perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kesänänä


Kesäloma on loppusuoralla ja pieni töihin paluun ahdistuksen tunne jo hiipii arkeen.
Kaiken kaikkiaan on ollut tosi hyvä kesä!

Porin koirauimaranta


Säät ovat jotenkin osuneet aina silloin, kun niiden on tarvinnut osua. Rennot letkeet omatoimiset agilitytreenit ovat vieneet eteenpäin juuri niitä asioita, mihin ollaan keskitytty mutta yllättäen minkään toisen osa-alueen kärsimättä. Mieli on täysin rentoutunut, Matu on paranemaan päin ja omakin jalka alkaa samalla tasolla kuin ennen ristisiteiden poikki menemistä. Elämä on jotenkin raitellaan jälleen.

Seitsemisen kansallispuistossa aamuretki

Agilityn suhteen meillä on ollut Norjan kanssa treeneissä seuraavat teemat;
- keppeihin varmuutta ja häiriön kestoa (takaaleikkaukset, ohjaajan vauhdin muutokset)
- Aalle ja puomille selkeämmät kriteerit
- tekemiseen kaiken kaikkiaan enemmän itsevarmuutta ja röhkeyttä

Kepit otettiin työn alle ihan vain toistoilla. Palautin alkuun verkot, kun lähdettiin hakemaan takaaleikkauksia. Ne kun eivät onnistuneet mitenkään päin. Aina kun lähdin leikkaamaan, niin Norja kääntyi katsomaan minua ja lopetti pujottelun.  Yksi oikein hyvä treeni kerta riitti siihen, että Norja sai jutun idean kiinni. Norja on kultainen sinnikkäästi yrittäessään ja jos hän huomaa, että alan vähän turhautua Norja yrittää kahta kauheammin. Sen suhteen kestää hyvin painetta. Tosin vain sellaiset, jotka tuntevat minut hyvin tai ovat erittäin "tunne-energia herkkiä" pystyvät vain aistimaan minun turhautumisen. Siihen kun ei sisälly mitään fyysistä (tavaroiden paiskomista, huutamista, karjumista tms.).  Mutta totta kai Norja koirana sen varmasti aavistaa.
Kun Norja lopulta keksi, että pujottelua on vain jatkettava tapahtui mitä tahansa ohjaajan puolesta, loput treenit ovat olleet tämän ajatuksen vahvistamista.

Puomia ja aata lähdettiin hakemaan maton kautta ja kerta heitolla vaihdoin niistä juoksarit. Kun eivät olleet lähtökohtaisestikaan mitenkään hyvät pysäytyskontaktit vaan jotain kauheaa siltä väliltä. Matto hahmottui heti ja jo Jenna antoi palautetta viimeisen Fitdog-leirin yhteydessä kun kävimme metodia läpi, että Norja harppoi kerralla monta edistysaskelta. Ollaan nyt vahvisteltu ajatusta vain kontaktin läpi juoksemisesta ja tänään viimeksi kun oltiin hallilla osumatarkkuus oli 100. Wuhu. Tietenkin kisavire on aina kisavire, eikä se vaadi kuin kisakilometrejä alle, että saadaan sama kupla aikaiseksi kun treeneissä. Viimeksi keskiviikkona käytiin kilpailemassa Tampereella TAKUTin (takujen) kisoissa. Siellä oli horror-hiekkapuhalletut-puupuomit ja aat. Meillä kun ei ole niistä kovin paljon kokemusta, niin päätin varmuuden vuoksi vetää vauhdin pois puomilla. Norjalla kun on käytössä koko vaihteisto kätevästi (lukuunottamatta vielä sitä 6 vaihdetta) ja vastaa hyvin hiljentävään sihinään.

Itsevarmuutta ja röhkeyttä tarvittiin nimen omaan ihan tavallisille hyppyesteille. Ja kiitos HAUn Annan, joka treenaili Norjaa keväällä, antoi hyviä ajatuksia. Lähdettiin palkkailemaan ja kehumaan ihan vain ajatustakin esteen hyppäämisestä jo ennen varsinaista hyppysuoritusta. Ja varmasti monelle, jotka kamppailevat rimojen tippumisen kanssa kuulostaa oudolta, mutta Norjaa ihan lähdettiin rouheesti kehumaan jos tiputti riman. Hän kun oli hieman herkkä ja super varovainen, ettei yksikään rima tipahda ja jos vahinko pääsi tapahtumaan niin meni todella epävarmaksi. Nyt rimojen tippuminen ei käy enää niin pahasti itsetunnolle, niin ollaan saatu hieman vauhtia sekä irtoavuutta lisää. Eikä siitä huolimatta rimat romahtele edes kisoissa. Onhan niistä kuitenkin kivempi mennä yli kuin päin.. Tänään Norjalla oli ihan oma komediahetki hallilla, kun palkkalelun saatuaan lähti rallattamaan yksin kentällä juosten kentän päissä olevien putkien väliä ja poimien hyppyjä aina matkalta lelu suussaan. Jotain mielettömiä henkisiä lukkoja on avautunut selvästi ja Norja alkaa hyvällä tavalla muistuttamaan äitiään! <3

Kynnet valmiiksi agirotua varten
Lähes koko kesäkuu pidettiin luovaa kilpailutaukoa, joka sitten päätttyi Agirotuun Mikkeliin. Käytiin siellä sunnuntaina juoksemassa Open Class rata (meni ihan puihin) ja jo toista vuotta putkeen Norjan sisarusten kanssa osallistuttiin joukkueviestiin joukkueella M.Y. Ännät. Lähtöjärjestyksessä joukkueessa oli velipoika Masa, Norja, sisko Bella ja toinen sisko Virtane. Alla joukkueemme video. Muutama virhe matkalta kerättiin joukkueena ja jäätiin virhepisteiden (120) takia loppupäähän. Mutta kivaa oli!

Norja kävi samalla Mikkelissä virallisissa mittauksissa ensi vuotta varten. Hänestä tuli pikkumaksi, niin kuin olin toivonutkin. Norja sai viralliseksi senttimitakseen 47-48 cm. Ajoin varmuuden vuoksi Norjalta karvat pois, ettei jää ainakaan niistä kiinni. Norja saa kulkea nyt loppukesän upeassa kesätukassa.



Akka on syttynyt agilityn saloihin ja siitä on tulossa kyllä minulle oma pieni tykki! Käytiin extemporee pyörähtämässä super mölleissä sateisen torstain illan kunniaksi Heinolassa. Hieman oli jäinen pingviini ohjaaja, mutta Akka napsi koko rahan edestä esteitä. Tässä on nyt pieni makunäyte neidin draivista. Harmittavaa vain, että oli noin pieni kenttä. Pidemmillä välimatkoilla olisi päässyt jo enemmän irroittelemaan :D



Muutoin kesä on pitänyt sisällään mielettömiä iltoja hyvien ihmisten seurassa. Taas on löytynyt se bilehile, joka on ehtinyt tomuttua koiraharrastuksen alle. :D
Tehtiin lyhyt road-trip mieheni kanssa kesäloman alkuun, jolta reissulta aiemmin nähdyt kuvat ovatkin. Tänä vuonna meidän vuosipäivää vietettiin riehakkaissa tunnelmissa Ilosaarirockissa, täysin ilman koiria.

Ilosaarirock

Festarityyli ja tuima aurinkosiristys

Kansallispuistossa pidettiin tieteskin koirat kytkettynä. Kätevästi se kävi laittamalla bortsut vetovaljaisiin ja valjaat kiinni minun vetovyöhön. Johan askel taittui kevyesti.

video

Roadtrip retkeilijät. Terrierit ovat omassa häkissään, joka löytyy auton sivuoven takaa.

Kaikki viimein, kuten mainittu. Oltiin keskiviikkona Tampereella kilpailemassa. Hyppyradalta saatiin meidän ensimmäinen luva 2. luokasta. Oli kyllä mahtava tunne. Loppukevään kisat kaikki olivat jotenkin lässähtäneitä ja hyllytettyjä. Nyt kaikki tuntui oikealta heti ensimmäisestä esteestä saakka. Teen kyllä tästä radasta meidän tunneankkurin (ei valitettavasti videota).


Loppuun vielä lyhyesti Matusta. Matu kävi juhannuksena ell Mari Vainionpään vastaanotolla kipuoireilun takia. Koko vartalo täysjumi sieltä löytyi ja Matu määrättiin kipulääkitykseen sekä fyssarille. Mentiin Espoon eläinfysioon Tuomisen Ullan luokse. Ulla kun tulee olemaan ensi kaudella meidän elämässä paljon agilityurheilijat.fi tiimin myötä. Hän havaitsi, että Matulla oli kaikki lihaskalvot pitkin kylkiä kireät. Ne saatiin auki ja jumppaohjeilla päästiin kotiin. Nyt ollaan jumppailtu ja käytiin eilen uudestaan. Pieniä jumeja taas oli, mutta ei mitään verrattuna edelliseen kertaan. Samoilla jumpilla jatketaan ja parin viikon päästä uudestaan. Matusta kyllä näkee, että se voi paljon paremmin ja pirteämmin kuin pitkiin aikoihin.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Lopen uupumista, agilityalkeiselämyksiä, unicorn tapaus... catch up!

Onhan rauhallinenkin tahti kuitenkin tahti!

Ihan arkisissa päivätöissä on pitänyt sen verran painetta ja kiirettä, että ikävästi työ on vaikuttanut vapaa-ajan ehtimiseen. Pieniä uupumisen merkkejäkin on ollut havaittavissa kevään mittaan. Mutta kummasti lähestyvä kesäloma ja kevenevä taakka vapauttaa uutta energiaa käytöön.

Norjasen kanssa käytiin kilpailemassa Janakkalassa varsin heikolla menestyksellä. Pieni peiliin tuijottamishetki, jätin seuravaavat kisailmot tekemättä ja nyt keskitytään omatoimitreeneille hyvin perusasioihin. Jotain taitoja selvästi pitää palautella mieleen / vahvistaa ja jotain jopa kokonaan rakentaa uudelleen (puomi). Seuraavan kerran startataan hyvän valmistelukuukauden jälkeen Agirodussa Mikkelissä.



Meille ei tule tänä heinäkuussa perinteistä agilityn kesälomaa, sillä koko kevät on ollut melkein yhtä lomaa ja taukoa. Nyt lähdetään rakentamaan  hyvää agilitykuntoa ja koitetaan nostaa huippukunto heti syksylle. Elokuusta saan ihan luvan kanssa liikkua täysiä myös ortopedin mielestä polveni kanssa. Nyt tehot pitää jättää 80 - 90 %.

Napero eli Akka on myös hyötynyt Norjan omatoimitreenikuukaudesta. Se on niiin erilainen yksilö kuin Norja agilitykentillä, että suu pyöreällä tulee ehkä vähän liian usein toljotettua. Vauhti on Akalle itselleen tärkeää eikä sitä murehdita irtoaminen ohjaajasta. Näillä kompoilla sitten joutuukin vähän treenaamaan eri peliliikkeitä kuin Norjan kanssa, jolle irtoaminen ei ole luontaista. Tajusin kylläkin, ettei kukaan muu ole ikinä nähnyt Akan kovaa menoa kentällä kuin minä. Eli hyvin unicorn tapaus on vielä kyseessä. Ehkä pidänkin sen piilossa julkisilta agilityesiintymisiltä ja videoilta vielä tovin. Ei me kyllä kovin pitkällä olla vielä(kään). Hiljaa hyvä tulee.



 Muutoin arki rullaa. Matu vähän oireili taas polvia / selkää. Se sai kipulääkekuurin ja säännöllisen BOT-hengailutuokiot. Oireet loppuivat kivasti. Ludvig on vieläkin menossa mukana.

Akka kävi läpivalaisemassa luustonsa hyvin tuloksin. Pieni rako oli kennelliiton lausujan silmään lonkkamaljan yläosassa joka laski ortopedin vahvan B:n arvion C:ksi. Laitetaan mahdollisesti kuvat uudelle lausuntokierrokselle pohjoismaiden lonkkapaneeliin. Mutta ortopedin silmiin oli terveet lonkat, joilla on hyvä harrastaa. Tämän tiedon voimalla kirmataankin sitten harrastuskenttiä. Se kirjaimen nousu olisi hyvä vain mahdollisen jalostuskäytön suhteen...



Henkilön Saara (@saaramarion) jakama julkaisu

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Mikko Alatalo keli

Otsikointi on tärkeintä, eikö?
Kirjoittelen tätä tekstiä samalla kun ikkunan takana sataa tiskirättejä ja joka toinen tunti paistaa aurinko. Viikonloppuna pitäisi olla keväthelle, nyt ei siltä näytä. Ei kovin mieltä nostattavaa.


Aloin katselemaan puhelimeni kuvia läpi ja huomasin, että kevät on vierähtänyt todella nopeasti. Niimpä valikoin tähän kuvitukseksi kuvia puhelimesta, otettu keskellä arkea sieltä ja täältä.

Eilen kävin taas fyssarilla oman polveni kanssa #projektipolvi. Isossa kuvassa takareisi ei ole kovin voimakas oikeassa (eli vammautuneessa) jalassa. Mutta ei se ole sieltä vahvimmista päästä myöskään terveessä jalassa. Niitä pitäisi nyt salilla jumpata ja askarrella. Tulee ainakin lisää vauhtia ja poweria juoksuaskeleeseen. Agilityä sain luvan alkaa tehdä lähes täysiä, eli vain se viimeinen terä vauhdista pitää vielä himmata. Jes. Loppusuora häämöttää tässä kuntoutusprojektissa.

Järvenpääläinen aamulenkittäjä.
Tarkastelin tätä blogin ihmeellistä maailmaa ja kaikki hienot ajatukseni laittaa tänne meidän asunnon myynti-ilmoitus oli jäänyt. Meillä oli joku maailman nopein #myyntiprojekti, kun asuntomme meni kaupaksi vain neljä päivää ensinäytön jälkeen. Kauppakirjat oli allekirjoitettu ja tavarat muutettu 2 viikkoa ensinäytöstä. Kiitos tehokkaalle ja tuoreelle Blok.ai markkinointitiimille, joiden ensimmäinen pilottikohde olimme.
Kiirettä on pitänyt ja henkistä kanttia on rasitettu. Muuttaminen otti yllättävän koville ja kaikki treenaaminen (polven kuntouttaminen mukaan lukien) jäi ihan toissijaiseksi. Joudun ihan hattukourassa myöntämään tämän minun fyssarille. Koirille pystyin tarjoamaan vain lenkit, mutta muulle älypelitouhulle/treeneille ei jäänyt muuttoprojektin aikana aikaa. Kukaan näistä ei kyllä näyttävät hyppivän seinillä, joten todistettavasti bortsutkin sietävät tekemättömyyttä jonkin aikaa. #bortsuomistajienainahuonoomatunto

Konmaritettiin pikavauhtia koko omaisuus samaan hikeen ja nyt kaapit huutavat tyhjyyttään 20 neliötä suuremmassa asunnossa. Kunhan hetken muuttopölyt saavat laskeutua, tarkoitus olisi alkaa rauhassa etsiskellä ihan ihka omaa taloa aidattuineen pihoineen. #taloprojekti


Uuden kotimme läheltä onneksi löytyi vähän yllättäenkin suuren suuri metsä. Olen uskaltanut liikkua vasta metsän etureunassa. Metsällä kuitenkin näyttää olevan kokoa sen verran, että monen tunnin lenkit onnistuvat heittämällä samassa metsässä. Pitäisi vain hankkia maastokartta / luottetava puhelinsovellus, että pääsee saman päivän aikana takaisin kotiin.


Bongasin pääsiäisenä myös mukavan hölkkämaaston. Täällä peltojen keskellä menee nurmikon pehmentämiä polkuja, joilla on hyvä hölkätä ja koirien ravata. Näkyvyyttä ainakin on riittävästi, ettei kukaan pääse kulman takaa yllättämään. Ja pohja on tarpeeksi pehmeä pidemmillekin juoksusessioille. Akka on osoittautunut näiden muutaman lenkin aikana mielettömäksi ravaajaksi. Sillä on todella kaunis ja pitkä askellus, joka pysyy vaikka vauhtia kiristäisi. Norja nostaa laukalle huomattavasti aiemmin kuin Akka. Pääsääntöisenä tarkoituksena meillä on kuitenkin tehdä ravilenkkejä, vaikka koirajuoksutamineissa ollaankin. #koirajuoksuprojekti

Pääsiäisenä myös käytiin Norjan kanssa pyörähtämässä ensimmäisen kerran 2-luokan radoilla kilpailuissa. Tuloksellisesti ja muutoinkin meni vähän penkin alle. Talkoilin edellisenä päivänä ja myös samana päivänä ja jotenkin tuntuu, ettei talkoot + kisaaminen sovi minulle. Lähdin radalle aivan liian alavireisenä, kaikki tsemppi puuttui ja luovutin saman tien kun tuli ensimmäinenkin pikkuvirhe. Vireeseen ei auttanut sekään, että arvoin ensimmäiseen rataan tutustuessa starttaanko ollenkaan radalle. Nämä olivat ensimmäiset kauden ulkokisat ja yöpakkasten jälkeen hiekkakenttä tuntui lähinnä kovalta hiekkapaperilta. Päädyin radalle ryhmäpaineesta, kun katsoin monen muukin (ja huomattavasti kokeneemman) sinne suuntaavan. Toisin sanoen ei ollut tarpeeksi munaa jättää menemättä. Toisella ja viimeisellä radalla kenttä oli jo sulanut. Mutta uutta matoa vain koukkuun ja juoksujen jälkeen uusi yritys paremmista lähtökohdista #Fitdogagilityteam #Fitdogagility


Akka kävi silmäpeilattava viime viikolla. En itse päässyt mukaan, mutta Tiina kivasti nappasi Akan matkaan samalla kun kävi pikku colliepennut peilauttamassa. Raportin mukaan silmistä ei löytynyt mitään ja oli kuulemma lääkäri erikseen sanonut, että silmät ovat niin moitteettomat kuin voivat olla. Näillä silmillä on hyvä harrastaa. Akan silmiähän ei ollut pentupeilattu, kun Englannissa se ei ole samalla tavalla tapana kuin täällä Suomessa. Vanhemmat on kyllä geenitestattu CEA:n osalta terveiksi, mutta geenitesti ei kerro muista mahdollisista silmäsairauksista mitään. Joten jännitettävää oli myös peilauksen osalta. Toukokuun lopulle olen varannut luustokuvausajan, joten odottelen kuohuviinipullo kylmässä vielä sitä päivää.


Matulle jo toissa vuonna (tai sitä edellisenä vuonna) eläinlääkäri sanoi, että vuoden päästä siitä voisi hammaskiveä poistaa. #hammaskivi. Kun vuoden päästä oltiin taas rokotuksilla, niin hammaskiven poisto ei ollut tullut ajankohtaiseksi. Eli ilmeisesti hammaskiven kertyminen oli huomattavasti hidastunut. Nyt omiin havantoihin ja pari kauhutarinaa lukeneena päätin varata ajan hammaskiven poistoon. Hämmentävästi meillä vain Matulla kertyy hammaskiveä. Viime perjantaina vein Matun Jär-Vetin vastaanotolle. Hammaskiveä todettiin kyllä olevan jonkin verran, mutta ilmeisesti pahempiakin tapauksia on heillä ollut. Kun lääkäri vielä koiraa kantaessa operointihuoneeseen kysyi, että saako huonot hampaat poistaa jos tarvetta niin päässäni vilisti kaikki ne facebookin kauhutarinat useista poistetuista hampaista. Annoin kuitenkin luvan.
Kun tunnin päästä hain Matua takaisin kotiin klinikalta, odotti minua vähän tokkurainen ja yrmeä Matu ja sen terve suu. Hampaat olivat kuulemma hyvässä kunnossa ihan takaosaa myöten, ikenet eivät olleet vetäytyneet eikä suussa ole syviä ienpusseja. Hammaskiveä toki oli ja sen myötä kevyttä ientulehdusta. Mutta kaikki kivi saatiin pois rapsutettua ja tulehduskin paranee sitä myötä itsestään.



Lopuksi vielä video tältä päivältä, kun yllättäen metsästä löytyi isompi lammikko. Kaivan kameran aina harmittavasti vähän liian myöhään esiin, kun suurin ilo on jo tyyntynyt. Mutta tässä jälkimeininkejä veden tuomasta riemusta. Ja kaiken lisäksi puhelimeni näytönsuunnantunnistaja ei ole enää kovin herkkä ja todella usein huomaan videon tallentuneen pystysuunnassa vaikka puhelin on käännetty vaakasuoraan. Onneksi videon kääntäminen onnistui Youtubessa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Trip



Kuva tässä, että sain autettua kasvattajaa tekemään pentueilmoituksen :)
(Kuva piti olla jossain nettisivulla)

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lampaita ja eläkepäiviä



Oltiin eilen Akan kanssa sen toista kertaa lampailla. Alkuun oli kovin välinpitämätön lampaita kohtaan. Kun hetken kuluttua näytti, että on huomannut lampaat niin nopeasti kääntyi metsästysvietti päälle. Onneksi oltiin osaavan kouluttajan luona,  eli Suomisen Katjan, joka nopeasti nappasi tilanteen haltuun ja sai tasapainoteltua viettiä alemmas. Näin sytyttelykerralla Akka siis oli ihan liinassa niin kuin muutkin pentuset. Mikäli sikäli PPR:n haluaa suorittaa hyväksytysti, niin säännöllisesti pitäisi lampaille päästä. Ihan useamman kerran kuukaudessa.

Tänään oltiin perinteiseen tapaan agilityhallilla heti aamutuimaan. Meille nyt on muotoutunut säännöllinen viikkorytmi tästä agilityomatoimitreenaamisesta. Ollaan aina joko lauantai tai sunnuntai aamuna hallilla, kun siellä on melko takuuvarmasti tyhjää ja saadaan vapaasti valita rata. Olen päättänyt, että Norjan  (tai Akan) kanssa ei tehdä kontakteja kuin kumirouhepintaisella. Ne maalatut hiekkapuhalletut on välillä (usein, ellei aina) sellaisia luistinratoja, että en halua tuottaa koiralle tarpeettomia vaaratilanteita tai epävarmuutta kontakteille. Enkä usko, että kisaradoille tulee vastaan noita hiekkapuhallettuja niin eipä niitä tarvikaan treenata edes kokemusmielessä.

Nopasen kanssa päivän teemana oli kontaktit. Aa:lla testailin, että miten kestää kun olen huomattavasti edellä. Käytännössä siis näin paraurheilijana jätin Norjan yhden esteen päähän ja kävelin Aa:sta ohi ennen kuin annoin lähtöluvan. 3/3 oli kauniita suorituksia. Sen mitä sain kurkittua ja kuunneltua, oli ylösmenokontakti puhdas ja ennen kaikkea pehmeä. Alasmeno tuli kahdella laukalla.
Puomilta otettiin samalla putki-puomi erottelua. Pari kertaa ennen kokonaista puomia palkkasin sivuusta hypyttämällä 2on-2offin muistuttelumielessä. Puomilla taas päinvastaisesti jätätin itseni pahasti jälkeen. Siinä kyllä huomasi, että söi vauhtia huomattavasti. Puomissa meillä on kyllä eniten tekemistä, että fokusoi juoksemaan loppuun saakka mahdollisimman kovaa. Minua häiritsee, että Norja suorittaa puomin häntä pystyssä. :D
Akan mentävä tauko väliin ja tehtiin vielä keinu kahdesti vain toteakseni, ettei siinä ole mitään suurempaa ongelmaa.

Akan kanssa ollaan nyt käyty hallilla tarjoilemassa esteitä. Putki menee jo suullisella käskyllä hyvin. Siivekkeiden välin se osaa myös hakea kun olen n. 2m säteellä siivekkeestä. Eli omaa etäisyyttä kasvatellaan vielä. Kokeilin myös putki - siivekkeiden väli yhdistelmää. Ensimmäisellä kerralla syöksyi putken jälkeen jalkoihini lelun toivossa. Toisella kerralla nappasi jo siiveke välin. Akan kanssa olen pitänyt treenit tosi lyhyenä (alle 10min). Toiveissa on enemmän itsenäinen ja  irtoava koira. Että voin Akan kanssa sitten kamppailla tulevaisuudessa eri heikkouksien kanssa.

Olen tästä käynyt viime aikoina useita keskuteluita, että kummasti saman ohjaajan koirat muistuttavat toisiaan. Eli jokainen ohjaaja onnistuu siirtämään omat maneerinsa koiraan ja samalla ohjaajalla toistuvat samat vahvuudet ja heikkoudet koirasta toiseen. Toisiin vahvemmin ja toisiin heikommin. Minun käsissäni näyttää koirista tulevan estevarmoja, eli kaikki ovat jotenkin tarkkoja tassuistaan eikä rimat ropise (tosin Akalla niitä rimoja nyt ei ole ollutkaan, eli sen tulevaisuutta voi vain ennustaa). Vauhtia en jotenkin osaa opettaa, vaan luultavasti holhoan koiria ihan liikaa kentällä ja pidän niitä vähän liikaa hallussa. Lähtöongelmien kanssa en ole ikinä vielä kamppaillut *kop kop kop. Kontaktien kanssa sen sijaan on aina ollut parantamisen varaa.

Matu ja Luttinen lähtivät eilen mieheni vanhemmille tuoreita eläkepäiviä piristämään. Ovat siellä pari päivää, mutta varmasti tulevat viettämään siellä paljon aikaa varsinkin jos kysytään eläkkeelle jääneeltä appiukoltani. Koirat tuovat kaivattua rutiinia arkeen ja pakottavat lähtemään ainakin kävelylle päivittäin. Matu varsinkin viihtyy siellä tosi hyvin ja usein häntä saa houkutella sieltä pois lähtemään :)
Tänään kun ollaan oltu kotona vain bortsujen kesken on ollut jotenkin tosi hiljaista. En tiedä mistä hiljaisuus johtuu, kun ei minusta terrierit muutenkaan häsää mitään ylimääräistä kotona. Ilmeisesti ne on saanut jotenkin bortsut häsäämään enemmän. :D

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Huonon tuurin harrastaja

Agilityurheilijat.fi -tytöt vierailivat viime fidari leirillä ja pääsin heidän haastatteluun ensimmäisen kauden osallistujana. Lue koko juttu tästä.

Noin lyhyesti kun kirjoittaa tätä meidän agilityuraa, niin eipä minulla kovin vahvasti ole mennyt. Tai luulisi, että harrastuksesta voisi selvitä helpommallakin. Mutta onneksi todellisuudessa agilitytaipale ei ole tuntunut noin kivikkoiselta, vaan siihen on mahtunut monta hyvää hetkeä ja onnistumisen tunteita.

Hurtta tiimi / Racinell muisti meidän laumaa kunnon herkkulaarilla <3

maanantai 30. tammikuuta 2017

#Fidari, mitä jäi käteen leiristä 4/6

Erityisesti Fitdogin ensimmäisen kauden aikaan odottelin aina malttamattomana FitDog-leirien jälkeisiä päiviä, koska pääsin lukemaan niin monta ja hyvää fidariraporttia muiden blogistien kirjoittamana.
Myötä elin tekstien varassa samalla kun odottelin sitä omaa agilitykoiraa, jolla osallistua leireille. Toivoin vain, että leirejä vielä järjestettäisiin kun olen siinä pisteessä että sellaisella voin osallistua.

Nyt kun vihdoin pääsin itse Fitdog-tiimiin mukaan, en ole tainnut kirjoittaa yhdestäkään leiristä kuin vain maininnalla muussa yhteydessä. Korjataanpa asia!

Perjantaina aloitettiin fidarit perinteiseen tapaan luennolla.
Tällä kertaa ääneen päästettiin Marjo Korander-Taavitsainen psyykeluennon merkeissä sekä Lee Gibson jonka aiheena oli radan lukeminen ja rataan tutustuminen.

Marjon luennolla oli paljon tuttua, mitä minulle on taidettu koko urheilu-urani hokea.
- Mielikuvissa piilee valtava voima
- Tee jännityksestä kaveri
- Analysoi tunteitasi ja pilko ne osiin, mikä yksittäinen asia aiheuttaa esim. jännityksen tunteen
- Myönteinen päänsisäinen minä-puhe
- Mikä on pahinta mitä sinulle voi sattua? Valmistaudu siihen etukäteen. Jos et voi siihen valmistautua, niin älä murehdi asioita mihin et voi vaikuttaa.

Marjon luennon aikana pohdin, että taidan suhtautua itseeni aika kepeästi. Harvoin kritisoin itseäni juuri mistään edes päänsisällä. Pystyn helposti löytämään jokaisesta radasta ja treenistä hyvät pätkät ja unohdan jo parkkipaikalle päästyäni kaiken mahdollisen huonon. Taidan olla jollain tapaa sellainen hyväntahtoinen hömelö.
Tosin hömelötila ei salli kritisoijan asua samassa mielessä ja se voi jossain pisteessä olla jäätä kehittymiselle. Kun keskittyy siihen mikä on hyvin, ei tilaa jää ajatukselle että mikä on pielessä.
Meillä on treenilista kehitettävistä asioista, mutta minulla taitaa olla myös lista asioista mitä ei tarvi treenata. Ja kaikkeen tähän kiteytyy se, miksi olen niin kamalan huono toko-ihminen. Voisin ottaa itseeni vuokralle perfektinistin hetkeksi.

Marjo sanoi, että nolliakin pitää opetella tekemään. Että pitäisi ankkuroida itseenä se nolla-tunne, eli mielentila missä niitä nollia syntyy. Myönnettäköön, että paha vielä puhua yhden möllikoiran ja yhden 1-luokkalaisen kanssa kisanneena tuosta tulosvarmuudesta. Ja kun nämä tapaukset vielä sattuvat olemaan kilttejä koiria, joilla on helppo onnistua. Mutta ehkäpä juuri ne ovat auttaneetkin minut löytämään nolla-tilani ja ainakin tuudittaudun tunteessa että nollia on helppo tehdä.

Lee Gibsonin luento oli todella mielenkiintoinen ja aiheena sellainen, ettei ole osunut viime aikoina tietoisuuteeni (toisin kuin esim. juoksukontaktit). Kirjoittelin alla olevia muistiinpanoja luennon aikana;

Radan lukeminen ja rataan tutustuminen

- skill test, mitä radalla testataan. Labeling skill tests
    Tuomareilla on syynsä ripotella esteet radalle niin kuin ne ripotellaan. Mieti rataantutustumisen yhteydessä, mitä taitoa kyseisellä sektiolla halutaan testata. Esimerkkejä taitotesteistä voi olla keppien sisäänmeno variaationa vauhti, kulma, näköeste jne.

- erittäin tärkeää katsoa radan rakentaminen, jotta voi käyttää tehokkaasti radan tutustumisen
   Ennen kuin teet ohjaussuunnitelmaa radalle, tiedä mihin suuntaan rata jatkuu ja millä puolella sinun kuuluisi olla seuraavaa estettä. Näin sinun ei tarvitse käyttää kallisarvoista aikaa turhien suunnitelmien tekemiseen

- etsi major elements (pääelementit?) radalta, mutta älä keskity niihin liikaa
  Eli etsi se haastavin kohta radalta, mitä tuomari mahdollisesti haluaa testata. Mutta älä keskity siihen liikaa. Radalla on kuitenkin kaikki ne muutkin esteet ja se on kokonaisuus.

- mitä koira näkee lähetyksen yhteydessä (esim. piiloputkeen lähettäessä, mitä on putken edessä)
- miksi esteet on sijoitettu niin kuin ne on sijoiteltu.
  Kaikilla esteillä on syystä paikkansa. Keppien vieressä saattaa olla keinu, putki tms. Kepit on seinään päin, kepit on heti muurin jälkeen (näkäeste koiralle), hyppy on seinään päin tms.

- ajattele kokonaisuutta ja keskity kokonaisuuteen
- luota itseesi, miten ikinä päätätkään tehdä. Älä välitä muiden kauhisteluista.
- harjoittele katsomaan rataa tuomarin näkökulmasta, esimerkiksi tuomaroimalla kaverin harjoituksia
   Näin kuulemma oppii lukemaan rataa sektorimaisesti. Ohjaaja kun ohjaa koiraa esteeltä esteelle, tai linjoja tai mitä lie. Tuomari kuitenkin ajattelee radan sektoreissa, jolloin koirakko etenee lohkolta lohkolle. Ja kaverillekin on hyödyksi harjoitella kisamaista tilannetta, mitä enemmän kisaelementtejä sitä parempi (esim. lähtölupa pillillä). Koirat ovat fiksuja ja erottavat treenitilanteen kisatilanteesta juuri näistä pienistä yksityiskohdista (esim. just se pillillä lähtölupa ja joku ukkeli seisokelemassa radalla).


Lauantaina sitten päästiin treenaamaan. No minulla tieteskin on vielä se polvi rampana, joten sain seurakaveri Annan ohjaamaan Norjaa Juhan treenit. Oltiin Annan kanssa käyty kerran HAU:lla kokeilemassa, että lähteekö ylipäänsä vieraan matkaan. Lähti. Juhan treenien alku meni vähän testaillessa, että miten Norja toimii. Norja hakee esimerkiksi takaakierron ehkä jopa liian herkästi. Mutta tuli sitten lopulta sinne hyvä radan pätkä. Jee. Annallekin jäi hyvä mieli.
Todistinpa itselleni myös sen, että Norja liikkuu paaaaaljon paremmin hiekalla kuin tekonurmella. Pitkään minulla oli tämä tunne, mutta nyt kun olin ihan kentän laidalta katsonut molempien pohjien treenejä niin ei jäänyt epäilystäkään.

Jounin treenin ohjasin itse. Oli Norjalle super kevyt treeni, kun meni Jounin kanssa ihan juttelun puolelle koko homma. Mutta oli tästä huolimatta tosi hyvät treenit ja paljon jäi käteen.
Jounin ajatus tästä minun polven kuntoutusajasta on, että Norjalle opettaisin suullisista käskyistä eteen, vasen, oikea ja takaa (eli kierrä). Ne opetettaisiin täysin ilman avustavaa liikettä. Kun käskyt lähtee toimimaan, niin liike lisätään häiriöksi. Eli esim käsky vasen ja lähden liikkumaan väärään suuntaan. Eli avustavaa liikettä ei tuoda suullisten käskyjen tueksi missään vaiheessa. Ja jossain vaiheessa pääsen sitten yhdistämään juoksemisen näihin suullisiin käskyihin ja meistä tulee super.


Sunnuntaina Anna oli ostanut minulta Leen ja Jan-Egilin treenit, joten ajelin paikalle vain ihastelemaan muiden treenejä. Ja toimimaan kaikkien ketynä, tai ainakin videokuvaajana.


Nostoina Norjan loputtoman pitkä treenilista vain todistaakseni kaiken alussa kertomani vääräksi:
- Kontaktit (jumaliste, tee jotain näille! Hidastuskontakti ei ole mikään käsite)
- Itsenäisyys, esteiden lukitus/merkkaus
- suulliset käskyt

Suora kopio Annan viiltävästä analyysistä, joka avaa hyvin Norjan mielen syövereitä:
ja kyllä norja tuosta nopeutuu kun se alkaa luottamaan itteensä. se menee heti epävarmaksi jos joutuu tilanteeseen yksin ja toisaalta hallinta mitä siihen pitää olla radalla hidastaa sitä kun se ei oo mikää kova koira. 🙂 lisää osaamista koiralle ja tasan varmasti vauhti kasvaa 🙂

Hah! Ei se ollutkaan loputtoman pitkä.

Ja viikonloppuna tapahtui jotain todella taianomaista Norjan kanssa. Anna kävi lämppälenkillä Norjan kanssa kahdestaan, olivat varmaan käyneet henkistä taistoa että miten hihnassa ollaan. Anna oli topakasti kieltänyt olemuksellaan Norjalta kaiken sekoilun. Minä koin jonkun zen-tila ahaan ja löydettiin Norjan kanssa rauha, joka konkretisoitui Jounin treenin jälkeen kun vedin vaatekerrosta päälle ja Norja tietenkin joutui siinä odottamaan. Samassa pienessä loossissa oli shelttiä ja kelpietä ja radalla tietenkin joku juoksemassa, mutta ei reaktion reaktiota. Siinä se oli jotenkin tyytyväisenä itseensä ja minä siihen. Aamulenkillä pieni kiireestä johtuva ärsytyksen kurkkutunne meinasi hiipiä jälleen, jonka seurauksena hihna kiristyi. Laskin kymmenestä alaspäin ja hengitin palleahengitystä ennen kuin reagoin. Kepeä ja rauhallinen mieli täytti olemukseni ja hihna löystyi.
Mitä joku olikaan maininnut siitä, että ongelmat kasaantuu sinne hihnan ihmispäähän..