tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset (super)möllikilpailut

Tiina sai houkuteltua mut mukaan JAU:n epiksiin. Oltiin Norjan kanssa supermaksimölleissä ja Matun kanssa minimölleissä. Hyvinhän se sitten loppupeleissä meni kun Tiina tuli paikalle vasta maksimölleihin, joten kuvaajaa (tai tuttuta todistamaan) ei radoille löytynyt.

Norjan ensimmäinen kierros:
Hyvin pysyi lähdössä. Niin kuin aina. Lähetin itse vähän hosuen ensimmäiseen putkeen josta sitten tuli ohi. Sama toisen putken kanssa. Ja kummatkin oli ihan vain omia mokia.

Norjan toinen kierros:
Keskityin nyt kunnolla siihen ensimmäiseen putkeen. Tehtiin kaiketi hyvää ja puhdasta rataa niin pitkälle kunne minä päätin tehdä jonkun järjettömän valssin paikkaan mikä ei todellakaan olisi valssia tarvinnut ja meinasin vielä kompastua jalkoihini sitä tehdessä. En todella tiedä mikä minua vaivasi. En ollut edes rataan tutustumisessa siihen valssia suunnitellut. No tämän takia tuli jälleen sen viimeisen putken ohi, kun seurasi ohjaamaani väärä linjaa. Pelastin koiran menemästä putken väärään päähän ja lähetin uudelleen putkeen. Norja koitti mennä putken ja putkipainon välistä, joka sitten vaati minulta vielä kolmannen putkeen lähetyksen. Putken jälkeen maalisuora meni yllättävän nätisti vaikka tultiin hyvin rintarinnan, Norja jopa hieman edelläni. Saatiin putkelta kielto vitonen, vaikka olisin antanut meille kyllä kympin. Aika oli n. 17 sekunttia. Voittajalla oli n.13 sekunttia. Kyllä veikkaan, että ilman tuota tyhmää putkisäätöä oltaisiin hyvin oltu voittajan tahdissa :D

Matu meni varmana omana itsenäään. Ensimmäisellä kierroksella kontaktit oli todella rumat ylihypättyjä. Toisella kierroksella tassut osuivat aalla juuri ja juuri kontaktille jolloin tehtiin puhdas rata. Puomi oli hidas, lähinnä hiippaili kontaktialueen läpi. Sijoitus viides ja jäätiin voittajasta 8 sekunttia. Suurin erottaja oli varmasti kontaktit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti