perjantai 21. helmikuuta 2014

"On tää karhun elämää, voi päivät mettä kämmentää ja turhat huolet murheet unohtaa.."

Voin kiteyttää koirankasvatus filosofiani tuohon tuttuun lauluun Viidakkokirjasta. Sanojen lisäksi ei rytmiä saa unohtaa.

Olen ollut koiraihminen aina, mutta koiranomistaja vasta reilut pari vuotta. Pienenä olin niitä ihan tavallisia koiratyttöjä, joka selaili koirakirjasta eri rotuja ja ehdotteli niitä äidille. En siis mitään verrattuna näihin nykyajan koiratyttöihin, jotka perustavat virtuaalikenneleitä (hyvin hämmentävä ajatus).
Pienen ikäni vietin jäähallilla, eipä minulla olisi ollut aikaa (saati sitten motivoitunutta kyyditsijää) katsomaan koiranäyttelyitä, tapahtumia tms. Eli voin sanoa pudonneeni suureen koiramaailmaan täysin keltanokkana, kun kyydissäni istui ensimmäistä kertaa matkapahoinvoiva Madeleine ja rotjake Ludvig 2011.
Kaikki mitä tiesin koiran kasvattamisesta perustui koirakuiskaaja Cesar Milanin opetuksiin. 

Kun Matu ja Letku meille kotiutuivat, olen kulkenut siitä saakka korvat avoinna ja imennyt itseeni tietoa sekä tapoja. Lukenut artikkeleita ja kysellyt tolkuttoman monta tyhmää kysymystä. Suomi24 kaltaiset foorumit olen kuitenkin suosiolla jättänyt väliin. Niistä tulee asian kuin asian suhteen lähinnä pahamieli.
Tähän päivään mennessä tietoa on prosessoitu niin paljon aivoihin, että uskaltaisin haastaa naapurin Mustin omistajan koiratrivialiin.

Keltanokkana on ollut hauska surffata uusien asioiden äärellä. Minuun ei ole vielä vaikuttanut voimakkaat kipinöivät mielipiteet, mitä koiramaailma tuntuu velloavan. Minusta kaikki on hauskaa, ihmeellistä ja "pakko kokeilla" juttuja. 

Asioita joita olen tähän mennessä havainnoinut:
- Aina joku on eri mieltä kanssasi siitä, miten koira pitäisi kouluttaa ja kasvattaa. Paras tapa sinulle on siis luultavasti oma tapasi, varsinkin jos se tuottaa toivottavaa tulosta. Voi sillä jollain olla myös ihan hyviä ajatuksia, eli ihmisiä  kannattaa kuunnella muistaen kuitenkin omat arvonsa.
- Koiran kouluttaminen vaatii oman sisäisen energian hallitsemista. Tätä voi treenata ilman koiraakin.
- Kärsivällisyydellä ja johdonmukaisuudella pääsee asiassa kuin asiassa, myös kouluttamisessa, hirvittävän pitkälle
- Kaikki ongelmat ovat yleensä ihmisestä lähtöisiä
- Koiran eleiden lukeminen kehittää myös omaa kekseliäisyyttä (erityisesti niiden keinojen keksimistä, miten koira saadaan toimimaan halutulla tavalla)
- Jotkin koiraihmiset osaavat olla kovin ahdasmielisiä ja suppeakatseisia. Mutta vastapainona on monta koiraihmistä, joilla aina heiluu se näkymätön häntä iloisesti.
- Mielipiteiden suhteen en osaa sanoa kummat ovat pahempia; koiraihmiset vai vauvaihmiset?
- On olemassa ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä ettei koirilla voi olla tietoista mieltä (tällaisilla ihmisillä ei ole koiria)
- Rotuja hyvin hämmentävästi lokeroidaan ja lyödään vahva leima päälle millaisia sen rodun edustajat ovat. Pienen määrän biologiaa tähän mennessä suorittaneena sanonpa vaan, että populaation sisällä on yksilöiden välisiä eroja, jota kuulkaas sanotaan muunteluksi. Ilman muuntelua ei evoluutio (tai ihmisen tekemä jalostus) olisi mahdollista. Tämä mielessä kohtelen koiraa koirana, oli se sitten chihu tai tanskan doggi. Roduilla on toki rotumaisia vaistoja, tällöin toimin kuten kohdassa "eleet".
- Koiranäyttelyt ovat sekoitus jotain järkeenkäypää ja sairasta. Jos järjestäisin koko koiramaailman uudestaan, niin näyttelyitä olisi edelleen olemassa. Se olisi sellainen koiraihmisten foorumi, jossa he pääsevät tapaamaan toisiaan ja kenties tutustumaan uusiin hengen heimolaisiin. Minun satumaassa olisi samanlailla tuomarit ja näyttelykehä, mutta arvostelu perustuisi täysin koiran terveyteen ja elämänlaatuun. Saaran satumaassa ei voisi siis pärjätä mäyräkoirat, joilla on niin iso rintakehä että maavaraa ei juuri jää. Tai niin ryppyiset koirat, että niille pitää tehdä kauneusleikkauksia näkökentän avaamiseksi.
- Koiramaailman ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä niin hyvässä kuin huonossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti