keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Möllijuttuja

Oltiin eilen vähän möllijuttuja harrastamassa illan ratoksi.


Ajattelin, että sen kummemmin ei tarvitse syväanalysoida kun ei me kuitenkaan mitään meinattu treenata. Joten traileri vallan hyvin sopii tyyliin. Eikö ole hieno? Kiitos iMovie, se melkein teki sen ihan ite.

Mutta sen verran palaan eiliseen:
a) voi jumpe kun koiran kanssa on kivaa olla agilitykentällä. Saan siitä parhaimmat fiilikset, ja ihan sama miten tasollisesti se rata sujuu. Agility on aivan paras tapa nollata arjen jutut mielestä.

b) Matu ei ollut aivan niin fiiliksissä kuin meidän "puugility" tuokioissa (puiden kiertäminen ratamaisesti). Liekö hallin meno ja meininki tappanut tunnelmaa. Mutta hienosti se haki esteitä ja teki rataa! Matun kanssa agility tuntuu siltä, ettei tarvitse kuin ajatella ja se tekee just niin. Okei se karkas väärään putken päähän, mutta en tajunnut vaan tehdä itseäni tarpeeksi selväksi että "TÄHÄN".

c) Matu kieltäytyi ensimmäisellä kerralla hyppäämästä muurin. Tosin en ole ihan varma ohjasinko vähän huonosti, kun aavistelin ettei se vissiin halua hyppää. Toisella kerralla se hyppäsi sen, mutta kyllä se jarrutti kunnolla ennen hyppyä = ei me palata agilitykentille tolla polvella.

d) Meille ei tullut ollenkaan kontaktivirheitä. Jakkaratreenit on selvästi ollut avuksi, sillä ei olla tehty kontakteja kuin viimeksi huhtikuussa. Jos haluaisi nostaa jotain treenilistalle, niin alasmenoista pitäisi saada se himmailu pois. Mutta ei me tollaisia mietitä.

e) Letku oli ihan pähkinöinä. Putkirata sopi sille oikein mainiosti vaikkei sillä olekaan kunnon hajua radan tekemisestä. Mutta voi sitä suloisuuden määrää, kun se aina putkesta tullessaan katso minua kysyäkseen, että "mikä putki seuraavaksi". Oli kyllä ohjaajalla hirveä muistitehtävä muistaa se putkirata ulkoa, kun monta kertaa mennään samoihin putkiin!

f) Kiva, että edelleen noissa samoissa kisoissa pyörii samat kasvot. Mulla olisi hirveästi tuttavia, jos puhuisin kaikkien kanssa kenet tunnistan nähneeni jossain möllikisoissa aiemmin. Mun tekisi mieli sanoa kaikille moi, mutta vissiin kaikilla ei ole samanlainen kasvo/koiramuisti. Domia seuraan joka kerta mielenkiinnolla, koska sillä on samana päivänä syntymäpäivät kuin Matulla ja Letkulla (jokaisella on syynsä).

3 kommenttia:

  1. Heippa :) Domia saa ja pitää tulla moikkaamaan! :) Kun on niin ylivireinen koira kisoissa niin musta tuntuu että kaikki mun keskittyminen menee sen kanssa ja helposti kulkee vain katse koirassa. Oletteko tulossa muihin epiksiin lähiaikoina? Olisi kiva nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :)

      Te näytätte olevan varsin rauhallinen pari valjakko Domin kanssa radan ulkopuolella, niin en ole ollenkaan tajunnut että joudut työstämään siinä koko ajan virettä alaspäin.

      Mä olen menossa nyt ensi viikon sunnuntaina meidän oman seuran epiksiin, jotka järjestetään Tuusulassa (http://www.tuusulankennelkerho.fi/agility-epikset-25-1-2015/ ) en ole tossa uudessa hallissa vielä koskaan käynyt, joten pakko mennä kattomaan millaiset olosuhteet siellä on. Siellä on osallistuja varmastikkin vähemmän kuin HSKH:n epiksissä (ihmiset löytää huonommin tonne seudulle).

      Muita epiksiä meillä ei ole kalenterissa, kun toi Matun polven kunto on mitä on.

      Mutta mä olen enemmän kuin avoin kaikille koiralenkeille! Kaikki toiminta mikä poikkeaa normaalista rutiineista on tervetullutta. Mustakin olisi kiva nähdä ja rupatella niitä näitä :)

      Poista
    2. Ei taideta keretä sunnuntaina epistelemään valitettavasti. 31.1 lauantaina yritämme ehtiä Lohjalle epistelemään.

      Laitetaan viestiä vaikka sähköpostitse tai facebookin kautta! :)

      Poista