keskiviikko 3. elokuuta 2016

Uutisia kertaa viisi

Jotenkin Norjan 1,5v. päivä jäi ihan unholaan. Norja täytti heinäkuun 11. päivä jo 1,5 vuotta!! Eli se maaginen koeikä on saavutettu. Tosi kokeita ei ole näköpiirissä, mutta ompi kiva tietää että ikä riittää.

Ja nyt kun päästään merkkipäivien makuun, niin Naku-Aku eli Agga täyttää 5kk ylihuomenna. Sekin on jo kohta niin iso tyttö, että saa kulkea itse portaat. Nyt ollaan tunnollisesti raahattu pentua sylissä ylös- ja alaspäin mentäessä. Puolivuotiaaksi saakka on tarkoitus jatkaa kantamista ja sitten treenataan miten hienosti ja rauhallisesti portaat kuljetaan. Ylöspäin punnertaminen on vähän kevyempää kuin alaspäin jarruttelu, joten aloitetaan ylöspäin menemisestä kun sen aika koittaa.

Olimme viikonloppuna Maple Yard leirillä. Lahjakkaasti pidin kaikki älylaitteet autossa koko viikonlopun, joten yhtään kuvaa tai videota ei leiriltä ole. Onneksi leirillä oli paikalla kuitenkin hovikuvaaja, niin jossain kohtaan on luvassa pari ehkä vähän hienompaa agilitykuvaa. Leiri itsessään sujui kivasti vaihtelevassa säässä. Norja tuli leirin päätöskisassa möllisarjan 2. sijalle erittäin kovassa seurassa. Hämmentävän nopeita agility collieita MY-porukasta löytyy! Tokoiltiin leirillä myös puolen tunnin verran. Hitaan alun jälkeen Norjakin oli niin keskittynyt / innostunut kuin se on ollut kotitokoilussa. Tokoilu tuntui ihan kivalta, jos lajille annettaisiin uudelleen pieni mahdollisuus. Kuulemma saataisiin vuodessa ALO-liikkeet valmiiksi, niin hyvällä (tai huonolla) pohjalla ollaan tässä vaiheessa. Saa nähdä päästäänkö ikinä niin pitkälle, koirassa on potenttialia mutta ohjaaja on tämmöinen suurpiirteinen taivaanrannan maalari. Se ei ole yleensä toivottu toko-kilpailijan ominaisuus.

Lisäuutisena, että sain kunnian alkaa bortsu- ja kelpieyhdistyksen lehden SBCAK Uutiset päätoimittajaksi! Nyt vaan pitäisi päästä hommaan sisään ja alkaa tuottamaan mieletöntä sisältöä.

Ja tähän loppuun vielä, että meidät myös valittiin Fitdog Agilityteamiin kaudelle 16 - 17. Elikkäs tiukkaa agilityleireilyä luvassa ainakin kuutisen kertaa tulevan kauden aikana. Nyt pitäisi askarrella esittelyvideo, mutta kuten tuosta MY-leirin kuvausinnosta huomasi niin videot meistä on jotenkin kiven alla. Pitäisi varmaan hankkia treeniliivi vain sitä varten, että puhelin kulkisi kätevästi mukana. Näin kesäisin, kun vaatetta on päällä minimaalisesti ja kerrospukeutuminen saa odottaa viilenevää syksyä on taskuja huomattavasti vähemmän.

Olihan siinä uutisia kerrakseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti