lauantai 22. marraskuuta 2014

Ensilumen tuoma valon ihme



Se on tyhmää kirjoittaa nettiin siitä, kuinka paljon lumi voi valaista luontoa, koska kaikki ovat sen varmasti itse havannoinneet omin silmin. Mutta silti! Kuinka sitä voikin joka vuosi ällistyä samasta asiasta.
Ja kuinka ihanaa on kävellä lumenvalkoisessa metsässä vielä valon aikaan.


Keskustelimme juuri lenkillä siitä, kuinka näin syksyisin kotikoiran omistajia vaivaa vähän huono omatunto. Työaika ajoittuu juuri siihen valoiseen päivänaikaan, joten koirien lenkkiajat osuvat pimeille tunneille. Pimeyden takia ei viitti lähteä samoamaan metsään, joten lenkit ovat pääsääntöisesti asfaltti/hiekkatie lenkkejä hihnassa. Ja kaikki menetetyt ilakointi hetket viikon ajalta on otettava viikonloppuisin kiinni. Luminen talvi helpottaa asiaa onneksi!


Hyvällä tavalla väsytetty koira on ihana näky kotona.


'

Lenkillä kävi pieni onnettomuus ilman silmännäkijöitä mitä todellisuudessa tapahtui. Madeleine vinkaisi (niin kuin muutoinkin saattaa dramaattisesti vinkaista, jos Mr. W haluaa leikkiä sen kanssa liian rajusti). Matu kuitenkin tuli meidän luokse ja piipitti sillain, että sitä olisi sattunut. Nopeasti kopeloin sen raajat läpi ja se uudelleen vinkaisi vasemman takajalan kohdalla. Kävin kuitenkin koko jalan läpi, ylhäältä alas saakka eikä mitään poikkeavaa siinä tuntunut hieman kireällä olevaa lihasta lukuunottamatta. Jatkoimme matkaa ilman ontumista. Epäilen, että polvi oli luksoinut pois paikaltaa ja käsittelyni palautti polven sijoilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti