lauantai 14. marraskuuta 2015

Norja Petterson 10 kuukautta


Postaus vauhti on kyllä hiipunut näin vuoden loppua kohden. Tai lähinnä havahdun ajan hurahtamiseen kun Norja vaan kerää mittariin uusia ikäkuukausia. Olen vaihtanut työpaikkaa, joten työt vaativat oman aivokapasiteettinsä ja sitä kautta veronsa vapaa-ajasta. Tietokoneen edessä istuminen ei ole kovin mielekästä 9 tunnin työsession jälkeen. Ja Norjakin on ansainnut lähes kaikein huomioni silloin kun en ole töissä, joten on ymmärrettävää miksi postauksia ei synny.

Norja on nyt jumittunut tuohon säkäkorkeuteen, joka on hieman yli 47cm. Eli 4 senttiä tekee hänestä maksi koiran, niin kuin hänen pitikin olla. Pikkumaksi! Mikään tukeva rakenteinen nuori neiti Norjasta ei ole tullut vaan painoa on sen vajaa 14 kg. Muskelit löytyy kyllä jo takareisistä ja niskan vierestä.

Toisien koirien ohittaminen on hieman hallitumpaa, mutta en osaa sanoa onko Norja kehittynyt / rauhoittunut vai olenko minä kehittynyt lukemaan nopeammin mahdollisia riskitilanteita ja toimimaan nopeammin / välttämään tilanteet. Marraskuu on vain huono kuukausi treenailla mielialan muuttamista, kun hämärä tekee omat tepposensa. Esimerkiksi tällä viikolla saimme onnistuneen ohitustilanteen jackrusselin terrierin kanssa. Koira pääsi meistä ohi n. 5m päästä, niin että Norja mielummin kiinnitti huomionsa minuun ja minun herkkuihin. Sen sijaan samalla viikolla kävelimme puistomaisen avaran alueen reunassa ja noin ehkä 100 - 150 m päässä oli iso iso rotwailer, jolle Norja veti sellaiset ulvahdushaukut että huh. Välillä pohdin, että mistä se on keksinyt tuon epävarmuuden toisia koiria kohtaan, koska ikinä kukaan ei ole sitä satuttanut.
Kun olimme ongelmakoirakouluttajan vastaanotolla, hän kertoi että se voi olla joskus pienestä kiinni. Niin pienestä, etten minä ole edes tajunnut tilanteessa olleen jotain niin pelottavaa.
Meillä on kuitenkin meidän salainen ase - kissanruoka ja naksutin. Norjaa nyt palkkailaan toisia koiria katsomisesta. Käytännössä siis vilkaisu koiraan, naks, herkku ja taas vilkaisu koiraan, naks, herkku. Ja kun tulee oikein haastava tilanne vedän meidän syvälle pusikkoon / pientareelle / minne tahansa sivuun ja annan Norjalle sellaisen foliopakkauksen kissanruokaa (joka on kuulemma maistuvampaa kuin vastaava koiranruoka). Siinä Norja saa sitä lutkuttaa, niin että maailman meno säilyy normaalina ja mahdollinen toinen remmiräyhä pääsee jatkamaan hiljaa matkaa. Ruokaa haisteleva ja maisteleva koira kun ei anna kovin uhkaavia eleitä.

Kana on Norjan suosikki, vaikkei muissakaan ole mitään vikaa.

Olimme viime viikonloppuna Lahdessa Maple Yard kennelpäivää viettämässä agiltyn merkeissä. Kouluttajana meillä oli Saija Mustonen. Saatiin nääääääin paljon vinkkejä asioista, mitä pitäisi kehittää. Tässä tiivistettynä kahteen merkittävään:

  • Norjan itsenäistä estesuorittaminen ja irtoamista
  • Ohjaajalle ymmärrystä ohjata linjoja eikä yksittäisiä esteitä
Täytyy kyllä myöntää, että olin jotenkin aivojäässä treeneissä huonosti nukutun yön jäljiltä, enkä edes ymmärtänyt aina mitä esteitä ja missä järjestyksessä pitäisi mennä. Meille siis lennosta muutettiin rataa, että päästään treenaamaan niitä kehitettäviä asioita. Se tietenkin voi vähän vaikeuttaa tuota linjojen ohjaamista, jos itse ei tiedä mihin pitäisi seuraavaksi mennä.
Saija sanoi Norjaa kiltiksi koiraksi, joka kysyy viidesti minulta ennen kuin tekee päätöksen mennä jonnekkin. Mutta hyvä puoli siinä on ettei koira flänkkää ja se on aika siisti tekemisissään. Saijan kanssa epäilimme, ettei Norjasta ikinä tule sellaista esteiden räiskijää.
Saija myös epäili, että teemme varmaankin Norjan kanssa aika paljon temppuja. Ja nappiinhan se osui. En kyllä sitä tiedä, mistä sen näki meidän tekemisissä. Mutta Norja on temppumestari, joka oppii tolkuttoman nopeasti (tietenkin, onhan se bortsu) tarjoamisen kautta. Ja se on myös aika velmu tarjoamaan juuri pyydettyä asiaa eikä se paineistu vaikkei heti keksisikään mitä pyydetään. Tämä päti kaikkeen muuhun paitsi koirien ohittaminen temppuna, joka ei mene yhtä nopeasti kaaliin saaakka.

Sattuipa tässä pari viikkoa sitten hauska tapaus, kun esittelin miehelleni kuinka hienosti Norja osaa tuoda esineitä käteen saakka. Mieheni sitten kysyi, etteikö muka Ludvig osaa ja opi samaa temppua, kun on niin taitava tempuissa. Norjan kanssa noudon kehityskaari oli kutakuinkin näin: 
  • 1. minuutti "mitä, mikset anna sitä nappulaa vaikka näin hienosti istun tai makaan sun edessä"
  • 2. minuutti "mikäs tämä purkki tässä vieressä on"
  • 3. minuutti "nappaan tän suuhun ja tuon tuohon aukiolevaan käteen." Naks. " Jes se meni oikein, uudestaaan!"
Ja purkkien nouto oli opittu. Kokeilin sitten Ludvigille täsmälleen samalla metodilla:
  • 1. minuutti "anna jo se nappula!! Kato mä pyörin, kierin, kävelen takatassuilla, heitän high fiven. MIKSI pihtaat sitä nappulaa!!"
  • 2. minuutti "ruokaa, ruokaa, ruokaa.. hei kato nyt kun pyörin sekä vasemmalle että oikealle. Joko nyt?"
  • 3. minuutti. Sama meno jatkuu.
  • 4. minuutti "Miksi sä tuijottelen sitä maassa olevaa purkkia. Mä TUHOAN SEN" Ja niin Ludvig hyökkäsi krokotiilin hampaillaan purkin kimppuun ja repi sen riekaleiksi sekunnissa. Ei temppu nimeltä purkin nouto oikein onnistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti