lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulu Rauhassa

Saatiin tänä vuonna idea lähteä viettämään siskoni perheen kanssa joulua Holiday Club Saimaahan Saimaanrannalle. Vuokrattiin sieltä pieni mökki, tehtiin ruokaa, lokoiltiin, ulkoiltiin ja käytiin kylpylässä polskimassa.



Hyvää pakkaslunta siellä oli paljon enemmän kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Ulkoilu oli oikein riemu ja ilo. Lisäksi haaveet pienestä omakotitalosta saivat kunnolla ponta majoituspaikkamme myötä. "Mökkimme" oli reilusti alle 100 neliöinen parin viime vuoden aikana rakennettu erillistalo, mutta siinä oli kaikki se mitä tarvitsemme; pari huonetta, kiva sauna, takka ja riittävä keittiö. Eikä hukkaneliöitä syömässä lämmityskustannuksia. Tuommoisen kun bongaisi kivalta tontilta, niin kaupat tulisi. Toki vähän jo kurkin valmistalojen hintoja ja mahdollisuuksia..



Uusi vuosi tulee vaihtumaan ihan kotona. Päiväkseltään käydään Norjan kanssa eläinlääkärissä kontrollissa ja illasta syödään nakkeja ja juodaan vähän kuohuvaa. 



Kaivoin tavoitteet tälle vuodelle esille jo aavistaen, että maailma on muuttunut tavoitteiden asettamisen jälkeen. Joten kootut vuoden 2017 tavoitteet ja kootut selitykset:

NORJANorja tavoittelee kolmosiin siirtymistä vielä vuoden ensimmäisellä puoliskolla, eli niin että päästäisiin jo kolmosten kilpailuihuin syksyllä 2017. Lisäksi kun Norja täyttää kolme tulisi hänen suhtautua välinpitämättömästi muihin koiriin (lenkit, ohitustilanteet). Tarviiko edes kirjata, että toivon mahdollisimman tervettä vuotta Norjalle!
- Vuoden ensimmäisellä puoliskolla? Pöh. Juoksukiellossa konkkasin yli puolet ensimmäisestä puoliskosta ja treenasin agilityä aiottuakin vähemmän. Sitten kun lopulta palattiin kisakentille, niin pakka oli ihan auki. Lopulta kun pientä hieno säätöä saatiin tehtyä ja tietyt palikat kohdilleen, niin alkoi esteiden ohitukset. Lonkkiin todettiin nivelrikko, joka jäädytti nyt koko kisauran ja tavoitteet. Mutta muuta haaveria ei ole käynyt, joten jos lonkkia ei lasketa niin tervehän vuosi on ollut.
Lenkit ovat jo autuaita (kipulääkityksen alettua). Norja hyvin kestää leveämmällä kulkuväylällä ohitukset ja kapeammalla en edes yritä.

AKKAAkka aloittaa agilityn treenaamisen. Rakennetaan vuoden 2017 aikana hyvä pohja agilityn alkeista.Geeniarpa on jo arvottu, jote  ensi vuoden aikana Akka myös kuvataan kokonaisvaltaisesti. Tavoitteet täyttyy jos Tiinan kanssa meillä on ollut mieleenpainuvat luustokuvausjuhlat!
- Kyllä aloitettiin agilitytreenit! Pohjia on tehty huolella hitaasti ja varmasti. Nyt yksittäisten esteiden hienosäätöä, ja pikku hiljaa päästään harjoittelemaan kokonaista rataa.
- Akka kuvattiin harrastusterveeksi. Selkä, kyynärät priimaa. Lonkka lähti vahvana B:nä ortopediltä, mutta palasi C:nä Kennelliitolta. Omaan silmään lonkkakupit ovat ensinäkin kupit, mutta myös kauniin muotoiset. Lisäksi reisiluun päät ovat symmetriset ja hyvän muotoiset. Joten lonkat eivät tule varmasti vaivaamaan tätä yksilöä. Katsotaan, jos kuvataan lonkat uudelleen vuoden sisään.


MATU ja LUDVIGTavoitteena yhtä tasainen hyvä vuosi terveyden suhteen kuin tämä vuosi. Ja jos alkuvuoden rallytoko innostus kantaisi kokeilemaan ihan kisoihin saakka taitoja.
- Valitettavasti Ludvig alkoi oireilemaan pahaa närätystautia ja on tiukalla allergia ruokavaliolla. Matu taas on jatkuvalla kipulääkityksellä jatkuvien selkäjumien takia, jotka johtuvat polvista. Rallytoko innostus ei kantanut edes epävirallisiin nakkisarjoihin kokeiluun saakka.



Vuodelle 2018 uskallan asettaa vain Akalle tavoitteen, että pyritään starttaamaan virallisissa kisoissa. Muut olkoon kohtalon käsissä, ja eletään päivä kerrallaan mahdollisimman hyvää koiranelämää.




Kuvat Holidayclub Saimaan ympäristöstä.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Lonkkauutiset



Tuusulassa eläinlääkärikeskuksessa Askeleessa käytiin moikkaamassa Maria. Norja oli kipeä. Mari otti Norjasta lonkkakuvat uudelleen ja siellä se oli - lonkkien nivelrikko.

Saatiin kipulääkekuuri ja se tuntuu tehneen ihmeitä koko koiralle. Hän on lempeä, ei kisko eikä vedä hihnassa. Taisi olla oikeasti kipeä, kun pelkästään kipulääkkeillä muutos oli noin nopea. Tänään mennään jo fyssarin käsien alle uudelleen käsittelyyn. Viime käsittelystä on noin kuukausi aikaa.


Metsälenkkeilyä,  höntsäagilitya ja normaalia koiranelämää jatketaan. Korkeita hyppyjä en vain vaadi Norjaa hyppäämään, koska niitä ei oikein halua hypätä. Muuten agilitykenttä on paras paikka Norjan mielestä ja ei meinaa tulla sieltä pois. Ei siis paljon negatiivisia tuntemuksia voi siellä olla, tai kaikki positiivinen voittaa kaiken negatiivisen. Siksi toisekseen Norja sai kehuja hyvästä lihaskunnosta ja vartalonhallinasta, joten ei sitä voi pumpuliin kääriä ja sitä kautta menettää lihaksia. Useiden nivelrikko ja kipututkimusten mukaan liikunta on parasta lääkettä ja myös liikuntaelimistö tarvitsee myös iskuja pysyäkseen kunnossa, eli ei pelkästään vesijumppaa. Osteopaatti Ketolan Jerry on aiheesta paljon kirjoittanut muun muassa.
Kisakentillä Norjaa ei tulaa näkemään vähään aikaan (jos välttämättä ollenkaan), ainakin nyt ollaan aivan liian doubattuja niille areenoille. Norjaa tuntevan henkilön kanssa keskusteltiin asiasta ja tultiin lopputulemaan, että Norja on kyllä onnellisimmillaan tyhjässä agilityhallissa matalilla esteillä eikä suinkaan niillä kilpailuareenoilla.

Vähän odotin tai tiesin tämän päivän tulevan jossain vaiheessa (vähän kyllä oletin että hieman myöhemmin),  joten olen varmaankin jo puolentoista vuoden ajan henkisesti valmistautunut aikaan jolloin ei tehdä Norjan kanssa agilityä tavoitteellisesti. Päällimmäinen tunne ei ole suru, vaan jonkinlainen kevyt haikeus ja ehkä jollain kummallisella tavalla myös helpotus. Ja tietenkin sitä haluaa, että oma koirakaveri voi niin hyvin kuin mahdollista.

Norja on täyttämässä tammikuussa kolme. Myös Matu oli vähän päälle kolme, kun hänen agilityharrastus lopetettiin.Täysin eri rakennevian takia tosin (ja kaiketi onneksi).

Akka saa alkaa kantamaan tavoitteellisen harrastuskoiran viittaa nopeilla harteillaan, kunhan tuosta ensin kehittyy kisavalmiiksi.

torstai 23. marraskuuta 2017

Norwegian OPEN!

Voi että kun oli kivaa Norjassa!

Erityisesti jotenkin ensimmäisenä kisapäivänä oli ihan erityinen kisafiilis mitä en ole ikinä aiemmin kokenut. Olin perjantaina lähtönumerolla jotain 160 ja koiria kaiken kaikkiaan oli luokassa 270. Eli merkittävä ero tottumiini 10 koiran 2-luokan kilpailuihin. Ja vielä kun perjantain rata oli Norwegian Open rata, niin oli tasolta 3-luokan tasoa. Oli tosi kiva päästä tekemään monipuolisia ohjauskuvia kisaradalla ja pidemmät estevälit antoi minulle täyden mahdollisuuden juoksennella sydämeni kyllyydestä.
Meillä kävi vielä tällä perjantain radalla niinkin onnekkaasti, että juuri kun tultiin radalle ja odoteltiin lähtölupaa tuli jokin tuomarihässäkkä. Joku edeltävistä kilpailijoista varmaankin reklamoi tuomarille tms. ja asiaa selvittäessä odottelimme lähtöviivalla. Joillekin tämmöinen odottelu ei sovi, mutta meille se kuin odottamaton lahja. Siinä kyykin Norjan kanssa ja silittelin sen leijonanharjaa. Muista koirista kierroksia ottanut Norja tuntui oikein kunnolla rauhoittuvan ja fokusoituvan olennaiseen, olimme vain me kaksi. Tilanteessa tuntui, että muu halli olisi pimentynyt ja olimme parrasvaloissa parhaimmillamme. Harmittavasti radalta tuli kontaktivirhe ja sitä kautta vitonen. Mutta tuohon radan fiilikseen palaan uudelleen ja uudelleen lämmöllä.

Norwegian Open agilitytapahtumassa Norjan Konsvingerissä on siis viikonlopun aikana Norwegian Open ratoja, joissa kaikki saman kokoluokan koirat kilpailevat toisiaan vastaa tasoluokista riippumatta. Norwegian Open ratoja on yksi agilityrata perjantaina, yksi hyppyrata lauantaina ja yksi agilityrata sunnuntaina. Jokaiselta Norwegian Open radalta pääsee 10 parasta sunnuntaina järjestettävään finaaliin. Finaalissa siis kilpailee Norwegian Open mestaruudesta 30 koirakkoa per kokoluokka. 
Norwegian Open ratojen lisäksi lauantaina ja sunnuntaina oli jokaisen tasoluokan normaaleja kilpailuja, joista on mahdollisuus saada ihan tänne Suomeenkin kelpaavia sertejä. Molempina päivinä yksi agilityrata ja yksi hyppyrata. Maksien 3-luokassa kilpaili noin 170 koirakkoa. Maksien 2-luokassa, eli siellä missä Norjan kanssa oltiin, kilpaili noin 70 koirakkoa.

Harvoja ottamiani kuvia hallista. Perjantain Norwegian Open rataantutustuminen käynnissä.

Kilpailuhalliin Konsvinger Halliin oli tehty neljä suurta kenttää, jotka oli aidattu matalilla pahvisermeillä. Varsinaista ilmoittautumista ei ollut kilpailupäiville, vaan kullekin radalle ilmoittaudutiin juuri kun asteltiin valmistautuvien koirakoiden jonoon. Jokaisen koiran "kataloginumero" oli julkaistu reilu viikkoa ennen kilpailuviikonloppua. Numero piti itse tulostaa tai kirjata itselleen ylös muulla tavalla. Jotkin kokeneet ja viitseliäät kisakonkarit olivat laminoineet tulostetun kataloginumeronsa ja kantoivat niitä nauhassa. Itse monen muun tapaan olin tulostanut numeron ja ryttäsin sen taskuun. Näin tuntui moni muukin tekevän. Joiltain bongasin tussilla kädenselkään kirjoitetun numeron.
Numeroa siis käytännössä tarvittiin, kun siirrytiin valmistautuvien koirakoiden jonotuskarsinohin. Sisäänheittäjällä oli käytössään iPad, jolla kirjasi koirakon olevan paikalla eli tässä kohtaan varsinainen ilmoittautuminen radalle tapahtui. Lähtökarsinoista vielä joku kehäsihteeri tuli pyytämään numeroa nähtäväksi, joka oli ainoa paikka kun numero piti kaivaa sieltä taskusta. Tämän jälkeen sen pystyi ryttäämään takaisin taskunpohjalle tms. Radalla siis ei tarvinnut olla numeroa näkyvillä edes rataantutustumisessa.
Suorituksen virheet kirjattiin varmasti myös suoraan tietojärjestelmään kulkematta paperikirjauksen kautta. Itse tulos oli nähtävissä samantien suorituksen jälkeen radan ulosmenon televisionäytöltä. Jokaisella radalla oli oma televisionäyttö, josta pystyi seuraamaan sekä lähtölistaa että tuloksia.
Kilpailukirjoja ei jätetty mihinkään odottamaan mahdollisia tuloksia. Mikäli sai sellaisen tuloksen, jonka halusi kirjattavan kilpailukirjaan tuli kirjaus hakea kilpailutoimistosta. Meille ei niitä nollatuloksia siunaantunut, joten kilpailukirja köllötti koko viikonlopun kassinpohjalla. Reissukumppanini Tiina ja hänen bordercollie Eve sen sijaan sai uusia merkintöjä heidän kirjaansa.

Rataantutustumisetkin oli varsin rento tapahtuma. Ilmeisesti ympäri Eurooppaa saa ottaa kenet tahansa rataantutustumiseen mukaan eikä muutenkaan ole kovin tarkkaa kuka siellä radalla pyörii. Itsekin taisin olla pariin kertaan väärässä rataantutustumisryhmässä, koska katsoin parhaakseni tutustua mieluiten viimeisimpinä siihen rataan, jota olin seuraavaksi menossa suorittamaan. Rataantutustumisten ryhmät olivat kaikki peräkkäin ja helposti varsinkin Norwegian Open radoilla oli rataantutustumisen sekä varsinaisen suorituksen välissä monta tuntia aikaa.

Lauantaina minun kilpailu-urakassa oli Norwegian Open rata sekä 2-luokan agility- ja hyppyrata. Kilpailupaikan layout ei ollut Norjan antisosiaaliselle luonteelle paras mahdollinen, sillä kaikkiin kehiin kuljettiin yhteisen keskikäytävän kautta. Multisosiaaliset europpaakoirat olivat tällä keskialueella osittain vapaana ja ihmiset lämmittelivät koiria alueella pyörittäen niitä roskisten ympäri ja heittäen lelua. Ihailin upeasti koulutettuja koiria, jotka käyttäytyivät tyynen rauhallisesti ja täysin muut koirat ingnooraavasti samalla kuin tein täyden päivätyön, että sain pidettyä meidän habituksen edes jotenkin normaalina.
Omaa tarinaansa kertoo, kun sunnuntain viimeisellä agilityradalla pyysin ratahenkilöiltä rataantutustumisen jälkeen että voisiko maalialueelle saada yhden pahvisermin poikittain näkösuojaksi. Viimeinen este kun heitti suoraan vilkkaalle keskialueelle koirat. Viisi nuorta norjalaista ratahenkilöä katsoi minua kovin hämmästyneenä, ja luulivat aluksi että haluaisin laittaa lelun maaliin odottamaan. Kun lopulta sain seiniä osoiteltuani sanomani perille, he katsoivat minua hämmästyneenä ja kysyivät "...but why?". Heille ei ollenkaan ollut tuttu ilmiö, että koira voi maalista tullessaan singota ohikulkevaa ahdistelemaan. En saanut sermiä poikittain maalialueelle, mutta onneksi Tiina tuli siihen ihmismuuriksi. Norja karkasikin takaisin kentälle suoraan viimeiseltä esteeltä ja nolona sen sieltä jouduin hakemaan. Eipä ollut aiemmin tuollaista keksinyt.

Kuva Norwegian open. Ainoa kuva, joka on jäänyt todisteeksi että olen ollut kisapaikalla (olen tuo oranssihihainen tyyppi kuvan taustalla, jolla on Norja kainalossa)

Kaikki viikonloput radat olivat profiililtaan kivoja ja väljiä. Meidän suoritukset vain kertatoisensa jälkeen kaatuivat johonkin virheeseen; pujottelun ennen aikainen lopettaminen, kontaktivirhe, kieltovirhe jne. Joten meidän suorituksista ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Tuloksettomuus ei kuitenkaan masentanut ollenkaan reissufiilistä. Eihän niillä tuloksilla ollut juhlittu ennen reissuakaan. Mielellään lähden Akan kanssa vielä uudelleen Norwegian Openiin!

Varsinaisesti Konsvingerin kylästä minulle ei jäänyt muuta kerrottavaa, kuin että se oli söpö kaupunkikylä. Meillä oli majoitus Ausmarkan puolella järven rannalla sijaitsevassa mökissä. Kilpailupaikalle meidän majoituksesta oli noin 30 km. Mökkimajoituksessa oli merkittävin etu, että se koirat saivat juosta vapaana piha-alueella illat ja aamut ennen kuin lähdimme kilpailupaikoille. Lisäksi suoraan mökiltä pääsi kävelemään mukavan metsälenkin.

Mökkirantamme

Mökkiranta, meidän laituri ja soutuvene. Emme kyllä ehtineet käydä soutelemassa.

Jos joku suunnittelee Norwegian Openiin, niin tässä budjettia varten hintatietoja:
- Laivamatka Turusta Tukholmaan ja takaisin Turkuun maksoi koko porukalle (2 ihmistä, auto ja 5 koiraa) 245 €
- Koko viikonlopun kilpailuilmoittautumiset (7 rataa) olivat noin 100 €. Ilmoittautumiset maksettiin luottokortilla netti-ilmoittautumisen yhteydessä.
- Mökkimajoitus oli yllättävän edullinen Norjan hintoihin nähden: 4 yötä 270 €
- Koko viikonlopulle haimme Konsvingerin marketista ruokaa / eväitä varmaan 150 € verrran. Varmasti olisi ollut edullisempaa käydä Ruotsin puolella kaupassa, mutta emme ehtineet ennen kauppojen sulkemisaikaa (ja alkumatkasta, kun kaupat olisivat olleet auki emme halunneet pysähtyä)

Menimme siis laivalla Turusta Tukholmaan. Laivamatka kesti noin 10 tuntia. Laivamatka meni hyvin, vaikka koirat hieman ihmettelivät mitä kökitään pienessä hytissä niin kauan. Käytiin kannella kävelyllä kertaalleen matkan aikana. Menomatkan laivalla (Viking Amorella?) oli ehkä maailman ankein koirien pissalaatikko. Laatikkossa oli muovinen kuramatto ja keskellä laatikkoa oli puinen keppi pystyssä. Tähän kukaan koiristamme ei tajunnut tehdä tarpeitaan ja koko matka menikin sitten pidätellessä. Paluumatkalla Viking Gracella oli sentään tekonurmen henkinen ratkaisu, ja se kelpasi Akalle, Evelle ja Maille hyvin. Muutoinkin Grace oli todella miellettyvä laiva matkustaa!

Koirat odottavat autokannella pääsyä autoon

Akka ja Norja Gracen kannella lenkillä

Menomatkalla Turun aamuauringossa. Meidän reissukoirat Akka, Norja, L, Mai ja Eve

Tukholmasta Konsvingeriin ajaa noin 6 tuntia + miljoonat tauot ajomatkan aikana kuskeja ruokkien, tauottaen sekä koiria pissattaen. Suurin osa matkasta on Ruotsalaista moottoritietä ja matkalla tulee on huomattavan monta McDonaldsia ja Maxia.

Lentämällä menivät osa suomalaisista paikalle. Oslosta ajaa Konsvingeriin alle tunnin. Hylkäsimme tämän vaihtoehdon, sillä olisimme tällöin tarvinneet vuokra-auton sekä turistikoirat olisi pitänyt jättää kotiin.

Akka ja välikuolema

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Blogitekstejä tulossa

Hyvä kirjoittaa blogipäivitys siitä, että blogitekstejä on tulossa!

Minulla on luonnosvaiheessa reissukertomus Norwegian Openista, mutta sen julkaiseminen odottaa vielä viimeistä inspiraatiosilausta. Haluan valuttaa tekstiin kaiken muistojen sopukoista.

Hiljaa on myös hiipinyt takaraivoon ajatus, että Norja saattaa kipuilla. Pitkään halusin siltä silmäni sulkea ja olla näkemättä merkkejä. Päivä kerrallaan siirsin myös ajatusta eläinlääkärille soitosta. Norja kuitenkin liikkuu neljällä jalalla ja spurttailee terriereitä pakoon, eihän se voi pahasti kipeä olla - eihän. Niinhän se nimittäin on, että tieto lisää yleensä tuskaa. Tämän viikon lauantaille lopulta varasin ajan luotto kipulääkäriltämme Askeleen Marilta (sama, jonka hoidossa Matu on nyt ollut). Lauantaina lonkat on tarkoitus uudelleen kuvata ja katsotaan sen jälkeen miltä meidän tulevaisuus näyttää.


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Fyyysioterapia, fysioterapia

Mikä onkaan kivempaa kuin hölöttää kaksi - kolme tuntia putkeen fyssarin kanssa kerran kuussa. Hölöttäminen on nyt uusi harrastus, kun terrierit eivät tunnu millää pysyvän auki ja uusi käynti tarvitaan aina kuukauden päähän.

Tässä nyt viimeisimmän, eli maanantain 2.10. käynnin yhteenvedot. Vaihdoimme fyssariä Jenni Laakson hoiviin, koska Ulla jäi äitiystauolle.

Ludvig
Ludvig tulee fysioterapien tarkannuskäynnille omistajan aloitteesta. Kyseessä on 6-vuotias sekarotuinen. Rakenteeltaan pitkäselkäinen ja hieman matalajalkainen. Jännittää käyntiä jonkin verran (vastaanotto eläinlääkäriasema Askeleessa). Palpaatiossa selän epaksiaalinen lihaksisto kiristää molemmin puolin lapojen takaa. Triggerpisteitä sekä lapojen takana että lanneselän alueella. Vastustaa otj ojennusta alkuun, lonkankoukistajat kiristävät. Selkään TNS 10 min (2/150) sekä manuaalinen käsittely kauttaaltaan. Vastaa käsittelyyn, mutta jännittää aluksi vastaan ja triggerit melko sitkeitä.

Matu
Matu tulee fysioterapiaan eläinlääkärin lähetteellä. Kyseessä on 6-vuotias koira, jolla mtj patellat luksoivat mediaalisesti. Mahdollisesti myös LTV1. On käynyt säännöllisesti fysioterapiassa ja jumppaavat myös kotona. Vastannut hoitoihin hyvin. Tänään suoralla ei ontumaa, mutta takaosan liike ahdas ja hieman töpöttävä. Voisi ponnistaa paremmin takajaloillaan. Palpaatiossa selän epaksiaalinen lihaksisto kiristää molemmin puolin, oik. hieman enemmän. Etenkin lanneselän fascia thoracolumbaliksen alueelta. Lumpiot luksoivat koiraa kyljelle kääntäessä koiran rimpuillessa, mutta palaavat spontaanisti paikoilleen. Etureiden lihasmassa heikkoa molemmin puolin. Selkään TNS 10 min (2/150) sekä manuaalinen käsittely. Vastaan hyvin hoitoon ja lihas- sekä fasciakireydet helpottavat melko nopeasti. Aloittakaa kotona takajalkojen koukistusta aktivoivat harjoitteet (rimojen ylitys tai ärsyke mtj). Kontrolli n. 1 kk päästä tai tarvittaessa aiemmin.


perjantai 25. elokuuta 2017

#AUT1718

"Must on tulluuut urheiluhullu.."


Omaa leikattua polveani olen nyt jumppaillut viime tammikuusta lähtien. Viimeisen parin kuukauden sisällä ollaan jo menty kuntoutusrajan yli ja nyt ollaan voimistamisen puolella. Eli sillä alueella, että jalkojen lihaksia vahvistetaan vähentääkseen riskiä tulevaisuudessa samalle ristisidevammalle.

En ole sitten luistelu-urani jälkeen voimaillut näin suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, alkukankauden jälkeen . Tuntuu, että elämä pyörii kokonaan voimailun ja liikkumisen ympärillä ja kaikki muu on vähemmän tärkeää.


Henkilön Agilityurheilijat.fi (@agilityurheilijat.fi) jakama julkaisu
Koko laumaa jumppaan joka toinen päivä ja ei mahda kuulostaa yllätävältä, mutta neljän koiran jumppaamiseen menee yllättävän kauan vaikkei liikkeitä ei ole montaa per koira. Koirat kyllä kehittyvät niin nopeasti, että jumpattaminen on ihan antoisaa onneksi.
Omaa lihasvoimaani ja liikkuvuuttani parannan 4 kertaa viikossa. Kahdesti käyn salilla tekemässä fyssarin suunnitteleman jalkatreenin á tunnin treeniohjelman, kerran viikossa AUT (AgilityUrheilijat Tiimi) kunto-ohjelman ja kerran viikkoon vielä aktiiviset venyttelyt. Päälle kun laitetaan lenkit sekä 1 - 2 agilitytreenit, niin se aika joka on töiden ja nukkumisen välissä onkin kivasti käytetty. Uudelleen - onneksi treenaaminen on kivaa ja tätähän teen itselleni ja koirilleni.



Matu voi jo todella hyvin, se on selvästi nuortunut muutaman vuoden ja on hurjan aktiivinen. Pitäisi nyt käydä kontrollikäynnillä eläinlääkärin luona ja pohtia kipulääkityksen jatkoa. Mielen nystyröitä hivelee ajatus agilityn come backistä edes yhden hyppyradan verran, mutta ymmärrän ettei se ole fiksua. Vaikka ilmeisesti lihaskireydet ovat sulaneet vartalosta pois, niin eihän polvet voi kestää säännöllistä agilitytreeniä kerta ne ei kestänyt silloin 3-vuotiaanakaan.

Ludvigin mahalääkitys osui kertaalleen kohdilleen. Nenäpunkilta kuulostava röhinä / sisäänpäin ryystäminen johtui kuin johtuikin mahalaukun liikahappoisuudesta. Kaurapuuron ja mahalaukun suojalääkkeen alettu röhinä on kokonaan loppunut sekä matot ja lattiat ovat saaneet pysyä rauhassa, kun Lurunen ei ole niitä nuolemassa. Ludvig on myös lenkillä siirtynyt perässä kävelystä etulinjaan bortsujen rinnalle.

Akka oppi peruuttamaan kauniilla suoraan menevällä tekniikalla ja vielä suhteellisen helposti. Huomaa, että niin paljon enemmän panostin Norjan temputtamiseen pentuna ja Akka on kuin pellossa kasvanut. Minulla on ollut vääriä uskomuksia, ettei se ole niin näppärä tarjoamaan kuin Norja. Mutta nyt kun alkuun päästiin, niin nopeasti se hoksaa mitä haetaan.
Akalle on tulossa juoksarit ja puomin alasmenopätkällä ollaan treenattu maton avulla hyvää kontaktia käännöksiin. Melkein voin kuulla kuin kovaa Akan aivot käy, kun se pohtii mitä piti tehdäkään namin saadakseen.

Oikein alleviivaan jälleen, että saman ohjaajan koirat muistuttavat toisiaan vaikka olisivat eri rotua tai sukulinjaa. Ja omistaja vaikuttaa huomattavan paljon koiran ominaisuuksiin tahtomattaan. Ja jos haluaa koiriinsa muutoksia, niin pitää alkaa oikein aktiiviseksi miettiä kaikkea tekemistään - mitä teen ja miksi, mitä minun pitää muuttaa toiminnassani että toiminta koirassani muuttuu.
Minulle osuu kuin ihmeen kaupalla radalla kuuliaisia koiria, jotka eivät mielellään tiputtele rimoja ja ovat jotenkin aivot päällä. Vastapuolena asenne ja sellainen mieletön viimeinen draivi jää vähän himmeämmäksi. Nyt olen keskittynyt siihen Norjan kanssa ja pientä edistystä on tapahtunut. Akan kanssa taas pyrin olla sammuttamatta sen luontaista halua juosta täysiä. En keskeytä rataa vaikka menee väärin, jokainen treeni lopetetaan tarpeeksi ajoissa että Akka ei ala säästelemään voimiaan jo alkutreenistä ja treenin päätteeksi Akka saa tehdä jotain tosi helppoa ja juosta täysiä. Tulevaisuus näyttää mitä näillä eväillä saan aikaseksi Akasta.


Norjan kanssa otin itseäni niskasta kiinni, sain vinkkejä Huotarin Senniltä, ja nyt ollaan tehty Norjalle oikeasti hyviä pysäytyskontakteja ja lopettu sekoilu epämääräisten määrittämättömien kontaktien kanssa. Niitä ollaan nyt treenattu ihan hyvällä edistyksellä.
Tulevana viikonloppuna Norja on osallistumassa HSKH:lle kahdelle agilityradalle ja JAU:lle sunnuntaina kolmelle agiradalle. Sotasuunnitelmani on tässä kehitysvaiheessa tehdä kontaktit sillä häiriöllä, millä Norja ne varmasti osaa. Eli että lasken oman vauhtini hitaalle hölkälle jo kontakteille mennessä. Pikku hiljaa syksyn aikana vahvistetaan, että Norja kestää myös minun täysiä ohi kiitämisen tai kovan vedättämisen. Ei meillä muuta "kiirettä" 3-luokkaan ole, mutta lokakuussa suunnataan Norwegian Openiin Tiinan kanssa ja aikataulujen myötä olisi helpompaa että myös Norja olisi 3-luokassa. Norjaan olen kyllä lähdössä vain kokemusmatkalle nauttimaan ja näkemään Euroopan suurimmat avoimet hallikilpailut, sen ihmeellisempiä tulostavoitteita asettamatta.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Terrierit eläinlääkärissä

Vähän tässä olenkin droppaillut tietoa Matusta siellä ja täällä, mutta ajattelin nyt avata koko kuvion omaksi kirjoitukseksi.




Case Matu

 Kuten tiedämme jo entuudestaan, että Matulla on löysät polvet. Ei sillain järkyttävän löysät polvet, mutta kuitenkin sen verran löysyyttä että agilityharrastus sai jäädä. Polvet eivät lähde pois sijoiltaan, kun lihakset niiden ympäriltä ovat jännittyneet esim. seisoessa. Eläinlääkärit arvioivat polvet ns. 0 polvina juuri tämän takia. Polvet kuitenkin tipahtelevat paikoiltaan kylkiasennossa jne. Polvet eivät oireile perus kotiarjessa; ei ole pahempaa jalkojen pomputtelua, pukittelua, jalkojen järsimistä jne. Eivätkä polvet ole kerryttäneet nestettä tai aiheuttaneet nivelrikkoa ainakaan vielä.
Sisäreidet ovat kyllä Matulla aina kireät, eikä niitä ole tarkoituskaan jumpata vetreiksi, koska niiden kireys on luonnon oma mekanismi saada pidettyä polvet paikoillaan.

Matu jo kaksi vuotta sitten aloitti epämääräisen kipuoireilun, joka ilmeni vain normaalista poikkeavalla käytöksellä. Lenkeillä pysähtelyt, huomion hakeminen sisätiloissa raaputtamalla ihmisten käsivarsia ja pienenä levottomuutena.
Silloin jo käytiin Eläinlääkäri Askeleessa kipulääkäri Mari Vainionpään vastaanotolla. Syötiin kipulääkekuuri ja käytiin muutamia kertoja fyssarilla. Oireet poistuivat. Ja kotikoiria ei ole tarpeen hoitaa kuukauden välein, niin tiputettiin käyntikerrat 1 - 2 kertaa vuodessa.

Tänä keväänä kuitenkin kipuoireilu taas alkoi uudelleen. Ja se erityisesti näkyi hihnalenkeillä, jolloin Matu veti täysjarrut päälle pitkin lenkkiä eikä vain suostunut jatkaa matkaa kuin hetken houkuttelun jälkeen. Syötin sille kipulääkettä ja aloin pohtimaan, että kannattaako käydä ensin fysioterapiassa vai eläinlääkärillä. Marin luokse Askeleeseen päädyttiin jälleen pienen konsultoinnin jälkeen.
Tutkimuksista sitten paljastui täysin jumissa oleva olento, jolla kuitenkin olivat veriarvot kohdillaan. Kipulääkettä ja fysioterapiaa tuli hoidoksi. Mari oli kuitenkin sitä mieltä, ettei kipuilu ole lähtöisin polvista.

Ollaan nyt kahdesti käyty Ullan hoidettavana Espoossa. Kyllähän koko Matu oli kokovartalokipsissä myös Ullan käteen. Viime viikolla kävimme toistamiseen ja selvästi parempaan suuntaan oltiin menty. Matu on piristynyt huomattavasti kesän aikana, joten jotain vaikutusta kipulääkkeillä ja hoidolla on ollut. Matun kanssa jumppaillaan 3 - 4 kertaa viikossa (joka toinen päivä) ja se ohjattiin aterioimaan korkeammalta alustalta eläinlääkärin toimesta.

Eilen kävimme kontrollissa ell Marin luona. Matulta otettiin veriarvot uudestaan ja katsottiin kestääkö sen elimistö kipulääkettä. Kesti ja kestää. Sen verran kiputiloja oli vielä lanteen ja selän alueella erityisesti, että kipulääkekuuria jatketaan vielä. Matu sai vielä vahvemman coctailin edellisen Metacamin lisäksi nappaillaan hermokipulääke Gabentiiniä. Nyt sitten suuntaamme jo muutaman päivän päästä uudelleen Ullan hoitavien käsien alle.
Pientä takapakkia hoidossa varmasti aiheutti yksi nimeltä mainitsematon bordercollie, joka jysäytti kovalla vauhdilla Matun kylkeen viime viikon loppupuolella. Ihan kaikelta en selvästi pysty varjelemaan Matua. Toivottavasti kuitenkin hoidot alkavat pikkuhiljaa purra, saadaan Matu vetreäksi ja laskettua kipulääkitys pois.
Niin vain ne "vain" kotikoiratkin voivat mennä huonoon kuntoon.


Case Ludvig

Ludvig. Tuo urosotus, joka on pyörinyt mukana. Ollut aina jumivapaa ja perusterve. Paitsi sillä on silloin tällöin tarve ryystää nenällä. Joka nyt on todettu olevan rakenteesta johtuva eikä nenäpunkki.
Ja toisinaan, välillä useammin ja välillä vähemmän se nuolee kaikki paikat märäksi - lattiat, peitot, lakanat jne. Eli hän kärsii närästyksestä.
Olen kokeillut Ludvigilla raakaruokintaa ja eliminoinnut ruoka-aineita yksi kerrallaan sen ruokavaliosta pois. Mistään ei ole ollut merkittävää apua närästykseen. Ludvig on kuitenkin pirteä, sen elintoiminnot toimivat normaalisti, joten yllättävän kauan olen viitsinyt tehdä omatoimikokeiluja kotona. Nyt sitten kuitenkin luovutin ja varasin Matun ajan yhteyteen Ludvigille ajan eläinlääkäriltä. Ludvigilta otettiin laajat verikokeet, kaikki arvot olivat viiterajoissa paitsi haiman entsyymiarvo oli vähän matala. Muttei kuitenkaan mitenkään sellainen mistä pitäisi huolestua.
Diagnoosiksi Ludvigille kirjattiin mahalaukun liikahappoisuus ja hän sai lääkitykseksi alkuun pahoinvoinninestolääkityksen sekä mahalaukulle suojaa antavan happosalpaajan. Lisäksi Ludvigille suositeltiin silloin tällöin keittämään oikein hyvin keitetyt vähän limaiset kaurapuurot, joka tuo suojaa mahalle.

Vinkkinä muuten ripulin yhteydessä tämä kaurapuuro! Mari sanoi, että ohjeistus riisin syöttämisestä on maailmalta jossa ei ole niin paljon hyvää kauraa saatavilla kuin täällä Suomessa. Riisiohjeistuksessa usein unohdetaan kertoa, että riisin pitäisi olla jotain tiettyä laatua ja tietyllä tavalla keitettyä että se pystyy imemään itseensä sen nesteen kuin olisi tarkoitus. Eli riisi sitten tulee vain sellaisenaan suoliston läpi. Mari hoitaa myös itse kaurapuurolla ja raejuustolla koiriensa (tanskandoggi) ripulit.

En nyt tiedä onko huvittava oikea sana, mutta Ludvigin selkä näytti olevan samalla tavalla jumissa kuin Matulla. Mari halusi aloittaa Ludvigilla myös kipulääkekuurin, mutta ensin pitää saada maha neutraaliksi. Kipulääkeet nimittäin voivat aiheuttaa myös ongelmia mahan kanssa, jolloin ei tiedetä mikä on muna ja mikä kana. Mari sanoi, että usein kasa muita löydöksiä paljastuu muun tutkimuksen yhteydessä, vaikkei oireilua ole ollutkaan. Varasin nyt Ludvigille samalla fyssarilta ajan, joten katsotaan mitä sieltä löytyy. Jos kroppa saataisiin kuntoon jo ennen Ludvigin seuraavaa ell kontrollia.

Meillä on kohta toivottavasti kasa superterveitä koiria kotona.
Laittoi kyllä miettimään, että kuinka paljon kivuista kärsiviä koiria onkaan kotikoirina. Kun hyvää tarkoittavat omistajat eivät vain tunnista oireilua ja laittavat esim. hidastuvan kävelyn vanhuuden piikkiin.


Varmaan mottaan seuraavaa taivastelijaa, joka niin hehkuttaa kuinka terveitä sekarotuiset onkaan (vitsi, vitsi). Koirahan on juuri niin terve (tai sairas) kuin sen geenit, rakenne ja ulkoiset tekijät antavat mahdollisuuden. Se, ettei sekarotuisten terveydestä löydy mitään tietokantaa tai tilastoa tee niistä yhtään terveempiä. Ellei sitten tutkimaton ole yhtä kuin terve ennen kuin toisin todistetaan.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kesänänä


Kesäloma on loppusuoralla ja pieni töihin paluun ahdistuksen tunne jo hiipii arkeen.
Kaiken kaikkiaan on ollut tosi hyvä kesä!

Porin koirauimaranta


Säät ovat jotenkin osuneet aina silloin, kun niiden on tarvinnut osua. Rennot letkeet omatoimiset agilitytreenit ovat vieneet eteenpäin juuri niitä asioita, mihin ollaan keskitytty mutta yllättäen minkään toisen osa-alueen kärsimättä. Mieli on täysin rentoutunut, Matu on paranemaan päin ja omakin jalka alkaa samalla tasolla kuin ennen ristisiteiden poikki menemistä. Elämä on jotenkin raitellaan jälleen.

Seitsemisen kansallispuistossa aamuretki

Agilityn suhteen meillä on ollut Norjan kanssa treeneissä seuraavat teemat;
- keppeihin varmuutta ja häiriön kestoa (takaaleikkaukset, ohjaajan vauhdin muutokset)
- Aalle ja puomille selkeämmät kriteerit
- tekemiseen kaiken kaikkiaan enemmän itsevarmuutta ja röhkeyttä

Kepit otettiin työn alle ihan vain toistoilla. Palautin alkuun verkot, kun lähdettiin hakemaan takaaleikkauksia. Ne kun eivät onnistuneet mitenkään päin. Aina kun lähdin leikkaamaan, niin Norja kääntyi katsomaan minua ja lopetti pujottelun.  Yksi oikein hyvä treeni kerta riitti siihen, että Norja sai jutun idean kiinni. Norja on kultainen sinnikkäästi yrittäessään ja jos hän huomaa, että alan vähän turhautua Norja yrittää kahta kauheammin. Sen suhteen kestää hyvin painetta. Tosin vain sellaiset, jotka tuntevat minut hyvin tai ovat erittäin "tunne-energia herkkiä" pystyvät vain aistimaan minun turhautumisen. Siihen kun ei sisälly mitään fyysistä (tavaroiden paiskomista, huutamista, karjumista tms.).  Mutta totta kai Norja koirana sen varmasti aavistaa.
Kun Norja lopulta keksi, että pujottelua on vain jatkettava tapahtui mitä tahansa ohjaajan puolesta, loput treenit ovat olleet tämän ajatuksen vahvistamista.

Puomia ja aata lähdettiin hakemaan maton kautta ja kerta heitolla vaihdoin niistä juoksarit. Kun eivät olleet lähtökohtaisestikaan mitenkään hyvät pysäytyskontaktit vaan jotain kauheaa siltä väliltä. Matto hahmottui heti ja jo Jenna antoi palautetta viimeisen Fitdog-leirin yhteydessä kun kävimme metodia läpi, että Norja harppoi kerralla monta edistysaskelta. Ollaan nyt vahvisteltu ajatusta vain kontaktin läpi juoksemisesta ja tänään viimeksi kun oltiin hallilla osumatarkkuus oli 100. Wuhu. Tietenkin kisavire on aina kisavire, eikä se vaadi kuin kisakilometrejä alle, että saadaan sama kupla aikaiseksi kun treeneissä. Viimeksi keskiviikkona käytiin kilpailemassa Tampereella TAKUTin (takujen) kisoissa. Siellä oli horror-hiekkapuhalletut-puupuomit ja aat. Meillä kun ei ole niistä kovin paljon kokemusta, niin päätin varmuuden vuoksi vetää vauhdin pois puomilla. Norjalla kun on käytössä koko vaihteisto kätevästi (lukuunottamatta vielä sitä 6 vaihdetta) ja vastaa hyvin hiljentävään sihinään.

Itsevarmuutta ja röhkeyttä tarvittiin nimen omaan ihan tavallisille hyppyesteille. Ja kiitos HAUn Annan, joka treenaili Norjaa keväällä, antoi hyviä ajatuksia. Lähdettiin palkkailemaan ja kehumaan ihan vain ajatustakin esteen hyppäämisestä jo ennen varsinaista hyppysuoritusta. Ja varmasti monelle, jotka kamppailevat rimojen tippumisen kanssa kuulostaa oudolta, mutta Norjaa ihan lähdettiin rouheesti kehumaan jos tiputti riman. Hän kun oli hieman herkkä ja super varovainen, ettei yksikään rima tipahda ja jos vahinko pääsi tapahtumaan niin meni todella epävarmaksi. Nyt rimojen tippuminen ei käy enää niin pahasti itsetunnolle, niin ollaan saatu hieman vauhtia sekä irtoavuutta lisää. Eikä siitä huolimatta rimat romahtele edes kisoissa. Onhan niistä kuitenkin kivempi mennä yli kuin päin.. Tänään Norjalla oli ihan oma komediahetki hallilla, kun palkkalelun saatuaan lähti rallattamaan yksin kentällä juosten kentän päissä olevien putkien väliä ja poimien hyppyjä aina matkalta lelu suussaan. Jotain mielettömiä henkisiä lukkoja on avautunut selvästi ja Norja alkaa hyvällä tavalla muistuttamaan äitiään! <3

Kynnet valmiiksi agirotua varten
Lähes koko kesäkuu pidettiin luovaa kilpailutaukoa, joka sitten päätttyi Agirotuun Mikkeliin. Käytiin siellä sunnuntaina juoksemassa Open Class rata (meni ihan puihin) ja jo toista vuotta putkeen Norjan sisarusten kanssa osallistuttiin joukkueviestiin joukkueella M.Y. Ännät. Lähtöjärjestyksessä joukkueessa oli velipoika Masa, Norja, sisko Bella ja toinen sisko Virtane. Alla joukkueemme video. Muutama virhe matkalta kerättiin joukkueena ja jäätiin virhepisteiden (120) takia loppupäähän. Mutta kivaa oli!

Norja kävi samalla Mikkelissä virallisissa mittauksissa ensi vuotta varten. Hänestä tuli pikkumaksi, niin kuin olin toivonutkin. Norja sai viralliseksi senttimitakseen 47-48 cm. Ajoin varmuuden vuoksi Norjalta karvat pois, ettei jää ainakaan niistä kiinni. Norja saa kulkea nyt loppukesän upeassa kesätukassa.



Akka on syttynyt agilityn saloihin ja siitä on tulossa kyllä minulle oma pieni tykki! Käytiin extemporee pyörähtämässä super mölleissä sateisen torstain illan kunniaksi Heinolassa. Hieman oli jäinen pingviini ohjaaja, mutta Akka napsi koko rahan edestä esteitä. Tässä on nyt pieni makunäyte neidin draivista. Harmittavaa vain, että oli noin pieni kenttä. Pidemmillä välimatkoilla olisi päässyt jo enemmän irroittelemaan :D



Muutoin kesä on pitänyt sisällään mielettömiä iltoja hyvien ihmisten seurassa. Taas on löytynyt se bilehile, joka on ehtinyt tomuttua koiraharrastuksen alle. :D
Tehtiin lyhyt road-trip mieheni kanssa kesäloman alkuun, jolta reissulta aiemmin nähdyt kuvat ovatkin. Tänä vuonna meidän vuosipäivää vietettiin riehakkaissa tunnelmissa Ilosaarirockissa, täysin ilman koiria.

Ilosaarirock

Festarityyli ja tuima aurinkosiristys

Kansallispuistossa pidettiin tieteskin koirat kytkettynä. Kätevästi se kävi laittamalla bortsut vetovaljaisiin ja valjaat kiinni minun vetovyöhön. Johan askel taittui kevyesti.


Roadtrip retkeilijät. Terrierit ovat omassa häkissään, joka löytyy auton sivuoven takaa.

Kaikki viimein, kuten mainittu. Oltiin keskiviikkona Tampereella kilpailemassa. Hyppyradalta saatiin meidän ensimmäinen luva 2. luokasta. Oli kyllä mahtava tunne. Loppukevään kisat kaikki olivat jotenkin lässähtäneitä ja hyllytettyjä. Nyt kaikki tuntui oikealta heti ensimmäisestä esteestä saakka. Teen kyllä tästä radasta meidän tunneankkurin (ei valitettavasti videota).


Loppuun vielä lyhyesti Matusta. Matu kävi juhannuksena ell Mari Vainionpään vastaanotolla kipuoireilun takia. Koko vartalo täysjumi sieltä löytyi ja Matu määrättiin kipulääkitykseen sekä fyssarille. Mentiin Espoon eläinfysioon Tuomisen Ullan luokse. Ulla kun tulee olemaan ensi kaudella meidän elämässä paljon agilityurheilijat.fi tiimin myötä. Hän havaitsi, että Matulla oli kaikki lihaskalvot pitkin kylkiä kireät. Ne saatiin auki ja jumppaohjeilla päästiin kotiin. Nyt ollaan jumppailtu ja käytiin eilen uudestaan. Pieniä jumeja taas oli, mutta ei mitään verrattuna edelliseen kertaan. Samoilla jumpilla jatketaan ja parin viikon päästä uudestaan. Matusta kyllä näkee, että se voi paljon paremmin ja pirteämmin kuin pitkiin aikoihin.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Lopen uupumista, agilityalkeiselämyksiä, unicorn tapaus... catch up!

Onhan rauhallinenkin tahti kuitenkin tahti!

Ihan arkisissa päivätöissä on pitänyt sen verran painetta ja kiirettä, että ikävästi työ on vaikuttanut vapaa-ajan ehtimiseen. Pieniä uupumisen merkkejäkin on ollut havaittavissa kevään mittaan. Mutta kummasti lähestyvä kesäloma ja kevenevä taakka vapauttaa uutta energiaa käytöön.

Norjasen kanssa käytiin kilpailemassa Janakkalassa varsin heikolla menestyksellä. Pieni peiliin tuijottamishetki, jätin seuravaavat kisailmot tekemättä ja nyt keskitytään omatoimitreeneille hyvin perusasioihin. Jotain taitoja selvästi pitää palautella mieleen / vahvistaa ja jotain jopa kokonaan rakentaa uudelleen (puomi). Seuraavan kerran startataan hyvän valmistelukuukauden jälkeen Agirodussa Mikkelissä.



Meille ei tule tänä heinäkuussa perinteistä agilityn kesälomaa, sillä koko kevät on ollut melkein yhtä lomaa ja taukoa. Nyt lähdetään rakentamaan  hyvää agilitykuntoa ja koitetaan nostaa huippukunto heti syksylle. Elokuusta saan ihan luvan kanssa liikkua täysiä myös ortopedin mielestä polveni kanssa. Nyt tehot pitää jättää 80 - 90 %.

Napero eli Akka on myös hyötynyt Norjan omatoimitreenikuukaudesta. Se on niiin erilainen yksilö kuin Norja agilitykentillä, että suu pyöreällä tulee ehkä vähän liian usein toljotettua. Vauhti on Akalle itselleen tärkeää eikä sitä murehdita irtoaminen ohjaajasta. Näillä kompoilla sitten joutuukin vähän treenaamaan eri peliliikkeitä kuin Norjan kanssa, jolle irtoaminen ei ole luontaista. Tajusin kylläkin, ettei kukaan muu ole ikinä nähnyt Akan kovaa menoa kentällä kuin minä. Eli hyvin unicorn tapaus on vielä kyseessä. Ehkä pidänkin sen piilossa julkisilta agilityesiintymisiltä ja videoilta vielä tovin. Ei me kyllä kovin pitkällä olla vielä(kään). Hiljaa hyvä tulee.



 Muutoin arki rullaa. Matu vähän oireili taas polvia / selkää. Se sai kipulääkekuurin ja säännöllisen BOT-hengailutuokiot. Oireet loppuivat kivasti. Ludvig on vieläkin menossa mukana.

Akka kävi läpivalaisemassa luustonsa hyvin tuloksin. Pieni rako oli kennelliiton lausujan silmään lonkkamaljan yläosassa joka laski ortopedin vahvan B:n arvion C:ksi. Laitetaan mahdollisesti kuvat uudelle lausuntokierrokselle pohjoismaiden lonkkapaneeliin. Mutta ortopedin silmiin oli terveet lonkat, joilla on hyvä harrastaa. Tämän tiedon voimalla kirmataankin sitten harrastuskenttiä. Se kirjaimen nousu olisi hyvä vain mahdollisen jalostuskäytön suhteen...



Henkilön Saara (@saaramarion) jakama julkaisu

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Mikko Alatalo keli

Otsikointi on tärkeintä, eikö?
Kirjoittelen tätä tekstiä samalla kun ikkunan takana sataa tiskirättejä ja joka toinen tunti paistaa aurinko. Viikonloppuna pitäisi olla keväthelle, nyt ei siltä näytä. Ei kovin mieltä nostattavaa.


Aloin katselemaan puhelimeni kuvia läpi ja huomasin, että kevät on vierähtänyt todella nopeasti. Niimpä valikoin tähän kuvitukseksi kuvia puhelimesta, otettu keskellä arkea sieltä ja täältä.

Eilen kävin taas fyssarilla oman polveni kanssa #projektipolvi. Isossa kuvassa takareisi ei ole kovin voimakas oikeassa (eli vammautuneessa) jalassa. Mutta ei se ole sieltä vahvimmista päästä myöskään terveessä jalassa. Niitä pitäisi nyt salilla jumpata ja askarrella. Tulee ainakin lisää vauhtia ja poweria juoksuaskeleeseen. Agilityä sain luvan alkaa tehdä lähes täysiä, eli vain se viimeinen terä vauhdista pitää vielä himmata. Jes. Loppusuora häämöttää tässä kuntoutusprojektissa.

Järvenpääläinen aamulenkittäjä.
Tarkastelin tätä blogin ihmeellistä maailmaa ja kaikki hienot ajatukseni laittaa tänne meidän asunnon myynti-ilmoitus oli jäänyt. Meillä oli joku maailman nopein #myyntiprojekti, kun asuntomme meni kaupaksi vain neljä päivää ensinäytön jälkeen. Kauppakirjat oli allekirjoitettu ja tavarat muutettu 2 viikkoa ensinäytöstä. Kiitos tehokkaalle ja tuoreelle Blok.ai markkinointitiimille, joiden ensimmäinen pilottikohde olimme.
Kiirettä on pitänyt ja henkistä kanttia on rasitettu. Muuttaminen otti yllättävän koville ja kaikki treenaaminen (polven kuntouttaminen mukaan lukien) jäi ihan toissijaiseksi. Joudun ihan hattukourassa myöntämään tämän minun fyssarille. Koirille pystyin tarjoamaan vain lenkit, mutta muulle älypelitouhulle/treeneille ei jäänyt muuttoprojektin aikana aikaa. Kukaan näistä ei kyllä näyttävät hyppivän seinillä, joten todistettavasti bortsutkin sietävät tekemättömyyttä jonkin aikaa. #bortsuomistajienainahuonoomatunto

Konmaritettiin pikavauhtia koko omaisuus samaan hikeen ja nyt kaapit huutavat tyhjyyttään 20 neliötä suuremmassa asunnossa. Kunhan hetken muuttopölyt saavat laskeutua, tarkoitus olisi alkaa rauhassa etsiskellä ihan ihka omaa taloa aidattuineen pihoineen. #taloprojekti


Uuden kotimme läheltä onneksi löytyi vähän yllättäenkin suuren suuri metsä. Olen uskaltanut liikkua vasta metsän etureunassa. Metsällä kuitenkin näyttää olevan kokoa sen verran, että monen tunnin lenkit onnistuvat heittämällä samassa metsässä. Pitäisi vain hankkia maastokartta / luottetava puhelinsovellus, että pääsee saman päivän aikana takaisin kotiin.


Bongasin pääsiäisenä myös mukavan hölkkämaaston. Täällä peltojen keskellä menee nurmikon pehmentämiä polkuja, joilla on hyvä hölkätä ja koirien ravata. Näkyvyyttä ainakin on riittävästi, ettei kukaan pääse kulman takaa yllättämään. Ja pohja on tarpeeksi pehmeä pidemmillekin juoksusessioille. Akka on osoittautunut näiden muutaman lenkin aikana mielettömäksi ravaajaksi. Sillä on todella kaunis ja pitkä askellus, joka pysyy vaikka vauhtia kiristäisi. Norja nostaa laukalle huomattavasti aiemmin kuin Akka. Pääsääntöisenä tarkoituksena meillä on kuitenkin tehdä ravilenkkejä, vaikka koirajuoksutamineissa ollaankin. #koirajuoksuprojekti

Pääsiäisenä myös käytiin Norjan kanssa pyörähtämässä ensimmäisen kerran 2-luokan radoilla kilpailuissa. Tuloksellisesti ja muutoinkin meni vähän penkin alle. Talkoilin edellisenä päivänä ja myös samana päivänä ja jotenkin tuntuu, ettei talkoot + kisaaminen sovi minulle. Lähdin radalle aivan liian alavireisenä, kaikki tsemppi puuttui ja luovutin saman tien kun tuli ensimmäinenkin pikkuvirhe. Vireeseen ei auttanut sekään, että arvoin ensimmäiseen rataan tutustuessa starttaanko ollenkaan radalle. Nämä olivat ensimmäiset kauden ulkokisat ja yöpakkasten jälkeen hiekkakenttä tuntui lähinnä kovalta hiekkapaperilta. Päädyin radalle ryhmäpaineesta, kun katsoin monen muukin (ja huomattavasti kokeneemman) sinne suuntaavan. Toisin sanoen ei ollut tarpeeksi munaa jättää menemättä. Toisella ja viimeisellä radalla kenttä oli jo sulanut. Mutta uutta matoa vain koukkuun ja juoksujen jälkeen uusi yritys paremmista lähtökohdista #Fitdogagilityteam #Fitdogagility


Akka kävi silmäpeilattava viime viikolla. En itse päässyt mukaan, mutta Tiina kivasti nappasi Akan matkaan samalla kun kävi pikku colliepennut peilauttamassa. Raportin mukaan silmistä ei löytynyt mitään ja oli kuulemma lääkäri erikseen sanonut, että silmät ovat niin moitteettomat kuin voivat olla. Näillä silmillä on hyvä harrastaa. Akan silmiähän ei ollut pentupeilattu, kun Englannissa se ei ole samalla tavalla tapana kuin täällä Suomessa. Vanhemmat on kyllä geenitestattu CEA:n osalta terveiksi, mutta geenitesti ei kerro muista mahdollisista silmäsairauksista mitään. Joten jännitettävää oli myös peilauksen osalta. Toukokuun lopulle olen varannut luustokuvausajan, joten odottelen kuohuviinipullo kylmässä vielä sitä päivää.


Matulle jo toissa vuonna (tai sitä edellisenä vuonna) eläinlääkäri sanoi, että vuoden päästä siitä voisi hammaskiveä poistaa. #hammaskivi. Kun vuoden päästä oltiin taas rokotuksilla, niin hammaskiven poisto ei ollut tullut ajankohtaiseksi. Eli ilmeisesti hammaskiven kertyminen oli huomattavasti hidastunut. Nyt omiin havantoihin ja pari kauhutarinaa lukeneena päätin varata ajan hammaskiven poistoon. Hämmentävästi meillä vain Matulla kertyy hammaskiveä. Viime perjantaina vein Matun Jär-Vetin vastaanotolle. Hammaskiveä todettiin kyllä olevan jonkin verran, mutta ilmeisesti pahempiakin tapauksia on heillä ollut. Kun lääkäri vielä koiraa kantaessa operointihuoneeseen kysyi, että saako huonot hampaat poistaa jos tarvetta niin päässäni vilisti kaikki ne facebookin kauhutarinat useista poistetuista hampaista. Annoin kuitenkin luvan.
Kun tunnin päästä hain Matua takaisin kotiin klinikalta, odotti minua vähän tokkurainen ja yrmeä Matu ja sen terve suu. Hampaat olivat kuulemma hyvässä kunnossa ihan takaosaa myöten, ikenet eivät olleet vetäytyneet eikä suussa ole syviä ienpusseja. Hammaskiveä toki oli ja sen myötä kevyttä ientulehdusta. Mutta kaikki kivi saatiin pois rapsutettua ja tulehduskin paranee sitä myötä itsestään.



Lopuksi vielä video tältä päivältä, kun yllättäen metsästä löytyi isompi lammikko. Kaivan kameran aina harmittavasti vähän liian myöhään esiin, kun suurin ilo on jo tyyntynyt. Mutta tässä jälkimeininkejä veden tuomasta riemusta. Ja kaiken lisäksi puhelimeni näytönsuunnantunnistaja ei ole enää kovin herkkä ja todella usein huomaan videon tallentuneen pystysuunnassa vaikka puhelin on käännetty vaakasuoraan. Onneksi videon kääntäminen onnistui Youtubessa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Trip



Kuva tässä, että sain autettua kasvattajaa tekemään pentueilmoituksen :)
(Kuva piti olla jossain nettisivulla)

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lampaita ja eläkepäiviä



Oltiin eilen Akan kanssa sen toista kertaa lampailla. Alkuun oli kovin välinpitämätön lampaita kohtaan. Kun hetken kuluttua näytti, että on huomannut lampaat niin nopeasti kääntyi metsästysvietti päälle. Onneksi oltiin osaavan kouluttajan luona,  eli Suomisen Katjan, joka nopeasti nappasi tilanteen haltuun ja sai tasapainoteltua viettiä alemmas. Näin sytyttelykerralla Akka siis oli ihan liinassa niin kuin muutkin pentuset. Mikäli sikäli PPR:n haluaa suorittaa hyväksytysti, niin säännöllisesti pitäisi lampaille päästä. Ihan useamman kerran kuukaudessa.

Tänään oltiin perinteiseen tapaan agilityhallilla heti aamutuimaan. Meille nyt on muotoutunut säännöllinen viikkorytmi tästä agilityomatoimitreenaamisesta. Ollaan aina joko lauantai tai sunnuntai aamuna hallilla, kun siellä on melko takuuvarmasti tyhjää ja saadaan vapaasti valita rata. Olen päättänyt, että Norjan  (tai Akan) kanssa ei tehdä kontakteja kuin kumirouhepintaisella. Ne maalatut hiekkapuhalletut on välillä (usein, ellei aina) sellaisia luistinratoja, että en halua tuottaa koiralle tarpeettomia vaaratilanteita tai epävarmuutta kontakteille. Enkä usko, että kisaradoille tulee vastaan noita hiekkapuhallettuja niin eipä niitä tarvikaan treenata edes kokemusmielessä.

Nopasen kanssa päivän teemana oli kontaktit. Aa:lla testailin, että miten kestää kun olen huomattavasti edellä. Käytännössä siis näin paraurheilijana jätin Norjan yhden esteen päähän ja kävelin Aa:sta ohi ennen kuin annoin lähtöluvan. 3/3 oli kauniita suorituksia. Sen mitä sain kurkittua ja kuunneltua, oli ylösmenokontakti puhdas ja ennen kaikkea pehmeä. Alasmeno tuli kahdella laukalla.
Puomilta otettiin samalla putki-puomi erottelua. Pari kertaa ennen kokonaista puomia palkkasin sivuusta hypyttämällä 2on-2offin muistuttelumielessä. Puomilla taas päinvastaisesti jätätin itseni pahasti jälkeen. Siinä kyllä huomasi, että söi vauhtia huomattavasti. Puomissa meillä on kyllä eniten tekemistä, että fokusoi juoksemaan loppuun saakka mahdollisimman kovaa. Minua häiritsee, että Norja suorittaa puomin häntä pystyssä. :D
Akan mentävä tauko väliin ja tehtiin vielä keinu kahdesti vain toteakseni, ettei siinä ole mitään suurempaa ongelmaa.

Akan kanssa ollaan nyt käyty hallilla tarjoilemassa esteitä. Putki menee jo suullisella käskyllä hyvin. Siivekkeiden välin se osaa myös hakea kun olen n. 2m säteellä siivekkeestä. Eli omaa etäisyyttä kasvatellaan vielä. Kokeilin myös putki - siivekkeiden väli yhdistelmää. Ensimmäisellä kerralla syöksyi putken jälkeen jalkoihini lelun toivossa. Toisella kerralla nappasi jo siiveke välin. Akan kanssa olen pitänyt treenit tosi lyhyenä (alle 10min). Toiveissa on enemmän itsenäinen ja  irtoava koira. Että voin Akan kanssa sitten kamppailla tulevaisuudessa eri heikkouksien kanssa.

Olen tästä käynyt viime aikoina useita keskuteluita, että kummasti saman ohjaajan koirat muistuttavat toisiaan. Eli jokainen ohjaaja onnistuu siirtämään omat maneerinsa koiraan ja samalla ohjaajalla toistuvat samat vahvuudet ja heikkoudet koirasta toiseen. Toisiin vahvemmin ja toisiin heikommin. Minun käsissäni näyttää koirista tulevan estevarmoja, eli kaikki ovat jotenkin tarkkoja tassuistaan eikä rimat ropise (tosin Akalla niitä rimoja nyt ei ole ollutkaan, eli sen tulevaisuutta voi vain ennustaa). Vauhtia en jotenkin osaa opettaa, vaan luultavasti holhoan koiria ihan liikaa kentällä ja pidän niitä vähän liikaa hallussa. Lähtöongelmien kanssa en ole ikinä vielä kamppaillut *kop kop kop. Kontaktien kanssa sen sijaan on aina ollut parantamisen varaa.

Matu ja Luttinen lähtivät eilen mieheni vanhemmille tuoreita eläkepäiviä piristämään. Ovat siellä pari päivää, mutta varmasti tulevat viettämään siellä paljon aikaa varsinkin jos kysytään eläkkeelle jääneeltä appiukoltani. Koirat tuovat kaivattua rutiinia arkeen ja pakottavat lähtemään ainakin kävelylle päivittäin. Matu varsinkin viihtyy siellä tosi hyvin ja usein häntä saa houkutella sieltä pois lähtemään :)
Tänään kun ollaan oltu kotona vain bortsujen kesken on ollut jotenkin tosi hiljaista. En tiedä mistä hiljaisuus johtuu, kun ei minusta terrierit muutenkaan häsää mitään ylimääräistä kotona. Ilmeisesti ne on saanut jotenkin bortsut häsäämään enemmän. :D

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Huonon tuurin harrastaja

Agilityurheilijat.fi -tytöt vierailivat viime fidari leirillä ja pääsin heidän haastatteluun ensimmäisen kauden osallistujana. Lue koko juttu tästä.

Noin lyhyesti kun kirjoittaa tätä meidän agilityuraa, niin eipä minulla kovin vahvasti ole mennyt. Tai luulisi, että harrastuksesta voisi selvitä helpommallakin. Mutta onneksi todellisuudessa agilitytaipale ei ole tuntunut noin kivikkoiselta, vaan siihen on mahtunut monta hyvää hetkeä ja onnistumisen tunteita.

Hurtta tiimi / Racinell muisti meidän laumaa kunnon herkkulaarilla <3

maanantai 30. tammikuuta 2017

#Fidari, mitä jäi käteen leiristä 4/6

Erityisesti Fitdogin ensimmäisen kauden aikaan odottelin aina malttamattomana FitDog-leirien jälkeisiä päiviä, koska pääsin lukemaan niin monta ja hyvää fidariraporttia muiden blogistien kirjoittamana.
Myötä elin tekstien varassa samalla kun odottelin sitä omaa agilitykoiraa, jolla osallistua leireille. Toivoin vain, että leirejä vielä järjestettäisiin kun olen siinä pisteessä että sellaisella voin osallistua.

Nyt kun vihdoin pääsin itse Fitdog-tiimiin mukaan, en ole tainnut kirjoittaa yhdestäkään leiristä kuin vain maininnalla muussa yhteydessä. Korjataanpa asia!

Perjantaina aloitettiin fidarit perinteiseen tapaan luennolla.
Tällä kertaa ääneen päästettiin Marjo Korander-Taavitsainen psyykeluennon merkeissä sekä Lee Gibson jonka aiheena oli radan lukeminen ja rataan tutustuminen.

Marjon luennolla oli paljon tuttua, mitä minulle on taidettu koko urheilu-urani hokea.
- Mielikuvissa piilee valtava voima
- Tee jännityksestä kaveri
- Analysoi tunteitasi ja pilko ne osiin, mikä yksittäinen asia aiheuttaa esim. jännityksen tunteen
- Myönteinen päänsisäinen minä-puhe
- Mikä on pahinta mitä sinulle voi sattua? Valmistaudu siihen etukäteen. Jos et voi siihen valmistautua, niin älä murehdi asioita mihin et voi vaikuttaa.

Marjon luennon aikana pohdin, että taidan suhtautua itseeni aika kepeästi. Harvoin kritisoin itseäni juuri mistään edes päänsisällä. Pystyn helposti löytämään jokaisesta radasta ja treenistä hyvät pätkät ja unohdan jo parkkipaikalle päästyäni kaiken mahdollisen huonon. Taidan olla jollain tapaa sellainen hyväntahtoinen hömelö.
Tosin hömelötila ei salli kritisoijan asua samassa mielessä ja se voi jossain pisteessä olla jäätä kehittymiselle. Kun keskittyy siihen mikä on hyvin, ei tilaa jää ajatukselle että mikä on pielessä.
Meillä on treenilista kehitettävistä asioista, mutta minulla taitaa olla myös lista asioista mitä ei tarvi treenata. Ja kaikkeen tähän kiteytyy se, miksi olen niin kamalan huono toko-ihminen. Voisin ottaa itseeni vuokralle perfektinistin hetkeksi.

Marjo sanoi, että nolliakin pitää opetella tekemään. Että pitäisi ankkuroida itseenä se nolla-tunne, eli mielentila missä niitä nollia syntyy. Myönnettäköön, että paha vielä puhua yhden möllikoiran ja yhden 1-luokkalaisen kanssa kisanneena tuosta tulosvarmuudesta. Ja kun nämä tapaukset vielä sattuvat olemaan kilttejä koiria, joilla on helppo onnistua. Mutta ehkäpä juuri ne ovat auttaneetkin minut löytämään nolla-tilani ja ainakin tuudittaudun tunteessa että nollia on helppo tehdä.

Lee Gibsonin luento oli todella mielenkiintoinen ja aiheena sellainen, ettei ole osunut viime aikoina tietoisuuteeni (toisin kuin esim. juoksukontaktit). Kirjoittelin alla olevia muistiinpanoja luennon aikana;

Radan lukeminen ja rataan tutustuminen

- skill test, mitä radalla testataan. Labeling skill tests
    Tuomareilla on syynsä ripotella esteet radalle niin kuin ne ripotellaan. Mieti rataantutustumisen yhteydessä, mitä taitoa kyseisellä sektiolla halutaan testata. Esimerkkejä taitotesteistä voi olla keppien sisäänmeno variaationa vauhti, kulma, näköeste jne.

- erittäin tärkeää katsoa radan rakentaminen, jotta voi käyttää tehokkaasti radan tutustumisen
   Ennen kuin teet ohjaussuunnitelmaa radalle, tiedä mihin suuntaan rata jatkuu ja millä puolella sinun kuuluisi olla seuraavaa estettä. Näin sinun ei tarvitse käyttää kallisarvoista aikaa turhien suunnitelmien tekemiseen

- etsi major elements (pääelementit?) radalta, mutta älä keskity niihin liikaa
  Eli etsi se haastavin kohta radalta, mitä tuomari mahdollisesti haluaa testata. Mutta älä keskity siihen liikaa. Radalla on kuitenkin kaikki ne muutkin esteet ja se on kokonaisuus.

- mitä koira näkee lähetyksen yhteydessä (esim. piiloputkeen lähettäessä, mitä on putken edessä)
- miksi esteet on sijoitettu niin kuin ne on sijoiteltu.
  Kaikilla esteillä on syystä paikkansa. Keppien vieressä saattaa olla keinu, putki tms. Kepit on seinään päin, kepit on heti muurin jälkeen (näkäeste koiralle), hyppy on seinään päin tms.

- ajattele kokonaisuutta ja keskity kokonaisuuteen
- luota itseesi, miten ikinä päätätkään tehdä. Älä välitä muiden kauhisteluista.
- harjoittele katsomaan rataa tuomarin näkökulmasta, esimerkiksi tuomaroimalla kaverin harjoituksia
   Näin kuulemma oppii lukemaan rataa sektorimaisesti. Ohjaaja kun ohjaa koiraa esteeltä esteelle, tai linjoja tai mitä lie. Tuomari kuitenkin ajattelee radan sektoreissa, jolloin koirakko etenee lohkolta lohkolle. Ja kaverillekin on hyödyksi harjoitella kisamaista tilannetta, mitä enemmän kisaelementtejä sitä parempi (esim. lähtölupa pillillä). Koirat ovat fiksuja ja erottavat treenitilanteen kisatilanteesta juuri näistä pienistä yksityiskohdista (esim. just se pillillä lähtölupa ja joku ukkeli seisokelemassa radalla).


Lauantaina sitten päästiin treenaamaan. No minulla tieteskin on vielä se polvi rampana, joten sain seurakaveri Annan ohjaamaan Norjaa Juhan treenit. Oltiin Annan kanssa käyty kerran HAU:lla kokeilemassa, että lähteekö ylipäänsä vieraan matkaan. Lähti. Juhan treenien alku meni vähän testaillessa, että miten Norja toimii. Norja hakee esimerkiksi takaakierron ehkä jopa liian herkästi. Mutta tuli sitten lopulta sinne hyvä radan pätkä. Jee. Annallekin jäi hyvä mieli.
Todistinpa itselleni myös sen, että Norja liikkuu paaaaaljon paremmin hiekalla kuin tekonurmella. Pitkään minulla oli tämä tunne, mutta nyt kun olin ihan kentän laidalta katsonut molempien pohjien treenejä niin ei jäänyt epäilystäkään.

Jounin treenin ohjasin itse. Oli Norjalle super kevyt treeni, kun meni Jounin kanssa ihan juttelun puolelle koko homma. Mutta oli tästä huolimatta tosi hyvät treenit ja paljon jäi käteen.
Jounin ajatus tästä minun polven kuntoutusajasta on, että Norjalle opettaisin suullisista käskyistä eteen, vasen, oikea ja takaa (eli kierrä). Ne opetettaisiin täysin ilman avustavaa liikettä. Kun käskyt lähtee toimimaan, niin liike lisätään häiriöksi. Eli esim käsky vasen ja lähden liikkumaan väärään suuntaan. Eli avustavaa liikettä ei tuoda suullisten käskyjen tueksi missään vaiheessa. Ja jossain vaiheessa pääsen sitten yhdistämään juoksemisen näihin suullisiin käskyihin ja meistä tulee super.


Sunnuntaina Anna oli ostanut minulta Leen ja Jan-Egilin treenit, joten ajelin paikalle vain ihastelemaan muiden treenejä. Ja toimimaan kaikkien ketynä, tai ainakin videokuvaajana.


Nostoina Norjan loputtoman pitkä treenilista vain todistaakseni kaiken alussa kertomani vääräksi:
- Kontaktit (jumaliste, tee jotain näille! Hidastuskontakti ei ole mikään käsite)
- Itsenäisyys, esteiden lukitus/merkkaus
- suulliset käskyt

Suora kopio Annan viiltävästä analyysistä, joka avaa hyvin Norjan mielen syövereitä:
ja kyllä norja tuosta nopeutuu kun se alkaa luottamaan itteensä. se menee heti epävarmaksi jos joutuu tilanteeseen yksin ja toisaalta hallinta mitä siihen pitää olla radalla hidastaa sitä kun se ei oo mikää kova koira. 🙂 lisää osaamista koiralle ja tasan varmasti vauhti kasvaa 🙂

Hah! Ei se ollutkaan loputtoman pitkä.

Ja viikonloppuna tapahtui jotain todella taianomaista Norjan kanssa. Anna kävi lämppälenkillä Norjan kanssa kahdestaan, olivat varmaan käyneet henkistä taistoa että miten hihnassa ollaan. Anna oli topakasti kieltänyt olemuksellaan Norjalta kaiken sekoilun. Minä koin jonkun zen-tila ahaan ja löydettiin Norjan kanssa rauha, joka konkretisoitui Jounin treenin jälkeen kun vedin vaatekerrosta päälle ja Norja tietenkin joutui siinä odottamaan. Samassa pienessä loossissa oli shelttiä ja kelpietä ja radalla tietenkin joku juoksemassa, mutta ei reaktion reaktiota. Siinä se oli jotenkin tyytyväisenä itseensä ja minä siihen. Aamulenkillä pieni kiireestä johtuva ärsytyksen kurkkutunne meinasi hiipiä jälleen, jonka seurauksena hihna kiristyi. Laskin kymmenestä alaspäin ja hengitin palleahengitystä ennen kuin reagoin. Kepeä ja rauhallinen mieli täytti olemukseni ja hihna löystyi.
Mitä joku olikaan maininnut siitä, että ongelmat kasaantuu sinne hihnan ihmispäähän..

perjantai 13. tammikuuta 2017

Uudenmaan Vetokoiraurheilijat

Sinänsä ironista, että liityin juuri nyt Uudenmaan Vetokoiraurheilijoihin (UVU) kun hädin tuskin pystyn edes kävelemään 20min putkeen.
Mutta totta kai olen positiivinen ja ajattelen vielä parantuvani ja olevani tämän vuoden aikana juoksukuntoinen!

Nyt siis haave koirajuoksukisoista (ja lisenssistä) on astetta lähempänä. Lisenssiä en vielä kyllä tohtinut hankkia, kunhan nyt ensin päästään treenaamaan sitä juoksemista jälleen.

Mutta nyt olisi koirat, valjaat, ihmisen juoksukamppeet ja oikea seura. Enää puuttuu juoksukyky!




tiistai 10. tammikuuta 2017

Rallytokolupaus

Lurunen paljastuikin tänään rally-tokon alkeiskurssilla oikein kisalupaukseksi. Tai ainakin kurssinvetäjä onnistui jättämään meille sellaisen tunteen :)
Ludvigin lainaohjaajana toimii meidän naapurin tyttö. Tämä on hänen ensimmäinen koirakurssi missään lajissa ja näytti innostuvan. Ludvigikin tapansa mukaan päästi ohjaajansa helpolla olemalla iloinen reipas nakkiahne itsensä.


Eikä Norjaltakaan näytä puuttuvan yhtään alokasluokan liikettä mitä se ei osaisi. Ainoastaan ohjaajan rutiinia pitää vähän hioa.

Hieno laji kerrassaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Astra Agga rekisteröity VIIMEIN

Pitkään se kesti ja kauan sitä odotettiin, mutta viimein Akkakin on saatu rekisteröityä Kennelliittoon.
ISDS:n rekisteritodistusta sai odottaa useamman kuukauden. Lopulta sieltä tuli söpö pieni A5 kartonki rekisteröinnin merkiksi.
Laitoimme todistuksen Kennelliittoon joulukuun puolessa välissä ja nyt Kennelliitolta tuli ilmoitus, että rekisteröinti on valmis. Eli meidän rekisteröimättömästä piskistä tuli rekisteröity ihka oikea bordercollie viimein!

Täältä voitte käydä ihailemassa KoiraNetin näkymää: KLIK KLIK KLIK


En osaa sanoa, että miksi noita kahta sukulaista ei näy sukupuussa emän puolelta. Tiedän kuitenkin niiden puuttuvien nimien olevan MOSS + NORA ISDS142296 (smooth b,w) ja DAVY + BWICH NELL ISDS126948 (rough b,w). Täältä voit käydä mielenkiinnosta kurkkimassa koko sukupuuta: KLIK KLIK KLIK. Kummankin vanhemman alta löytyy kohta "pedigree"