POLVIROBOTTI



Hei vain!
Täällä ollaan. Viime Fitdog-leirillä onnistuin huolellisesti telomaan oikean polveni. Eturistiside meni kokonaan poikki ja sivuristisiteet repesi. Tässä nyt on vajaa neljä viikkoa paranneltu jalkaa ja jouduttu korvaamaan juoksulenkit hitailla metsälenkeillä. Agilityhallilla olen käynyt kahdesti treenaamassa.

Päätin asennoitua vammaan positiivisesti ja ottaa sen uutena koulutushaasteena. Norjalla on ollut tarvetta treenata irtoamista ja minun on pitänyt toppuutella liiallista koiran holhoamista juoksemalla kaikkialle. Eli mikä sen parempi, kun ohjaajan jalka on sidottu robottiin jossa jalkaa saa taivuttaa korkeintaan 60 astetta. Juokseminen on paitsi pelottavaa mutta myös lähes mahdotonta. Eli koiran pitää pystyä agilityssä irtoamaan itsenäisesti ja kuunnella suullisia ohjauksia.
Sinäänsä Norja osaa varmasti suullisista ohjeista vain neljä: putkeen, takaa, kiipee ja keinun pampampam, eli liikoja ei pidä vaatia kerta koiralle ei ole enempää opetettu.

Ensimmäisissä vammautuneen jalan omatoimiagilitytreeneissä huomasin, että olen onnistunut opettamaan Norjalle temppuna lelulle juoksemisen mutta se tekee sellaisen fokuksen vallassa, ettei mieti ollenkaan mitä tapahtuu matkalla lelulle. Eli varsinaisesti etupalkka ei vie irtoamistreenejä eteenpäin vaan koira koheltaa ne esteet mitä matkalla on ja jos pitäisikin vähän kääntyä niin juoksee suoraan vaan lelulle. Eli esteoppimista ei tapahtunut vaan koiran mielestä se teki superkivaa temppua jossa juostaan lelulle, muusta viis. Näinpä yksin treenatessa vaihdoin etupalkan heitettävään palkkaan. Ja se näytti toimivan! Varmasti olisi toiminut myös jos apuri olisi ollut tiputtamassa lelua oikeaan paikkaan.
Treenattiin estesarjaa rengas, hyppy, hyppy, mutka putki. Palkattiin ekan kerran vain putkea ja sitten otettiin muut esteet mukaan. Parilla ensimmäisellä yrityksellä Norja kääntyi ekan esteen jälkeen katsomaan minua "että etkös sä tulekkaan sieltä" (jos liikuin liikuin vain hitaasti kävellen). Sitten tarjoamisen kautta jotain hyvää tapahtui Norjan aivoissa ja se lähti irtoamaan putkeen käskyllä matkan takaa. Selvästi näki, että kun sille annettiin vastuuta, se joutui käyttämään aivojaan paljon enemmän. Mutta toisto toistolta itsevarmuus parani, vauhti kasvoi ja muutenkin oli hyvä boogie.
Treenin päättääksi tehtiin pieni rata (myös pagesilla voi selvästi piirtää ratoja):



Jossa seison koko radan ajan paikallaan tuossa keskellä. Ja se onnistui ekalla yrittämällä!

Tämän treenisession voimin sitten lähdettiin kokeilemaan HAU:n seuramestaruuksiin rahkeita. Olin asennoitunut niin, ettei koiralta voi vaatia ihmeitä jos koko ohjaustyyli on hetkellisesti vaihdettu ja irtoaminen ei ole tullut aiemmin luonnostaan. Olin jo päättänyt, että jos rata on mahdoton suorittaa kävellen, niin emme osallistu ollenkaan. Seuramestaruuksien kisaavien rata oli onneksi todella kiva ja suoraviivainen. A-esteelle vienti oli minulta vähän koirantaitojen yliarviointia, eli ei se pelkällä suullisella "kiipee" käskyllä hakenut aata. Siitä tuli vitonen. Kontakteilla käytettiin aikaa, kerta ei edes yritetty saada nopeata aikaa aikaseksi. Loppu radasta Norjalla näytti uskovan loppuvan kesken, että missä kohtaan sitä palkkaa tulee ja kääntyi selvästi useammin vilkuilemaan minua. Mutta ei kuitenkaan ottanut esteiltä kieltoja tai muutenkaan lähtenyt sähläämään. Radasta jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä ja hallittu olo! Uskon, että kun joudutaan treenaaman vielä jonkin aikaa kävellen ohjaamista, niin parannuttuani ollaan vahvempia kuin koskaan. Oltaisiin ilman tuota vitosta ollut seuramestaruus hopealla varmuudella, sillä vain yksi koira teki puhtaan ratasuorituksen.
Täältä löytyy radasta video, me ollaan kohdassa 1.16. (ensimmäisinä maksikisaavissa, minulla on vihreä takki päällä ja pipo päässä).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rovaniemelle tiemme vie

Blogitekstejä tulossa

Norja kotona