maanantai 29. joulukuuta 2014

No voihan rähmä

Kaverit sai myös ei-toivotun joululahjan. Silmätulehduksen. Ensin se oli Ludvigilla ja sitten kaksi päivää myöhemmin Madeleinella. Onni on eläinlääkäri tuttava piirissä (kiitos, kiitos, kiitos vielä kerran). Ei olisi tullut mitään etsiä päivystävää eläinlääkäriä keskeltä Nilsiän kylää joulupyhinä. Ainakaan ilman 200km ajelua.

Nyt olen ruikkinut Fucithalmic Vetiä kummankin silmiin. Ludvigilla ei ole silmä rähminyt enää eilisen jälkeen ja Matullakin se näyttää vähenemään päin olevan. Lauantaihin vielä ollaan lääkekuurilla. Mistähän lie tuokin bakteeri on keksinyt tulla.


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kelaus vuoteen 2014

Jos meidän vuodelle 2014 pitäisi määrittää teema olisi se "uutta ja odotusta".

Alkuvuodesta treenattiin Matun kanssa tosissaan keppejä ja keinua. Meillä oli tavoite ja tarkoitus startata ykkösissä kesällä.



Mutta sitten yks kaks aina niin varma hyppääjä Matu kieltäytyi hyppäämästä pituutta, muuria ja okseria. Samoin rimoja tipahteli, mikä ei ollut meille tavallista.
Fyssarillä syyksi paljastui polven luksaatio. Ja agility jäi lopulliselle tauolle.
Se kyllä suretti.



Onneksi löytyi paljon koirakavereita! Pitkät lenkit on varsin oiva harrastus.
Vuotuinen vaelluksemme suuntautui Hetta-Pallas reitille. Säät olivat mahtavia ja koirat jaksoivat hyvin mukana.
Ensi vuonna pitää vaan vielä karsia lisää rinkan sisältöä. Se painoi aivan liian paljon.

Kesäkarva jälleen trimmattiin esiin. Kesä oli niin helteinen että trimmeri löysi helposti tiensä käsiini. Lisäksi lyhyt turkki on oivallinen uimapuku.

Verkkokalvoille on vain syöpynyt ne hirvikärpäset mitkä löytyi turkista sitä trimmatessa (silloin kyseessä oli syystrimmaus mökkireissun jäljiltä - hyi, hyi ja vielä kerran hyi!)
Mistä päästään siihen, että tuli uitua ja paljon!

Elokuussa juhlistettiin meidän hääjuhlia. Ja Hirvosesta tuli Krook.


Syksy meni koiranpentua haeskellessa. Ja tietenkin kuninkaallisten kanssa höpsöttelyssä. Kävimme Ludvigin kanssa tokon alkeiskurssilla toteamassa, että lajin tempo on liian hidas ohjaajalle.

Niimpä treenamme itsenäisesti metsässä esineiden hakua ja muita aivotoimintaa virittäviä temppuja.

Häämatkaa vietettiin Kööpinhaminassa.

Pääsin handeriksi ensimmäisiin koiranäyttelyihini. Mielenkiintoinen koirakokemus. Mutta nautin siitä täysin rinnoin!
Joulua vietettiin Tahkon lumisissa maisemissa. Talvinen golfkenttä toimii hyvin koirien ulkoilumaastona - vaikka satunainen rusakko juoksisi ohi ei tarvitse pelätä että kaverit jäisivät auton alle. Ja tilaa oli tarpeeksi temmeltää.














Tammikuussa odotan meidän tulevan pikkukaverin syntyväksi. Ensi vuodesta tulee hyvin jännittävä kun opetellaan yhdessä N-pennun kanssa koiraharrastuksen alkeita. En malta odottaa!

Mahtavaa uuttavuotta!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Rauhalliset jouluntoivotukset kuvin


Johan tässä on jo hölpötetty muiden koirista. Kyllä täällä vielä nämä omat koirat on ja voi hyvin eivätkä ole ollenkaan jääneet ilman huomiota.

Joulukin se alkaa jo kolkuttelemaan ovella. Matu ja Ludvig tajuaa lahjojen päälle vaikka koiria ovatkin. Sen verran innokkaasti istuvat vieressä kun lahjapapereita rapisuttaa. 

Keravan metsä ei ole kovin luminen, mutta kyllä se kelpasi kuninkaallisten hipparalliin.

Aurinkokin pilkahteli puiden välistä.

Ludvig sai uuden kaulapannan. Hierontakurssilla, jolla olin viime viikonloppuna, käytiin läpi paljon koiran varusteiden ergonomiaa. Kaulapannan pitäisi ylettyä kolmen nikaman alueelle, eli jättää alleen kaksi nikamaväliä. Niinpä sitten etsiskelin Ludvigin niskasta nikamat ja arvioin niiden koon. Mustiin ja Mirriin senttimitan kanssa ja tadaa - matkaan lähti Ratian puolikuristava pehmustettu panta. Nyt voimmekin sitten kulkea pannassa hyvällä omatunnolla.  Onhan meillä ne valjaatkin, mutta meidän arkeen panta sopii useasti paremmin. Tai ennemminkin minusta tuntuu, että kuninkaalliset liikkuvat paremmin pannassa (tai kokonaan ilman pantaa) kuin valjaissa.

 Matu näyttää siltä, että lopettakaa jo toi höpinä.

Kuva-arvoitus, missä Matu? Missa Ludvig?


Oikein herkullista joulua kaikille!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Krumgility - se mihin taito ei riitä sen tietotekniikka paikkaa

Oltiin viime lauantaina Ojangossa kisailemassa Krumin kanssa. Krum voitti 3 - 0.
Krum oli sitä mieltä, että hän osaa paremmin ja meni ihan omia menojaan välittämättä siitä, että minähän siellä rataantutustumisessa olin.
Krumista tulisi loistava agility-yksilö, jos se oppisi lukemaan numeroita nopeasti. Sitten ohjaajaa ei tarvittaisi ollenkaan.

Mutta hauskaahan minulla oli. Valtavan hauskaa. Tavoitteet oli etukäteen asetettu maltilliseksi, eli kunhaan päästään radalta ulos loukaantumatta sekä koira että ohjaaja. Tavoitteet saavutettu. Ja noin tulosmielessä kolme komeaa hylkyä. Eikä tulos ollut edes hilkulla.

Kyllä kisaaminen sitten sillä omalla kisaponilla tuntuu ehkä toiveikkaamalta, kun ollaan yhdessä taivallettu alkeet läpi ja aloitellaan sieltä ykkösten radoista. Vaikka ponissa olisikin vauhtia kuin Krumissa (mikä on melko todennäköistä) on lähtökohdat hieman suotuisemmat.

Meidänkin kehitys Krumin kanssa jo kolmen radan aikana oli huima.
Ensimmäisellä agiradalla päästiin ensimmäiset neljä tai viisi estettä ennen hylkyä. Tekeminen ei muistuttanut agilityä vielä aivan. Toisella radalla hylky tuli vasta radan puolivälissä. Ja sieltä löytyi jo monta hyvää pätkää, jolloin oltiin Krumin kanssa samalla radalla tekemässä samoja esteitä. Kolmas rata muistutti jo kisasuoritusta eikä videon muokkaus vaatinut poistamaan kuin kaksi kädessä pyörimis kohtaa. Jos vielä jatkettaisiin neljäs, viides, kuudes ja kymmenes rata niin väittäisin, että kyllä se tuloskin sieltä tulisi.

Ensimmäisestä radasta ei jäänyt videotodistetta.

Mutta tässä hyppyradan video. Eikö ole komea rata, kun "vähän" siistittiin videoleikkurin avulla.



Sitten viimeinen agirata. Erityisen tyytyväinen olen alkuun. Ohjaussuunnitelma toimi, ehdin olemaan ajoissa ja Krum oli vielä ohjaukseni alla. Kepeille meno taas tökki, mutta vika ei ole Krumissa vaan ohjaajassa. On se jänskä tilanne, kun koira osaa kepit mutta ohjaaja ei osaa viedä kepeille. Kokemattomuuden piikkiin, Matuhan ei osannut keppejä vielä osana rataa. Radan loppuvaiheen leikatut hyppäämättömät esteet menee puoliksi ohjaajan virheisiin ja Krumin hupsuun tapaan olla itsenäisesti hakematta esteitä, jotka vievät radalta ulospäin.





Jokaisen nautinnollisen elokuvahetken loppuun loppunaurut kuuluvat asiaan. Tässä se ne pätkät, jotka leikkasin pois hyppyradalta. Kyllä se koira osaa kauniisti pyöriä kädessä. Yhteistyö - ahh sen olemassa olemattomuuden sietämötän paino.




Sannan kanssa käppältiin suoritusten jälkeen Ojangon maastossa. Ludvig taisi jo vähän lämmetä koikkerin kanssa juoksemiseen. Mahtavaa kisaseuraa!

Tähän lopuksi kesäfiilistelyä mökiltä. Onhan se joulu jo kohta ohi ja juhannus pian lähempänä kuin joulu. Vaikka kyllä minussa se jouluihminenkin asuu. Flunssan kourissa sitä vaan helposti haaveilee auringosta.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Handler neitsyys meni Voittajassa

Chirpy Supernova - Aia



Hei,

Olen Saara ja pääsin ihan ihka oikeaan (ja suureen) näyttelyyn handleriksi. Voittaja 2014. Kiitos Sannan kun hän luotti koikkeri Aiansa käsiini vaikkei itsellänikään ollut mitään hajua miten suoriudun tehtävästä. Sika säkissä ja silmät kiinni metsään - en kompastunut näyttelymaton reunaan ja Aia ansaitsi kauneudellaan Sertin (kirjoitetaanko se pienellä vai isolla alkukirjaimella?).


Jätän Sannalle noiden tarkempien titteleiden kirjoittelun. Mutta jeejee. Selvisin!
Sitten oman koiran kanssa pitää tulevaisuudessa ainakin kaksi kertaa käydä näyttelyissä. Kyllähän tuo homma on mielenkiintoista kerran vuodessa. Ja onko parempia hetkiä laittautua itse kerrankin, eikä aina vain edustaa verkkareissa.


Kaverikuva
Hyvin ravatun ympyrän ja seisottamisen jälkeen kuohuviinit olivat ansaittu. Hieno viikonloppu kerta kaikkiaan. Ensi viikonloppuna sitten onkin urani agilityohjaajana ihka oikeissa (3. luokan) kisoissa aloitus. Kun pääsen Krumia ohjastamaan Ojankoon. Odotan jo lauantaita!

Lisää kuvia meidän kehähölköttelystä löytyy dropboxistani: linkki kansioon (noin neljän tunnin sisällä varmaan kaikki kuvat on latautunut sinne). Siellä on myös muutama kuva Moran kehäsuorituksesta.


maanantai 1. joulukuuta 2014

Matun 0 polvet

Olin tänään eläinlääkärin vastaanotolla perus rokotuskäynneillä Matun ja Letkun kanssa.
Samalla käytiin läpi kummankin koiran liikuntaelimistön "ongelmia" läpi. Ja sieltähän tuli vain positiivistä palautetta!

Ensinäkin Ludvigin kylkiluut - niitä on 13 paria. Aivan niin kuin kuuluukin. Ei ongelmia, mutta ell mainitsi että selässä voi olla jumeja, joita koira kokeilee itse poistaa venyttelyllä. Ei tyrmännyt meidän osteopaatin käyntejä. Muutoin koira on terve kuin pukki. Ei mitään huomautettavaa terveyden tilassa.

Sitten Madeleinen polvi. Eläinlääkäri sanoin: "jos antaisin tästä polvesta virallisen tarkastuslausunnon, olisi tämä 0 polvi". Hän sanoi kylläkin, että löysyyttä sielä on verrattuna oikeaan polveen, mutta polvea ei saatu luksoimaan pois paikaltaan seisoma-asennossa. Ihmetteli, että on hyvin harvinaista pienellä koiralla että polvi luksoi ulospäin, mutta vahvisti liikkeen olevan kuin olevan lateaarista.
Agilitystä hän sanoi, että varovasti voi kokeilla hyppyttämistä ja katsoa palaako oireet takaisin. Varsinkin, jos koira on innostunut harrastamaan, niin on sääli jos se ei pääse kentälle. Nuorella koiralla kuulemma lihaksisto kehittyy vielä, joten ei ole harvinaista että luksaatio paranee itsestään. Varsinkin kun tilannetta rauhoitettiin ja lihaksilla oli mahdollisuus kehittyä normaalisti.
Sotasuunnitelmani on kokeilla parissa möllikisassa tilannetta. Eipä tule ylitreenattua 30sek mittaisella radalla. Matun kanssa kun olen rehellisesti luovuttanut keinun suhteen, niin ei siitä kisatykkiä tule. Kyllähän heikohko polvi varmasti tulee aina varjostamaan kaikkea tekemistä.
Muutoin Matun terveyden tilasta ei löytynyt huomautettavaa.

What a day!

Edit: Olisi hyvä varmaan kirjata ylös näitä eläinlääkäreiden nimiä. Tänään Matua ja Letkua tutki ELL Anu Jäminki (Animagi, Kerava)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tulevaisuuden koiran lihashuollon tarkkailua

Vietin äärimmäisen mielenkiintoisen hetken television äärellä tänään. Yle tarjosi ohjelman Prisma: Keho tarkkailussa. Se kertoi, kuinka nykyisillä älypuhelimien apseillä voidaan tulevaisuudessa siirtyä ennalta ehkäisevään lääketieteeseen kuin nykyiseen "myrskyä" parantavaan.
Ohjelma Yle Areenasta tästä

Ohjelmassa oli kohta, jossa kerrottiin maailman monitoroidummasta urheilujoukkueesta (heillä oli lajina rugby). Joukkueen kuntovalmentaja tms. oli kehittänyt joukkueelle varsin tehokkaan terveyden seurantapatteriston, hän tarkkaili tietysti treenien aikana pelaajien sykettä ja näitä tavanomaisia. Minua kiinnostavin oli kuitenkin gpsn ja kiihtyvyysantureiden tuottama data, jonka avulla pystyttiin huomaamaan jopa prosentin ero siitä käyttääkö pelaaja toista jalkaa enemmän (eli ontuu toista). Tulosten avulla pelaajien pehmytkudosvaurioita pystyttiin vähentämään monilla kymmennillä prosenteilla noinkin riskialttiissa lajissa.

Tämä sai minut pohtimaan, voisiko koirille kehittää älyliivin treeneihin/lenkeille tai kenties kehittää niskasirua sen verran, että saman datan saisi myös koiran treenistä / liikkeestä. Näin ajoissa huomattaisiin poikkeamat jo ennen mahdollisia suuria pehmytkudosvaurioita.
Noin vartin googlettamalla en löytänyt koiralle tällaista tuotetta markkinoilta.
Lähimmäksi löytyvä artikkeli löytyy täältä.
En itse ajatellut alkaa tuotekehittelijäksi, joten olisi kiva jos joku älypää ryhtyisi. Tulisin mielelläni asiakkaaksi ja tarjolla olisi pari koekaniinia tuotetestaukseen.


lauantai 22. marraskuuta 2014

Ensilumen tuoma valon ihme



Se on tyhmää kirjoittaa nettiin siitä, kuinka paljon lumi voi valaista luontoa, koska kaikki ovat sen varmasti itse havannoinneet omin silmin. Mutta silti! Kuinka sitä voikin joka vuosi ällistyä samasta asiasta.
Ja kuinka ihanaa on kävellä lumenvalkoisessa metsässä vielä valon aikaan.


Keskustelimme juuri lenkillä siitä, kuinka näin syksyisin kotikoiran omistajia vaivaa vähän huono omatunto. Työaika ajoittuu juuri siihen valoiseen päivänaikaan, joten koirien lenkkiajat osuvat pimeille tunneille. Pimeyden takia ei viitti lähteä samoamaan metsään, joten lenkit ovat pääsääntöisesti asfaltti/hiekkatie lenkkejä hihnassa. Ja kaikki menetetyt ilakointi hetket viikon ajalta on otettava viikonloppuisin kiinni. Luminen talvi helpottaa asiaa onneksi!


Hyvällä tavalla väsytetty koira on ihana näky kotona.


'

Lenkillä kävi pieni onnettomuus ilman silmännäkijöitä mitä todellisuudessa tapahtui. Madeleine vinkaisi (niin kuin muutoinkin saattaa dramaattisesti vinkaista, jos Mr. W haluaa leikkiä sen kanssa liian rajusti). Matu kuitenkin tuli meidän luokse ja piipitti sillain, että sitä olisi sattunut. Nopeasti kopeloin sen raajat läpi ja se uudelleen vinkaisi vasemman takajalan kohdalla. Kävin kuitenkin koko jalan läpi, ylhäältä alas saakka eikä mitään poikkeavaa siinä tuntunut hieman kireällä olevaa lihasta lukuunottamatta. Jatkoimme matkaa ilman ontumista. Epäilen, että polvi oli luksoinut pois paikaltaa ja käsittelyni palautti polven sijoilleen.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Pennhip - hiphei!

Jos maltat lukea tämän artikkelin kokonaan: eläintenystävälääkäri / pennhip, räjäyttää se koko tajuntasi koirien lonkkien kuvaamisesta. Se perinteinen FCI:n arvosteluasteikko A-E ei riitäkkään aivan kaikkeen.

Tiedä sitten millainen arvosteluasteikko tuolta Pennsylvanian yliopistosta tulee, mutta olisipa hienoa saada hyvä arvosana harrastuskoiralleni. Ja vaivana vain muutama lisä lonkkakuva perinteisen lonkkakuvien oton yhteydessä (+ muutama euro lompakon pohjalta).


Vuoden viimeinen Ydinluu lähti maailmalle



Siinä se on. Vuoden viimeinen Ydinluu. Kannessa komeilee Era Alasen kaunis bordercollie Milli. Ensi vuonna taas jatkuu. Pääsisinköhän kirjoittamaan sarjaa "pennun alkutaipaleet".. ;)

tiistai 11. marraskuuta 2014

Tämän päivän tulen muistamaan siitä..

... että vietin äitini kanssa erilaisuudessaan mielenkiintoisen lounashetken Jumbon parkkihallissa. Kaikki alkoi siitä, kun olin kurvaamassa parkkiruutuun oikealle ja tajusin auton kääntyvän vain vasemmalle. Onneksi vasemmallakin puolella oli parkkiruutu vapaana joten auto oli hyvä jättää kahden ruudun väliin. Soitto hinaukseen ja äidille. Äiti tuli ja haki sushit autoevääksi. Ja lopulta hinausautokin tuli. Hei hei Peugeot, nähdään kun olet taas terve!

Mutta jotta tämä kuulostaa onnettomalta, niin jotain hyvääkin. Penturintamalla taas vyöryttiin vähän tai vähän enemmän eteenpäin! Odottavan aika alkaa käydä mielenkiintoiseksi ja sehän on mahtavaa. Innostukseni onkin syy tälle kirjoitukselle. :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Osteopaatin terveiset

Hanna Kivinen käpälöi kuninkaalliset läpi lauantaina.





Ludvigin vartalosta ihmetteli, että sieltä mahdollisesti puutuu yksi kylkiluu pari. Mutta ei ollut varma, koska rintakehässä on niin paljon muskeleita että kylkiluita oli vaikea tunnustella. Epäili kuitenkin, että jos se kylkiluu pari puuttuu, niin sillä on kahdeksan lannenikamaparia seitsämän sijaan. Toinen vaihtoehto oli, että se 13. kylkiluupari voisi olla erittäin pitkä ja ne olisivat kiinnittyneet samoin kuin muutkin kylkiluut. Normaalisitihan ilmeisesti tämä viimeinen kylkiluu pari ei ole kai kiinni toisesta päässä mistään (jos oikein ymmärsin). Jotain poikkeavaa sillä alueella kuitenkin on, siitä jäi varmuus. Ludvigilla oli terveet polvet, tai ainakaan manuaalisessa tutkimuksessa polvien nivelet eivät luksoinut ollenkaan eikä koira muutenkaan näyttänyt mitään kivun merkkejä polvien suhteen. Hieno uutinen!
Sen sijaan osteopaatti ei pystynyt sanomaan varmuudella onko lonkka täysin kunnossa. Ludvig jännitti käsittelyä jonkin verran,  ja siksi ei antanut kunnolla suoristaa takojalkojaan taakse. Pientä kipuilua lanteenalueelta löytyi, alue kuulemma kuumotti jonkin verran. Hanna käsitteli lanteen aluetta suurimman osan ajasta. Selän lihaksisto on Hannan sanoin riittävän kunnossa, ja on hyvä merkki että Ludvig tykkää viettää niin paljon aikaa takajaloilla.
Selkäranka tutkittiin samalla niskaan saakka. Siitä Hanna sanoi, että osa nikamista on kallellaan (nyt täytyy tunnustaa, etten tiedä mitä se tarkoittaa). Hän käsitteli nikamat takaisin paikoilleen.
Meille suositeltiin uusinta käyntiä puolen vuoden päästä. Ludvig on kuitenkin kotikoira, niin kaksi kertaa vuodessa on riittävä hoitoväli.
Sanoi, että Ludvigilla on hieman ongelmallinen ruumiinrakenne; pitkä selkä ja lyhyet raajat mahdollistaa kaikki samat ongelma-alueet kuin mäyräkoirilla. Siksi selän kuntoa pitää tarkkailla ja hoitaa, että voidaan välttyä välilevynpullistumilta ja muilta ikäviltä selkäsairauksilta.



Madeleine sai paljon lyhyemmän käsittelyn kuin Ludvig. Vasen polvi ei luksoinut lainkaan vaan pysyi hyvin paikallaan. Sen sijaan oikea polvi luksoi, ja se selvästi teki kipeää Madeleinelle joka ponnahti makuuasennosta ylös kun polvea kokeiltiin. Selkä tunnusteltiin läpi ja sieltä ei löytynyt mitään kipualueita, eli Matu on terveselkäinen tyttö tällä hetkellä. Selvästi agilityn lopettaminen on normalisoinnut kropan. Kaikki entiset kipumerkit, kuten lenkillä istahtamiset ja polven nakertamiset on kokonaan loppunut. Matun vartalolle tekee siis hyvää vain kotikoirailla.
Hanna sanoi, että lihaksistosta ei näe että polvi olisi pahemmin kipeä. Sillä on yhtä vahvat lihakset kummallakin puolella. Hoitomatolla Matu näytti pitävän painoa enemmän oikealla puolella, myös häntä taipui enemmän oikealle. Mutta kun olimme lähdössä Matu taas varasi vasemmalle puolelle enemmän. Eli siitä oli nyt vaikea sanoa, johtuuko toiselle puolelle varaaminen polvesta vai vaan tavoista. Ludvigin tavoin seuraavaa hoitokertaa suositeltiin puolen vuoden päähän.

Suoraan osteopaatilta suuntasimme koirien yoga-paratiisiin mökille. Eihän mikään tee liikuntaelimistölle niin hyvää kuin kirmata vapaana metsässä. Siinä kehittyy tasapainoaisti ja lihaksisto tasaisesti. Niin luki ainakin MeNaisissa. Ja jos ihmisille niin miksei myös koirille.

Kaunis valkoinen prinsessa muuttuu mökkimetsissä ruskeaksi peikoksi. Onneksi Matu nauttii saunomisesta.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Osastoa "turhat päivitykset"

Kovasti haluaisin päivittää tänne jotain uutta ja mielenkiintoista (koiriin liittyyvää), mutta odottavan aika on niin pitkä ja tapahtumaköyhä.

Pimeyden hiljaa hiipiessä meidän suomalaisten arkeen, kävimme siippani kanssa Kööpenhaminassa lemmenlomailemassa viime viikolla. Oli kyllä huikean hieno kaupunki ja maa. Tykkään siitä, että jos asiat voi tehdä helposti niin ne tehdään eikä näitä suomalaisen holhousvaltion askartelemia säädöskoukeroita. Nyt puhun näinkin yksinkertaisesta asiasta, että jos ostaa glögin kioskista niin jossain päin maailmaa (Tanskassa) on mahdollista kulkea se glögi kädessä ja kierrellä nauttimassa syysillasta.
Kukaan ei tuntunut ajattelevan, että glögin himoiset on hyvä aidata samalle alueelle ihan vain siksi että jonkun kolmannen osapuolen mieli voi järkkyä ihmisestä joka kävelee ja nauttii lämpimästä glögistä. Sen enempää ihannoimmatta alkoholia.

Nyhavn, Køpenhavn

Tivoli, Køpenhavn

Kuninkaallisten kanssa ollaan vietetty tavallista kotikoirien elämää. Ollaan nautittu metsistä ja märästä asfaltista. Kummatkin vaikuttavat terveiltä ja pintapuolisin kivuttomilta. Varmuuden vuoksi mennään kuitenkin ensi viikolla osteopaatti Hanna Kivisen vastaanotolle. Hän saa käsitellä kuninkaalliset läpi. On se hyvä löytää varhain kuin liian myöhään kaikki mahdolliset poikkemat jotka voisivat häiritä koiranelämää.
Ludvigin kanssa käydään säännöllisesti kahden viikon välein toko-treeneissä. Mutta täytyy kyllä varovaisesti myöntää, että laji ei lämmitä minua niin paljon. Luultavastikkin juuri sen matalan temmon takia. Onhan se kuitenkin kiva viettää myös Letkun kanssa kahden keskistä laatuaikaa, sellaisena pidän meidän sunnuntai-iltojen treenihetken sen suurempia tavoitteita. Kerran treeneissä treenattiin sitä toko-estettä. Olihan se aika hurja kontrasti tulla suoraan hyppytekniikkakurssilta kovalle ulkokentälle ja kouluttajan ohjeiden mukaisesti aloitteleva koira hyppäsi n. 25 cm lankun yli hihnassa! Kyllä meni monta ajatusta ristiin tällä ohjaajalla.

Siitä odottavan ajasta. Tässä pisteessä tuntuu siltä, kuin olisin jo tehnyt kaiken voitani tulevan laumanjäsenen eteen. Nyt odottelen projektissa uuden sivun kääntyvän, että tästä tutustumisvaiheesta pääsisin siihen vaiheeseen että tulisi uutinen "koira on ultrattu tiineeksi", sitten pääsisin odottelemaan syntymisen ihmettä ja lopulta kiitollisin odotus pörrökäisen kasvamisesta luovutuskelpoiseksi.
Odottamista ja odottamista. Se on tämän syksyn teema minun näkökulmasta.
Kyllähän siihen vielä aikaa menee, ennen kuin agility kentällä kirmaan jälleen. Kaipuu harrastusta kohtaan on vain kasvanut. Mutta se kasvatus ja koulutustyö on kyllä jo itsessään niin antavaa, että sitä aikaa ei voi edes laskea odottamiseksi.

Kävin pyörähtämässä pari viikkoa sitten Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssilla kuunteluoppilaana. Kyllä tuo hyvän hyppytekniikan silmin havannointi tuntui olevan niin vaikeata puuhaa, että varmasti tulen menemään kurssille vielä koirani x kanssa. Päällimmäisinä ajatuksina mieleeni jäi, ettei kenenkään meidän koira ole täydellinen tai täydellisessä kunnossa (ainakin kurssin kaikissa 12 koirassa oli jotain sanomista lihastasapainosta tai lihasten puutteesta). Ja kerta hypyssä kaikki tapahtuu sadasosasekunneissa, on tämmöisen kokemattoman keltanokan mahdoton sanoa käyttääkö koira hyvin takapäätään ja kokoaako se hyvin. Viikonlopun aikana opin kuuntelemaan alastuloäänen, koiran ähkäisyn/huohahduksen jos se laskeutuu hypystä väärin syystä tai toisesta.
Kyllä sieltä sai hyvät eväät, myös pennun kouluttamiseen hyppytekniikan suhteen. Varmasti vinkeistä otetaan vaari.

Set point harjoitus (painon siirto)

Perussarja


perjantai 26. syyskuuta 2014

Hyvää viikonloppua!

Pohtisinko vapaan viikonlopun saloja, hehkuttaisinko kuinka ihanaa on ettei ole kiirettä. En. Ajattelin nauttia Matun ja Letkun kanssa metsän tuulesta.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Omistajan karvapäivitys

Sinne lähti oma tukka. Mikä keveys. Pää ei paina mitään.


Viikonloppuna vietettiin uudeksi perinteeksi tituleerattua koirasynttäriä Rajasaaren piknik alueella.
Tarjoiltavana oli kuohuviiniä ja tuulihattuja. Koirille vettä. Ensi vuonna pitää pitää huolta perinteestä.


Paikalle pääse tällä kertaa vanhat agikamut Rico ja Jane. Ja sitten tietenkin Ricon ihminen Eeva.

torstai 11. syyskuuta 2014

Sieniä, hirvikärpäsiä, synttärihuumaa sekä agin tupla ämmät


Se on syksy nyt. Ja koska on syksy meidän kuninkaalliset täyttävät taas vuosia. Perjantaina, eli huomenna 12.9. tulee kolme vuotta täyteen. Kokonaiset kolme vuotta eloa takana! Ja olen rakastanut jokaista hetkeä omalla tilanteen sallimalla tavalla. Minusta on fantastista imuroida koirankarvoja kulmista (ahh tätä ilman ei olisi koiraperhen arkea), ihana lähteä kaatosateessa ja vinotuulessa ulos (jos joskus ei lenkki tunnu pakolta, niin ei sitä voi laskea oikeaksi koiran omistamiseksi), jynssätä lattialta aikoinaan pissat/kakat/oksennukset (mutta ilman pentuarkea ei aikuisaika tuntuisi autuaalta) ja puhumattakaan hetkistä kun saan vaan sivusta seurata kun kaverit kirmaavat pitkin metsän pohjaa tai ovat innoikaina koulutushetkessäni mukana. Olen ollut haltioissani jokaisena päivänä meidän koirista. Jokaisena päivänä ovat saanneet pusuttelut ja rapsuttelut, jos yksittäisinä päivinä etäältä. Yhtään ainotta päivää en ole toivonut, ettei minulla olisi koiria. Onneksi olkoon parhaat kaverini Madeleine ja Ludvig.

Matu syyskuussa Saviolla
Matusta on kehittynyt elämän lungisti ottava leidi, välillä jopa aika itsenäinen. Hän välttelee hankaluuksia, nauttii päiväunista talon pehmeimmällä alustalla ja rakastaa mahasta rapsuttelua (kuka tahansa saa rapsuttaa). Kynsien leikkuu on hänen lempi hoitopide, turkin trimmeri saa osakseen inhot. Vesi ja uiminen saa hänet syttymään. Siellä missä avovesi siellä Matu, oli sitten kesä tai talvi tai jotain siltä väliltä. Pallot olisi edelleen kuuma juttu, mutta polven takia saa tyytyä etsimään metsään piilotettua palloa heittelyn sijaan. Tykkää yhdessä tekemisestä, kun ilmoitan "koulutushetken" olevan nyt hän on häntä pystyssä valmiina toimiin kunhan ei kosketa skeittilautaan. Näpäkkä täti on helppo koira.

Trimmasin Matun turkin eilen. Viime viikonlopun sienireissulta turkin alta löytyi kaksi siivetöntä hirvikärpästä (hyi) ja yksi punkki (hyi). Punkki tosin oli vasta kiinnittynyt koska sillä ei ollut vielä peppu kasvanut.

Letku syyskuussa Saviolla
Meidän rakkauspakkaus aina jonon viimeinen Ludvig. Hänessä varmasti tulee aina asumaan se pikkupoika, joka välillä keksii kolttosia. Saanut tuttavilta lisänimiä "Grimli" ja "Eemeli" ihan vain viekkaasta ilmeestään. Ihana nappisilmä kuitenkin pitää huolen, että meillä on kaikki kunnossa. Hän etsii vaikka kuun taivaalta jos sitä pyytää sen tekemään. Hän on erittäin nopea oppimaan ja oivaltamaan kunhan vain palkka on sen arvoinen. Herkkämahan kanssa saa olla vain tarkkana palkan suhteen. Letku pelkää kynsien leikkuuta ja jopa sanan "kynsi" lausumista, mutta sinnikkäällä työllä ollaan saatu luottamusta kasvatettua siihen pisteeseen ettei poikaa tarvi enää maahan painaa. Vahtihaukku ollaan saatu kitkettyä pois niin, että Ludvig kompromissinä tarjoaa hiljaista "möh, möh" möhinää kun rappukäytävässä kulkee joku tuntematon (postimies ja naapurit ovat tuttuja, niistä ei tarvitse ilmoittaa). Herra kiittää kohteliaasti ruokailun jälkeen komealla röyhtäisyllä. Mitä maistuvampi ateria, sitä komeampi röyhtäys.

Koiralenkillä Letku, Matu, Milo ja Ruben

Sitten ilmoitusluontoiseen asiaan. Jos joltakin tutulta tai puoltutulta koiraihmiseltä löytyy tarjota koti 6-vuotiaalle leikatulle perhoskoiraurokselle (oikeanpuoleinen kuva), niin voit laittaa minulle viestiä. Mahtuu koira- ja lapsiperheeseen hyvin, mutta ei sovellu yksin asumaan kerrostalo asuntoon (haukkuu ääniä). Kyseessä siis läheiseni koira, ja minulta pyydettiin apua viidakkorummun pamauttelussa.

______________________________________________________________________________

AGILITY! MM-kisahuuma on täällä. Katsoin töissä "tiskin alla" avajaisserominian ja nyt se on menoa. Kiitos sinä amerikkalainen kuvaajapoika kun laitat nettistreamiä myös tänne peräkylään, niin pääsee nauttimaan arvokisatunnelmista ihan kotisohvalta. Go Suomi, go Suomi! Sunnuntaina joku kruunataan uransa huipennukseen - agilityn maailman mestariksi. Ja minä aijon seurata tätä kokonaismatkaa sinne.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Rocky toko-dogy Ludvig

Sivun oikeareuna on mainostanut Ludvigin olevan meidän köörin tokolupaus.
Tähän asti toko on kuitenkin tarkoittanut meillä jotain kotona häsäämistä, ilman ainuttakaa hajua mitä tässä oikeasti pitäisi tehdä.
No nyt asiat ovat muuttuneet. Meidät hyväksyttiin tokon alkeiskurssille! Käytiin pyörähtää sunnuntaina ensimmäisen kerran ja uusintoja luvassa aina joka toinen sunnuntai marraskuun loppuun saakka.

Ludvigin versio seisonnasta
Ensimmäisen tunnin treenit koskivat seuraamista, oikealle ja vasemmalle kääntymistä sekä täyskäännöstä. Bonuksena rytmin vaihdokset. Ludvig tuntui olevan hämmentynyt muiden koirien läsnäolosta, mutta suoritti kaiken mitä pyydettiin vain hieman alavireisesti. Kehut ansaitsi muiden koirien ohittamisesta. Olihan se lopputunnin harjoitus, joten varmaan vaan tunsi olonsa jo hieman mukavammaksi.

 

Odotan innolla syksyn tuomia uusia haasteita. Paikalla makuuta ollaan treenattu jo pitkään, siitä luultavasti tulee meidän kurssibravuuri. Ennen kaikkea odottelen kouluttajan vinkkejä seisomaan opettamisesta. Se on huomattavasti vaikeampi temppu kuin makuu tai istu käskyt, mutta kyllä Letku joka toisella kerralla (tai realistisemmin 3. kerralla) tajuaa mitä siltä pyydän kun sanon "seiso".


Tämä meidän 10 kg täyttä rakkautta tulee kyllä täyttämään kaikki odotukseni tämän lajin suhteen. Letku meidän rakas, jonka seurassa ei ikinä tarvi olla yksin. Meidän möhkö ja röyhykiittäjä sekä virallinen astianpesukoneen täytön tarkkailija.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Tadaa - täällä rouva Krook

Kirkkomarssit tallattu ja hääkakut popsittu. Ja niin he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka.

Jyrin ottama kuva

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Hyppytekniikkakurssille

Minä ja uskollinen seuralaiseni - kamera - päästään hyppytekniikkakurssille lokakuussa. Sitten kun sinä kauniina päivänä hypytän vielä mahdollisesti syntymätöntä koiraani, niin tiedän mitä teen. Toivottavasti.

Hyppytekniikkakurssi Tuusulassa

Kurssille vielä mahtui joku ihan oikea koirakkokin, jopa TUUKKin ulkopuolelta. Mukaan vain. En minäkään tunne ketään.

Kirjoittelen sitten kuvapainotteisen viikonloppuraportin kurssista tänne.

Heips!

ps. Enää kolme yötä häihin!

Muisto kesähelteiltä Nuuksiosta

lauantai 16. elokuuta 2014

Pieni hetki lainattua, suuria tunteita koko viikoksi

Sovin, innostuin ja pelästyin. Hui. En ole jalkaani tyrkännyt agilityradan puolelle sitten huhtikuun vaikka kentän laidalla onkin tultu oleskeltua katsojan roolissa. Kuinka sitä koiraa nyt ohjattiinkaan? Onko se samanlainen taito kuin pyörällä ajo, kerran oppii niin aina taitaa?

Innon ja jännityksen sekalaisin tuntein pääsin lainakiitureita ohjaamaan. Eihän se ollut mallikasta menoa, mutta hyvä mieli jäi ohjaajalle. Hymy korvissa puuskutin menemään itseni läkähdyksiin. Agilityssä on sitä jotain, jotain niin mahtavaa että sen taitaa ymmärtää vain ihmiset jotka ovat löytäneet oman intohimonsa. Tuli niin iso hinku saada nythetitässämullese koira. Olisin salaa voinut laittaa yhden kiitureista paidan alle ja hiljaa poistua paikalta. Tai sitten vain odottaa sitä omaa pörröpalleroa.

Matu ja Letku oli hengessä mukana kentän laidalla. Näin Matun silmissä kuinka se syttyi kun näki agilityesteet. Se kuopsutti innostuksissaan maahan kuoppaa, heilutti häntää tuulittimen lailla ja loksutti leikojaan "mä haluuuuun tonne". Lopuksi aivan salaa napsautin Matun valjaat auki, se kirmasi lähimmän putken ja seuraavan putken läpi. Tuli luokse kuuntelemaan ohjeet vain päästäkseen juoksemaan uudestaan putket läpi ja uudelleen. Sydän läikähti, voi toista kun se tykkää. Tai on ehdollistettu tykkäämään. Lopputulos on kaiketi kuitenkin sama? Se tykkää.

Kovat kolmos luokan koirat nakersi hieman itsetuntoani ohjaajana, mutta vastapainona kasvatti motivaatiota harjoitella paremmaksi ohjaajaksi. Kehittyä, tulla monipuolisemmaksi, tarkemmaksi ja tiukammaksi ohjaajatädiksi. Harjoitteleminen. Haluan aloittaa sen jo huomenna. Ainiin, eihän mulla ollutkaan tarkoitukseen sopivaa koiraa. No 200 huomisen päästä.

Sitä odotellessa voisin kasvattaa aerobista kuntoani. 

Kiitos Eo, Jente ja Krum. Olette parhaita. Ja teillä on hienot omistajat.

Klipissa esiinnyn hurjastelija Krumin kanssa © Esa
Minulta näyttää puuttuvan liikkeen tarkkuus, suuntaus, rytmitys ja tiukkuus. Ja Krum rankaisee minua häpeämättä. Ai että.




maanantai 21. heinäkuuta 2014

Äääh mitä on unohtunut

Mikä asia on mahdollisesti jäänyt unholaan;

1. Pitopalvelu - check, pelkästään menua lukiessa herahtaa vesi kielelle. Tosin ne esittää kovin monta kertaa vaikeita kysymyksiä ;)
2. Juhlapaikka - definetely check check
3. Kirkko - check. Siellä Porvoossa se on vieläkin tallessa
4. Pappi - check. Kirkkoharjoitukset joskus elokuussa
5. Kanttori - check. JONKUN pitäisi varmaan myös sopia häämarssi hänen kanssaan
6. Vieraat - check, kutsuttu ja ovat jo ilmoittaneet tulostaan
7. Juomat - check. Noudettu oikein pitkän kaavan kautta ja osa silti tulee ihan Suomen Alkosta...
8. Hääpuku - check, juu jo viime vuonna
9. Miesten juhlapuku - check
10. Kukat - check (tai ainakin niiden tilauksen sopimisajankohta on tiedossa)
11. Bändi - check. Ja tiedetään jopa häävalssikin jo!
12. Kuvaaja - check. Ihana Juho tulee jopa moikkaamaan meitä yliylihuomenna.
13. Sormukset - check. Voi kuule jo pari vuotta sitten.
14. Koristeet - check. Kaikki paketit ovat kiinasta saapuneet
15. Asusteet pukuun - check. Kengät löytyy. Koruja täytyy kyllä vielä pohtia.
16. Kampaus ja meikki - check. Mulla on maailman kätevimmät kaasot.
17. Hääsviitti - check. Olin liikkeellä jo viime vuoden puolella tämänkin kanssa.

Mikä on vielä vaiheessa tai jätän hääviikolle

19. Vieraskirja
20. Osan koristeiden jatko koristelu
21. Istumajärjestely
22. Häävalssin koreografia, aivan oikein koreografia. Meidän täytyy peittää heikkoa valssitaitoa taidokkaan koreografian alle.
23. Tukkureissu hääkarkeille yms. roinalle tulossa

Mutta edelleen tuntuu siltä, että joku on jäänyt unholaan?

Superkuu viikon takaa