista kärsiviä koiria onkaan kotikoirina. Kun hyvää tarkoittavat omistajat eivät vain tunnista oireilua ja laittavat esim. hidastuvan kävelyn vanhuuden piikkiin.


Varmaan mottaan seuraavaa taivastelijaa, joka niin hehkuttaa kuinka terveitä sekarotuiset onkaan (vitsi, vitsi). Koirahan on juuri niin terve (tai sairas) kuin sen geenit, rakenne ja ulkoiset tekijät antavat mahdollisuuden. Se, ettei sekarotuisten terveydestä löydy mitään tietokantaa tai tilastoa tee niistä yhtään terveempiä. Ellei sitten tutkimaton ole yhtä kuin terve ennen kuin toisin todistetaan.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kesänänä


Kesäloma on loppusuoralla ja pieni töihin paluun ahdistuksen tunne jo hiipii arkeen.
Kaiken kaikkiaan on ollut tosi hyvä kesä!

Porin koirauimaranta


Säät ovat jotenkin osuneet aina silloin, kun niiden on tarvinnut osua. Rennot letkeet omatoimiset agilitytreenit ovat vieneet eteenpäin juuri niitä asioita, mihin ollaan keskitytty mutta yllättäen minkään toisen osa-alueen kärsimättä. Mieli on täysin rentoutunut, Matu on paranemaan päin ja omakin jalka alkaa samalla tasolla kuin ennen ristisiteiden poikki menemistä. Elämä on jotenkin raitellaan jälleen.

Seitsemisen kansallispuistossa aamuretki

Agilityn suhteen meillä on ollut Norjan kanssa treeneissä seuraavat teemat;
- keppeihin varmuutta ja häiriön kestoa (takaaleikkaukset, ohjaajan vauhdin muutokset)
- Aalle ja puomille selkeämmät kriteerit
- tekemiseen kaiken kaikkiaan enemmän itsevarmuutta ja röhkeyttä

Kepit otettiin työn alle ihan vain toistoilla. Palautin alkuun verkot, kun lähdettiin hakemaan takaaleikkauksia. Ne kun eivät onnistuneet mitenkään päin. Aina kun lähdin leikkaamaan, niin Norja kääntyi katsomaan minua ja lopetti pujottelun.  Yksi oikein hyvä treeni kerta riitti siihen, että Norja sai jutun idean kiinni. Norja on kultainen sinnikkäästi yrittäessään ja jos hän huomaa, että alan vähän turhautua Norja yrittää kahta kauheammin. Sen suhteen kestää hyvin painetta. Tosin vain sellaiset, jotka tuntevat minut hyvin tai ovat erittäin "tunne-energia herkkiä" pystyvät vain aistimaan minun turhautumisen. Siihen kun ei sisälly mitään fyysistä (tavaroiden paiskomista, huutamista, karjumista tms.).  Mutta totta kai Norja koirana sen varmasti aavistaa.
Kun Norja lopulta keksi, että pujottelua on vain jatkettava tapahtui mitä tahansa ohjaajan puolesta, loput treenit ovat olleet tämän ajatuksen vahvistamista.

Puomia ja aata lähdettiin hakemaan maton kautta ja kerta heitolla vaihdoin niistä juoksarit. Kun eivät olleet lähtökohtaisestikaan mitenkään hyvät pysäytyskontaktit vaan jotain kauheaa siltä väliltä. Matto hahmottui heti ja jo Jenna antoi palautetta viimeisen Fitdog-leirin yhteydessä kun kävimme metodia läpi, että Norja harppoi kerralla monta edistysaskelta. Ollaan nyt vahvisteltu ajatusta vain kontaktin läpi juoksemisesta ja tänään viimeksi kun oltiin hallilla osumatarkkuus oli 100. Wuhu. Tietenkin kisavire on aina kisavire, eikä se vaadi kuin kisakilometrejä alle, että saadaan sama kupla aikaiseksi kun treeneissä. Viimeksi keskiviikkona käytiin kilpailemassa Tampereella TAKUTin (takujen) kisoissa. Siellä oli horror-hiekkapuhalletut-puupuomit ja aat. Meillä kun ei ole niistä kovin paljon kokemusta, niin päätin varmuuden vuoksi vetää vauhdin pois puomilla. Norjalla kun on käytössä koko vaihteisto kätevästi (lukuunottamatta vielä sitä 6 vaihdetta) ja vastaa hyvin hiljentävään sihinään.

Itsevarmuutta ja röhkeyttä tarvittiin nimen omaan ihan tavallisille hyppyesteille. Ja kiitos HAUn Annan, joka treenaili Norjaa keväällä, antoi hyviä ajatuksia. Lähdettiin palkkailemaan ja kehumaan ihan vain ajatustakin esteen hyppäämisestä jo ennen varsinaista hyppysuoritusta. Ja varmasti monelle, jotka kamppailevat rimojen tippumisen kanssa kuulostaa oudolta, mutta Norjaa ihan lähdettiin rouheesti kehumaan jos tiputti riman. Hän kun oli hieman herkkä ja super varovainen, ettei yksikään rima tipahda ja jos vahinko pääsi tapahtumaan niin meni todella epävarmaksi. Nyt rimojen tippuminen ei käy enää niin pahasti itsetunnolle, niin ollaan saatu hieman vauhtia sekä irtoavuutta lisää. Eikä siitä huolimatta rimat romahtele edes kisoissa. Onhan niistä kuitenkin kivempi mennä yli kuin päin.. Tänään Norjalla oli ihan oma komediahetki hallilla, kun palkkalelun saatuaan lähti rallattamaan yksin kentällä juosten kentän päissä olevien putkien väliä ja poimien hyppyjä aina matkalta lelu suussaan. Jotain mielettömiä henkisiä lukkoja on avautunut selvästi ja Norja alkaa hyvällä tavalla muistuttamaan äitiään! <3

Kynnet valmiiksi agirotua varten
Lähes koko kesäkuu pidettiin luovaa kilpailutaukoa, joka sitten päätttyi Agirotuun Mikkeliin. Käytiin siellä sunnuntaina juoksemassa Open Class rata (meni ihan puihin) ja jo toista vuotta putkeen Norjan sisarusten kanssa osallistuttiin joukkueviestiin joukkueella M.Y. Ännät. Lähtöjärjestyksessä joukkueessa oli velipoika Masa, Norja, sisko Bella ja toinen sisko Virtane. Alla joukkueemme video. Muutama virhe matkalta kerättiin joukkueena ja jäätiin virhepisteiden (120) takia loppupäähän. Mutta kivaa oli!

Norja kävi samalla Mikkelissä virallisissa mittauksissa ensi vuotta varten. Hänestä tuli pikkumaksi, niin kuin olin toivonutkin. Norja sai viralliseksi senttimitakseen 47-48 cm. Ajoin varmuuden vuoksi Norjalta karvat pois, ettei jää ainakaan niistä kiinni. Norja saa kulkea nyt loppukesän upeassa kesätukassa.



Akka on syttynyt agilityn saloihin ja siitä on tulossa kyllä minulle oma pieni tykki! Käytiin extemporee pyörähtämässä super mölleissä sateisen torstain illan kunniaksi Heinolassa. Hieman oli jäinen pingviini ohjaaja, mutta Akka napsi koko rahan edestä esteitä. Tässä on nyt pieni makunäyte neidin draivista. Harmittavaa vain, että oli noin pieni kenttä. Pidemmillä välimatkoilla olisi päässyt jo enemmän irroittelemaan :D



Muutoin kesä on pitänyt sisällään mielettömiä iltoja hyvien ihmisten seurassa. Taas on löytynyt se bilehile, joka on ehtinyt tomuttua koiraharrastuksen alle. :D
Tehtiin lyhyt road-trip mieheni kanssa kesäloman alkuun, jolta reissulta aiemmin nähdyt kuvat ovatkin. Tänä vuonna meidän vuosipäivää vietettiin riehakkaissa tunnelmissa Ilosaarirockissa, täysin ilman koiria.

Ilosaarirock

Festarityyli ja tuima aurinkosiristys

Kansallispuistossa pidettiin tieteskin koirat kytkettynä. Kätevästi se kävi laittamalla bortsut vetovaljaisiin ja valjaat kiinni minun vetovyöhön. Johan askel taittui kevyesti.


Roadtrip retkeilijät. Terrierit ovat omassa häkissään, joka löytyy auton sivuoven takaa.

Kaikki viimein, kuten mainittu. Oltiin keskiviikkona Tampereella kilpailemassa. Hyppyradalta saatiin meidän ensimmäinen luva 2. luokasta. Oli kyllä mahtava tunne. Loppukevään kisat kaikki olivat jotenkin lässähtäneitä ja hyllytettyjä. Nyt kaikki tuntui oikealta heti ensimmäisestä esteestä saakka. Teen kyllä tästä radasta meidän tunneankkurin (ei valitettavasti videota).


Loppuun vielä lyhyesti Matusta. Matu kävi juhannuksena ell Mari Vainionpään vastaanotolla kipuoireilun takia. Koko vartalo täysjumi sieltä löytyi ja Matu määrättiin kipulääkitykseen sekä fyssarille. Mentiin Espoon eläinfysioon Tuomisen Ullan luokse. Ulla kun tulee olemaan ensi kaudella meidän elämässä paljon agilityurheilijat.fi tiimin myötä. Hän havaitsi, että Matulla oli kaikki lihaskalvot pitkin kylkiä kireät. Ne saatiin auki ja jumppaohjeilla päästiin kotiin. Nyt ollaan jumppailtu ja käytiin eilen uudestaan. Pieniä jumeja taas oli, mutta ei mitään verrattuna edelliseen kertaan. Samoilla jumpilla jatketaan ja parin viikon päästä uudestaan. Matusta kyllä näkee, että se voi paljon paremmin ja pirteämmin kuin pitkiin aikoihin.