perjantai 14. maaliskuuta 2014

Huhuuuuu

Eilen iski näin suuri huoli ja murhe kun mäyräkoira tuntui kadonneen pimeän pellon tyhjyyteen. Ei auttanut huhuilu tai huuto "NEELAA, NEELAA". Neela oli päässyt luultavasti jäniksen jäljille, sen verran komea oli lähtöhuuto.
Agitreenitkin jo ehti alkaa, kun Johannan kanssa huhuiltiin Neelaa pellon reunalla. Mitään ei kuulunut tai näkynyt yli 40 minuuttiin. Pidin Ludvigia ihan pöhkönä, kun se haukkui takaisin autolle päin ja veti hihnassa siihen suuntaan. Sanoin "Ludvig, et nyt pääse autoon kun Neela pitää löytää ensin". Lopulta puhelin pirisi taskussa, vastasin ja Juhan ääni kysyi "onko teiltä mäyräkoira hukassa" vastasin "joo, sitä ollaan täältä etsitty". 
Pieni mäyristyttö oli löytänyt agihalliin juuri siihen aikaan kun meidän treenien olisi pitänyt alkaa. Siellä se oli pienellä tassulla rapsuttanut ovea.
Ludvig osoitti, että hänellä on pelastajan sielu. Olisi taas pitänyt luottaa koiraan ja ymmärtää, että se yritti kertoa meille missä Neela tapsutteli. Seuraavalla kerralla lupaan kuunella Ludvigin pöhköilyä.

Etsijäpartiolainen Ludvig

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti