torstai 19. kesäkuuta 2014

Kolme

Tällä hetkellä elämässäni näyttää olevan kolme hallitsevaa asiaa.

1. Pentuprojekti

Tuleeko meille syksyllä / alkuvuonna 2015 tällainen kotiin

Kuva: National Geographic
vai kenties tällainen

Kuva: www.stuff.co.nz


Vai pienempi versio.  Kuva shetlanninlammaskoirasta.



Olen ollut muutamiin potenttiaalisiin kasvattajiin yhteydessä. Tässä vaiheessahan kaikki on vielä epävarmaa, niin kuin uusien elämien alussa noin yleensä. Pentuprojekti tuntuu olevan miltein ainoa puheenaiheeni näinä päivinä (anteeksi ukko ja työkaverit, erityisesti Jenni). Tämä olkoon julkinen anteeksipyyntö puheenaiheideni köyhyydestä. Tiedän, että kenenkään on mahdotonta luvata varmuudella mitään. Mutta odottaminen tuntuu välillä turhauttavan kun hinku on niin kova. I try to keep it cool. Maltti on valttia ja sitä rataa. Mutta silti.. pentukuume.

Se ajaa kiertämään ympäri Suomea katsastamassa kasvattajia ja niiden kasvatteja (no okei, Tampere ei ole niin pitkällä). Kävin sielläkin pyörähtämässä iloisen sunnuntaipäivän ratoksi. Porukkaa oli kyllä niin pipona, että vähän myöhemmin paikalle ilmaantuneena sain nauttia agilityn katsomon hurmasta takarivistä. Tuolla tasolla jotkut ohjaajat saivat agilityn näyttämään helpommalta kuin onkaan.



2. Matun ja Letkun kanssa höntsäily

Lähtökohtaisesti vihaan sanaa "höntsäily" ja silti sitä käytin. Nopeasti en keksinyt parempaa sanaa ei tavoitteelliselle aivojumppa leikkihetkille. Jos ei treenaa mitään varten, hetket tuppaa olemaan lössyköitä. En vaadi kovin paljon itseltäni taikka koiralta höntsäillessä. Ihan vain omaksi ja koiran iloksi leikkimistä. Hetkissä kaikkein parasta on riemu, mikä näkyy koiran silmissä. Välillä luulen olevani vain kovin ideaköyhä temppujen suhteen. Minkä tempun seuraavaksi opettaisin raajarikko koiralle, joka pelkää liikkuvia osia? Luovutin skeittilaudan suhteen jo talvella. Tuntui olevan liian stressaava tekijä meidän kuninkaallisille.
Sain joululahjaksi temppukirjan. Eiköhän sieltä löydy vielä joku oivallinen. 



Ainiin ja Ludvigin kanssa treenataan silloin tällöin tokon alkeita. Vielä pitäisi tuppautua sinne alkeiskurssille ja hakea lisää ideoita sieltä. Lettunen tuntuu nauttivan tokon temmosta.



Ulkona Matun ikuisuus koulutus omalla reviirillä toisten koirien ohittaminen jatkuu. Joskus tuntuu olevan parempia ajanjaksoja ja toisinaan taas otetaan takapakkia. Huono käytös kuitenkin katoaa kun poistumme omilta kulmilta. Kettunen ja Mattinen olivat mukana Tampereella kanssani eikä remmiräyhännyt kertaakaan kellekkään. Vaikka ohitimme ja kohtasimme kymmeniä koiria. Pitänee varmaan muuttaa vain näiltä kulmilta pois, haha.

3. Häät ja onneksi ystävät (joita kutsutaan kaasoiksi näin häiden alla)

Sieltä se elokuun loppu lähestyy. Meillä on kaikki niin hyvällä mallilla, että melkein voi vain odottaa rauhallisen mielin päivää.

Juuri sain kengät AliExpressiltä ja niihin sopivan pikkulaukun siskoni poikaystävältä Indonesiasta.


Näillä kultaisilla on hyvä tanssia keskiyöhön. Korkoa teetin kenkiin vain 7,5 cm. Omaa pituutta löytyy ihan tarpeeksi.


Lisäksi kävin hakemassa sisarpuoleltani koeripset (http://www.kauneushoitolakuvajainen.fi/). Olen ajatellut ottaa vähän lisäpoveria omiin ripsiin häämeikkiin. Tämmöiselle itkupillille se on varmasti kaikkein paras vaihtoehto. Nyt piti käydä kokeilemassa aiheuttaako liima allergisen reaktion. Viimeiseksi nimittäin haluaisin olla häissä silmät punaisina ja turvonneina!


Kävin viikonloppuna Tampereen lisäksi Helsingissä Taste of Helsingissä kaasoni kanssa. Tuli herkuteltua koko rahan edestä. Siellä ei varmasti ole edes pahaa ruokaa tarjolla, mutta parasta oli kutun maito softis mmmmmmmmmmmmmm!


Päivä oli mitä onnistunein. Ensi vuodeksi tilaisin kuitenkin auringonpaisteen tai edes 20 astetta lämmintä, kiitos! :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Koiravaellus

Kesäloma part 1 tuli ja se meni. Muistoihin jäi upeasti sujunut vaellus Pallaksen kansallispuistossa.






Rouvivaara ja vasemmalla hieman Rouvikurua

Sää suosi taas tänä vuonna ja hyttysistä ei ollut tietoakaan. Meidän porukan "vanhenetaan ennen aikoja" -projekti sai hyvää jatkoa, kun aurinkorasvat eivät löytäneet tietään naamalle saakka. Naama oli sitten iloisesti saanut väriä josta oli havaittavissa ikävän punaisia sävyjä. Keskiyön auringon ihmettäkin päästiin ihastelemaan ekana iltana, kun voimia oli vielä varastossa. Loppuvaelluksella uni tuli silmään 8 aikaan illalla ja kesti aina 8 saakka aamulla. Jopa herra Kettunen oli yöt taju kankaalla eikä vahtimöhkimisestä ollut tietoakaan.
Ei tarvinnut korkata kevyt rauhoittavia, vaikka sellainen paketti tuli varattua mukaan.

Ludvig ja Outakan huippu

Celsiukset kiipivät päivittäin 20C paremmalle puolelle. Vaikka tunturissa oli lunta paikoittain, ei vilu iskenyt. Väsymys kylläkin. Oi että muka kevyesti pakattu rinkka tuntui 100 kg viimeisenä päivänä. Parkkipaikalla siintävä auto oli ihana näky loppujen lopuksi. Ja hotellilla odottava sauna ja illallinen - ahh!
Minusta on ihanaa vähän aikaa sinnittellä, nukkua ilman tyynyä pari yötä, jakaa koirien kanssa makuupussi, kävellä jalot rakoilla ja nauttia nesteeksi vain tunturipurojen vettä. Kaiken sen jälkeen täysin normaalit asiat tuntuvat luxuselta.

Luxusta oli myös herätä kirkasvetisen Hietajärven hiekkarannalta. Jaksotimme viimeisen yömme tälle rannalle. Tunturista oltiin jo laskeuduttu huomattavasti alemmas. Tästä oli autolle matkaa enää vajaa 5 km.

Hietajärvi
En ennen vaellusta tänne listannut mitä olimme pakanneet veikkosille mukaan. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.
Koirilla oli mukana:
  • Omat fleece viltit kummallekkin, tarkoitus oli että olisimme illalla käärineet koirat viltteihin ja mikäli niille olisi tullut liian kuuma olisivat itse päässeet niistä eroon. Todellisuudessa viltit osottautuivat kivaksi teltan täytteeksi lähinnä ihmisille ja koirat kääriytyivät meidän makuupussien suojaan kylkeen kiinni. Kuumako - no varmasti!
  • Ruokaa, kuivanappuloita minigrip pussiin pakattuna. Kulki meidän rinkoissa. Koirilla ei ollut kantamuksia heidän pienen koon vuoksi.
  • Muovinen ruokakuppi, täytyyhän jostain astiasta ne nappulat tarjoilla emmekä halunneet jakaa omiamme.
  • Koirien energiapatukka, kuulemma vaelluspäivien pitkittyessä koirille olisi voinut tarjota lisäenergiaa. Todellisuudessa osottautui turhiksi. Ne ovat vieläkin syömättä meidän kaapissa. Paljon käytännöllisempiä oli taskuihin varatut pienet makunappulat.
  • Ensiaputarvikkeet, johon kuuluu koirien puolesta punkkipihdit (noin pohjoisessa ei kyllä ole punkkeja, mutta varmuuden vuoksi), kyypakkaus, haavan hoitotarvikkeet, tukisidettä ja ravintolisä rauhoittavat. Ostin erityisesti Matua silmällä pitäen liimautuvaa tukisidettä, jos olisi alkanut aristaa polvia. Kävely oli kuitenkin täysin puhdasta koko reissun ajan ja sen jälkeen. Ludvig on huono kyläkoira, kun sille iskee vahtivietti vieraassa paikassa. Jokaisesta riksahduksesta pitää ilmoittaa möhkinnällä (möh, möh). Vaellus teki tehtävänsä ja kotikissa nukkui yönsä hiljaa. Onneksi ensiapulaukku osoittautui turhaksi muutoin kuin rakkolaastareiden osalta.
  • Valjaat, meidän koirilla ei ole vetotaipumusta noin luonnostaan mutta olisi hyötyä varsinkin ylämäessä jos taipumus löytyisi. Valjaat näyttävät näin ihmisen näkökulmasta koiralle paljon mukavimmilta kuin kaulapanta.
  • Hyvät pitkät hihnat, meillä on "juoksuhihnat", eli sellaiset joissa on joustava kuminauhaosuus välissä. Se tekee koiralle ja ihmiselle mahdollisest äkkinäiset kiskaisut huomattavasti mukavammaksi. Hihnat ovat tarpeaksi leveät, etteivät ne jää kiinni jokaiseen mustikanvarpuun ja vaivaiskoivuun. Paras ominaisuus on kuitenkin hihnojen säädeltävyys. Hihnan kummassakin päissä on klippi ja matkan varrella useampi renkula. Sain napsautettua toisen klipin valjaisiin kiinni ja toisen rinkkani renkulaan, näin kädet jäivät vapaaksi kuvaamiseen/tasapainoiluun. 



Vesitarjoilu onnistui suoraan luonnonvesistä. Matu on paljon parempi juomaan puroista ja lammikoista kuin vesikupista jopa ihan kotioloissa, joten juomisesta ei tarvinnut kantaa huolta. Mutta jos tilanne olisi toinen, se muovinen ruokakuppi + vesipullo compo olisi varmasti passeli.


Polku oli pitkä ja kivinen


Meitsi ja Porttivaara



Väsyneet mutta toivo0tavasti onnelliset sisarukset