keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Rovaniemelle tiemme vie

"Tämä kevät tulee olemaan kyllä vähän hiljaiseloa ainakin huhtikuun loppuun saakka yhden koiriin liittymättömän, mutta onnistuessaan elämän uomia mullistavan, projektin vuoksi. Sen jälkeen kun projekti ei ole enää minun käsissä, voin jatkaa (tai aloittaa) tavoitteellisemman ja etenevän treenaamisen." (edellinen blogikirjoitus maaliskuulta)

Ja niinhän siinä kävi, että projekti onnistui! Luin itseni sisään Lapin Yliopistoon ja aloitan syksyllä luokanopettajan opinnot.
Tänään teimme vuokrasopimuksen pienestä omakotitalosta Sinetän alueelta ja Lappi unelma alkaa päiväpäivältä - sopimus sopimukselta - konkretisoitumaan.



Jätin jo jäsenhakemuksen Rovaniemen Käyttökoirien yhdistykseen. Sieltä ei ole vielä vahvistusta tullut, mutta eiköhän joku treenimahdollisuus meille sieltä löydy.

Lisäksi meidän uudessa kodissa on 3 hehtaarin (!) tasainen piha, joten iiiihan vähän houkuttaa hankkia kepit ja pari hyppyestettä omalle pihalle. Toki treenaaminen ulkona on mahdollista hieman lyhyemmän aikaan kuin täällä etelässä, sillä lumi taitaa vallata maan jo syksystä.


Tätä elämän muutosta on odoteltu varmaan pidempään kuin itse olen tiedostanut. Kiva palata Lappiin jälleen. Olin siellä jo yhden talvikauden töissä noin 8 - 9 vuotta sitten. Aika rientää todella lujaa!


Tosissaan vitsillä (kaiketi enemmän) tosissaan Tiina lupaili Norjan äitiä L:ää lainakoiraksi myös pohjoiseen. Käytiin L:n kanssa yhdet kisat juoksemassa Järvenpäässä ja viimeinen hyppyrata meni jo ihan mukavasti. Vitonen siitä tuli yhden kiellon takia, mutta ratafiilis oli loistava.
Akan kanssa treenaillaan keppejä ja koska en ole kovin kummoinen kouluttaja mitä tulee keppeihin, niin niitä saa odotella tovin valmistuvaksi. Siksi ne omat pihakepit olisi ihan kätevät.
Kun kepit a) mennään ilman verkko b) osana rataa, niin voisin harkita 1-luokkaan osallistumista jo Akan kanssa. Paljon ratatreenikilsoja sille ei ole vielä kerääntynyt, joten ratatreeniäkin pitäisi vähän harrastaa enemmän. Nyt olen kesän JAU:lla ulkopuolisena vapaatreenaajana, niin treenaamaan tulee lähdettyä todella herkästi.

Tähän loppuun kuvia Rovaniemen reissusta, kun kävin siellä soveltuvuustestien merkeissä pyörähtämässä Akan ja Matun kanssa junalla.










perjantai 9. maaliskuuta 2018

Akka 2


Akka täytti kaikessa hiljaisuudessa kaksi vuotta ja itse muistin asian vasta kolme päivää varsinaisen syntymäpäivän jälkeen. Voi tuota onnetonta koiralasta.

No Akka nyt on kaksi ja vielä ihan kesken. Kuopuksena tulee varmasti kantamaan juniorin viittaa vielä pitkään. On kyllä lihastollisestikin vielä paljon asioita, mutta pikku hiljaa ja antaa tytön kehittyä rauhassa.

Agilityssä vielä rakennellaan yksittäisiä palikoita ja erityisesti kepit on totaalisessa rakennusvaiheessa. Mutta eiköhän meillä ole kokonaiset kepit kesän aikana. Nyt on vielä 5 verkkoa jäljellä. Siinä samalla treenataan muita kokonaisuuksia ja ohjauksia. Sitten vasta startataan kisoissa, kun pystytään treenioloissa tekemään kokonainen kisamittainen rata puhtaasti. Nimittäin tuskinpa kisoissakaan tulisi mystisiä onnistumisia, jos niitä ei saa treeneissä aikaiseksi.

Tämä kevät tulee olemaan kyllä vähän hiljaiseloa ainakin huhtikuun loppuun saakka yhden koiriin liittymättömän, mutta onnistuessaan elämän uomia mullistavan, projektin vuoksi. Sen jälkeen kun projekti ei ole enää minun käsissä, voin jatkaa (tai aloittaa) tavoitteellisemman ja etenevän treenaamisen.

Muita lajeja ei ole Akan kohdalla tällä hetkellä suunnitelmissa. Eihän sitä tulevaisuudesta voi tietää, jos tulee jokin hurahdus noseworkkoiratanssimummojenmetsästyspaimennukseen mutta tällä hetkellä ohjaajaa ei kiinnosta muu kuin agility, lenkkeily ja kotitemppuhömpötykset. Akka ei taida muuta osata edes toivoa.

torstai 22. helmikuuta 2018

Pakkanen





Pakkanen paukkuu nyt myös Etelä-Suomessa. Meidän pieni lyhytkarvainen englannin ihme (Akka) pidemmillä lenkeillä meinaa, että hiukka kylmä on. Vaikkei sitä haluaisi näyttää kuin ihan lopussa. Minulla alkoi talviloma ja etukäteissuunnitelmissa oli käydä useamman kerran agilityhallilla. Asetin meille nyt kuitenkin pakkasrajaksi tuon -10. Agility Akatemialla kun tiedettävästi ei ole kovin paljon lämpösempi kuin ulkona. Ihan vain siksi, että lihasten lämmittely koiralla on astetta haastavampaa (vaikkei mahdotonta) ja loppulauma joutuu kökkimään autossa kun yksi treenaa. Järkipäätös tällä turkkimateriaalilla.


Norjan kipuoireilu hieman palasi tammikuun lopulla. Käytiin fyssarilla ja aloitettiin Carthopen pistossarja. Nyt ollaan haettu kaksi piikkiä ja vielä en ole havainnut, että piikit olisi merkittävästi muuttanut olemusta. Tosin eläinlääkärin mukaan aikaisintaan 3. piikin jälkeen voi havaita jotain, jos jotain havaittavaa tulee.



Matu voi mielettömän hyvin. Tyyppi taitaa tykkää kunnon pakkasesta!


Akka hyppii hangen kimppuun


Eilen lenkkeiltiin Tiinan lauman kanssa. Kuvassa pöhkö Vicky ja filmaattinen Winx

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Norja jo 3v.

Hieman jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Meidän Norja noponen täytti 11.1. jo 3 vuotta. Synttäri osui viikon kököimmälle päivälle, eli torstaille jolloin teen aina pitkä työpäivän joten varsinaisesti ei muistettu juhlia. Mitä nyt Norja sai creme fraice vaahdon iltaruokansa päälle.



Norja porskuttelee ihan mukavasti. Kipulääkeannostusta koitin laskea, mutta oireet palasivat jo kipulääkkeen puolittamisesta. Mutta täysannostuksella arki kulkee oikein hyvin. Nyt pitäisi käydä hakemassa Carthopen pistossarja vielä täydentämään kokonaisuutta. Agilityhallille Norja on päässyt kerran viikossa tai kahdessa tekemään mitä-lie-harjoituksia. Ollaan lyhyeiden agilitypätkien lisäksi tehty rallitokomaisia seuruutuksia, joissa pitää käydä matalassa vauhdissa hyppäämässä este ja palata seuruuseen. Sekä sinnepäin toko(ish)a, eli olen heittänyt lelun jonnekkin ja Norjan pitää odottaa tai mahdollisesti jopa lähteä väärään suuntaan ennen kuin saa lähteä heitetyn lelun perään. Suorat hallitut hypyt hallitussa vauhdissa ei ole aiheuttanut oireiluja, joten niitä teen ihan hyvin mielin. Onhan ohjeena liikkua kivun sallimissa rajoissa.
Olin ehkä 10 minuuttia innoissani, että sen verran moni rallytokoliike olisi hallussa että alokasluokasta voisi tuloksia saada kerta agilitykilpailut eivät tule kuuloon dopingsääntöjen takia. Mutta sitten tajusin, että samat säännöt koskevat rallytokoa, joten se siitä. Ei sitten. Alla videota tammikuun alulta.


Henkilön Saara (@saaramarion) jakama julkaisu


Akkelia on taas treenattu oikein ajatuksen ja suunnitelman kanssa. Keppien opetusmetodiksi nyt valikoin ihan vain verkot, koska osaan opettaa niin parhaiten. Varmasti miljoona muuta tehokasta tapaa olisi, Norjankin kanssa aloitettiin treenaaminen 2x2 kepeillä. Mutta metodi jumittui minulla siihen vaiheeseen, etten ikinä saanut suoristettua keppejä ja lopulta sitten kuitenkin opetin verkoilla.
Akka on kuitenkin mahtavan fiksu kaveri ja nopeasti osaa yleistää, kun perusideasta on saanut kiinni. Verkotkin ovat Akatemialla usein jossain piilossa ja löydän niistä vain osan, näin olosuhteiden uhrina on sitten alusta saakka ollut verkottomia rakoja minkä suorittamista tuon on pitänyt päässään pohtia.
Hyvin on edennyt kaikilla kulmilla ja etäisyyksillä. Seuraava steppi on suunnitelmallisesti vähentää niitä olemassa olevia verkkoja.


Juoksupuomi on niin hyvässä iskussa, että pelkään pilaavani vielä kehityksen jotenkin. Ollaan otettu nyt juoksuhäiriöllä ja nostettu kierroksia ja onnistumisprosentti puomin alimpaan kolmannekseen on 97 % luokkaa. Viime viikonloppuna alettiin sitten treenata loivia käännöksiä, eikä tuo agilityeläin ollut uudesta tehtävästä moksiskaan. Toisaalta nyt kun katson tätä aikajanaa, niin ollaanhan me näitä pitkään jo treenattu ja rakennettu perusteita huolellisesti. Se kun ei ala kilpailemaan ennen kuin on varmaa osaamista niin ei ole treenatessakaan kiire. Ei tarvitse olla kilpailutauolla erikseen!
Pikku hiljaa alan yhdistämään näitä esteitä ja ohjauksia radaksi, niin katsotaan millainen kokonaisuus saadaan.
Viime viikonloppuna koin suuren oivalluksen miten Akkaa pitää ohjata.
Sille ei riitä pehmeä villasukkaagility, vaan kun mennään niin mennään. Laitetaan lenkkarit kunnolla jalkaan nauhat kireelle. Päämäärätietoisesti, jämäkästi näytetään minne mennään. Jos Akka ei tiedä, niin se kovastakin vauhdista kaartaa ohjaajan jalkojen eteen ja haukahtaa. Ravistin itseni tilanteeseen kiinni, otan hieman kovemman äänen käyttöön (itseäni tsemppaamista varten), hölkkähypähtely vaihtui kunnolla liikkumiseen ja johan Akallekin oli selvää, että minne on tarkoitus sujahdella. Akan kanssa treenaaminen on hurjan hauskaa.


Matu, hänella on ihan kivaa. Talvi on kivaa.

Ludvig varmaan haluaisi olla valkoinen koira.

Pentu Norja ja aikuis Norja. Kaunis pentu, kaunis aikuinen.

lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulu Rauhassa

Saatiin tänä vuonna idea lähteä viettämään siskoni perheen kanssa joulua Holiday Club Saimaahan Saimaanrannalle. Vuokrattiin sieltä pieni mökki, tehtiin ruokaa, lokoiltiin, ulkoiltiin ja käytiin kylpylässä polskimassa.



Hyvää pakkaslunta siellä oli paljon enemmän kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Ulkoilu oli oikein riemu ja ilo. Lisäksi haaveet pienestä omakotitalosta saivat kunnolla ponta majoituspaikkamme myötä. "Mökkimme" oli reilusti alle 100 neliöinen parin viime vuoden aikana rakennettu erillistalo, mutta siinä oli kaikki se mitä tarvitsemme; pari huonetta, kiva sauna, takka ja riittävä keittiö. Eikä hukkaneliöitä syömässä lämmityskustannuksia. Tuommoisen kun bongaisi kivalta tontilta, niin kaupat tulisi. Toki vähän jo kurkin valmistalojen hintoja ja mahdollisuuksia..



Uusi vuosi tulee vaihtumaan ihan kotona. Päiväkseltään käydään Norjan kanssa eläinlääkärissä kontrollissa ja illasta syödään nakkeja ja juodaan vähän kuohuvaa. 



Kaivoin tavoitteet tälle vuodelle esille jo aavistaen, että maailma on muuttunut tavoitteiden asettamisen jälkeen. Joten kootut vuoden 2017 tavoitteet ja kootut selitykset:

NORJANorja tavoittelee kolmosiin siirtymistä vielä vuoden ensimmäisellä puoliskolla, eli niin että päästäisiin jo kolmosten kilpailuihuin syksyllä 2017. Lisäksi kun Norja täyttää kolme tulisi hänen suhtautua välinpitämättömästi muihin koiriin (lenkit, ohitustilanteet). Tarviiko edes kirjata, että toivon mahdollisimman tervettä vuotta Norjalle!
- Vuoden ensimmäisellä puoliskolla? Pöh. Juoksukiellossa konkkasin yli puolet ensimmäisestä puoliskosta ja treenasin agilityä aiottuakin vähemmän. Sitten kun lopulta palattiin kisakentille, niin pakka oli ihan auki. Lopulta kun pientä hieno säätöä saatiin tehtyä ja tietyt palikat kohdilleen, niin alkoi esteiden ohitukset. Lonkkiin todettiin nivelrikko, joka jäädytti nyt koko kisauran ja tavoitteet. Mutta muuta haaveria ei ole käynyt, joten jos lonkkia ei lasketa niin tervehän vuosi on ollut.
Lenkit ovat jo autuaita (kipulääkityksen alettua). Norja hyvin kestää leveämmällä kulkuväylällä ohitukset ja kapeammalla en edes yritä.

AKKAAkka aloittaa agilityn treenaamisen. Rakennetaan vuoden 2017 aikana hyvä pohja agilityn alkeista.Geeniarpa on jo arvottu, jote  ensi vuoden aikana Akka myös kuvataan kokonaisvaltaisesti. Tavoitteet täyttyy jos Tiinan kanssa meillä on ollut mieleenpainuvat luustokuvausjuhlat!
- Kyllä aloitettiin agilitytreenit! Pohjia on tehty huolella hitaasti ja varmasti. Nyt yksittäisten esteiden hienosäätöä, ja pikku hiljaa päästään harjoittelemaan kokonaista rataa.
- Akka kuvattiin harrastusterveeksi. Selkä, kyynärät priimaa. Lonkka lähti vahvana B:nä ortopediltä, mutta palasi C:nä Kennelliitolta. Omaan silmään lonkkakupit ovat ensinäkin kupit, mutta myös kauniin muotoiset. Lisäksi reisiluun päät ovat symmetriset ja hyvän muotoiset. Joten lonkat eivät tule varmasti vaivaamaan tätä yksilöä. Katsotaan, jos kuvataan lonkat uudelleen vuoden sisään.


MATU ja LUDVIGTavoitteena yhtä tasainen hyvä vuosi terveyden suhteen kuin tämä vuosi. Ja jos alkuvuoden rallytoko innostus kantaisi kokeilemaan ihan kisoihin saakka taitoja.
- Valitettavasti Ludvig alkoi oireilemaan pahaa närätystautia ja on tiukalla allergia ruokavaliolla. Matu taas on jatkuvalla kipulääkityksellä jatkuvien selkäjumien takia, jotka johtuvat polvista. Rallytoko innostus ei kantanut edes epävirallisiin nakkisarjoihin kokeiluun saakka.



Vuodelle 2018 uskallan asettaa vain Akalle tavoitteen, että pyritään starttaamaan virallisissa kisoissa. Muut olkoon kohtalon käsissä, ja eletään päivä kerrallaan mahdollisimman hyvää koiranelämää.




Kuvat Holidayclub Saimaan ympäristöstä.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Lonkkauutiset



Tuusulassa eläinlääkärikeskuksessa Askeleessa käytiin moikkaamassa Maria. Norja oli kipeä. Mari otti Norjasta lonkkakuvat uudelleen ja siellä se oli - lonkkien nivelrikko.

Saatiin kipulääkekuuri ja se tuntuu tehneen ihmeitä koko koiralle. Hän on lempeä, ei kisko eikä vedä hihnassa. Taisi olla oikeasti kipeä, kun pelkästään kipulääkkeillä muutos oli noin nopea. Tänään mennään jo fyssarin käsien alle uudelleen käsittelyyn. Viime käsittelystä on noin kuukausi aikaa.


Metsälenkkeilyä,  höntsäagilitya ja normaalia koiranelämää jatketaan. Korkeita hyppyjä en vain vaadi Norjaa hyppäämään, koska niitä ei oikein halua hypätä. Muuten agilitykenttä on paras paikka Norjan mielestä ja ei meinaa tulla sieltä pois. Ei siis paljon negatiivisia tuntemuksia voi siellä olla, tai kaikki positiivinen voittaa kaiken negatiivisen. Siksi toisekseen Norja sai kehuja hyvästä lihaskunnosta ja vartalonhallinasta, joten ei sitä voi pumpuliin kääriä ja sitä kautta menettää lihaksia. Useiden nivelrikko ja kipututkimusten mukaan liikunta on parasta lääkettä ja myös liikuntaelimistö tarvitsee myös iskuja pysyäkseen kunnossa, eli ei pelkästään vesijumppaa. Osteopaatti Ketolan Jerry on aiheesta paljon kirjoittanut muun muassa.
Kisakentillä Norjaa ei tulaa näkemään vähään aikaan (jos välttämättä ollenkaan), ainakin nyt ollaan aivan liian doubattuja niille areenoille. Norjaa tuntevan henkilön kanssa keskusteltiin asiasta ja tultiin lopputulemaan, että Norja on kyllä onnellisimmillaan tyhjässä agilityhallissa matalilla esteillä eikä suinkaan niillä kilpailuareenoilla.

Vähän odotin tai tiesin tämän päivän tulevan jossain vaiheessa (vähän kyllä oletin että hieman myöhemmin),  joten olen varmaankin jo puolentoista vuoden ajan henkisesti valmistautunut aikaan jolloin ei tehdä Norjan kanssa agilityä tavoitteellisesti. Päällimmäinen tunne ei ole suru, vaan jonkinlainen kevyt haikeus ja ehkä jollain kummallisella tavalla myös helpotus. Ja tietenkin sitä haluaa, että oma koirakaveri voi niin hyvin kuin mahdollista.

Norja on täyttämässä tammikuussa kolme. Myös Matu oli vähän päälle kolme, kun hänen agilityharrastus lopetettiin.Täysin eri rakennevian takia tosin (ja kaiketi onneksi).

Akka saa alkaa kantamaan tavoitteellisen harrastuskoiran viittaa nopeilla harteillaan, kunhan tuosta ensin kehittyy kisavalmiiksi.

torstai 23. marraskuuta 2017

Norwegian OPEN!

Voi että kun oli kivaa Norjassa!

Erityisesti jotenkin ensimmäisenä kisapäivänä oli ihan erityinen kisafiilis mitä en ole ikinä aiemmin kokenut. Olin perjantaina lähtönumerolla jotain 160 ja koiria kaiken kaikkiaan oli luokassa 270. Eli merkittävä ero tottumiini 10 koiran 2-luokan kilpailuihin. Ja vielä kun perjantain rata oli Norwegian Open rata, niin oli tasolta 3-luokan tasoa. Oli tosi kiva päästä tekemään monipuolisia ohjauskuvia kisaradalla ja pidemmät estevälit antoi minulle täyden mahdollisuuden juoksennella sydämeni kyllyydestä.
Meillä kävi vielä tällä perjantain radalla niinkin onnekkaasti, että juuri kun tultiin radalle ja odoteltiin lähtölupaa tuli jokin tuomarihässäkkä. Joku edeltävistä kilpailijoista varmaankin reklamoi tuomarille tms. ja asiaa selvittäessä odottelimme lähtöviivalla. Joillekin tämmöinen odottelu ei sovi, mutta meille se kuin odottamaton lahja. Siinä kyykin Norjan kanssa ja silittelin sen leijonanharjaa. Muista koirista kierroksia ottanut Norja tuntui oikein kunnolla rauhoittuvan ja fokusoituvan olennaiseen, olimme vain me kaksi. Tilanteessa tuntui, että muu halli olisi pimentynyt ja olimme parrasvaloissa parhaimmillamme. Harmittavasti radalta tuli kontaktivirhe ja sitä kautta vitonen. Mutta tuohon radan fiilikseen palaan uudelleen ja uudelleen lämmöllä.

Norwegian Open agilitytapahtumassa Norjan Konsvingerissä on siis viikonlopun aikana Norwegian Open ratoja, joissa kaikki saman kokoluokan koirat kilpailevat toisiaan vastaa tasoluokista riippumatta. Norwegian Open ratoja on yksi agilityrata perjantaina, yksi hyppyrata lauantaina ja yksi agilityrata sunnuntaina. Jokaiselta Norwegian Open radalta pääsee 10 parasta sunnuntaina järjestettävään finaaliin. Finaalissa siis kilpailee Norwegian Open mestaruudesta 30 koirakkoa per kokoluokka. 
Norwegian Open ratojen lisäksi lauantaina ja sunnuntaina oli jokaisen tasoluokan normaaleja kilpailuja, joista on mahdollisuus saada ihan tänne Suomeenkin kelpaavia sertejä. Molempina päivinä yksi agilityrata ja yksi hyppyrata. Maksien 3-luokassa kilpaili noin 170 koirakkoa. Maksien 2-luokassa, eli siellä missä Norjan kanssa oltiin, kilpaili noin 70 koirakkoa.

Harvoja ottamiani kuvia hallista. Perjantain Norwegian Open rataantutustuminen käynnissä.

Kilpailuhalliin Konsvinger Halliin oli tehty neljä suurta kenttää, jotka oli aidattu matalilla pahvisermeillä. Varsinaista ilmoittautumista ei ollut kilpailupäiville, vaan kullekin radalle ilmoittaudutiin juuri kun asteltiin valmistautuvien koirakoiden jonoon. Jokaisen koiran "kataloginumero" oli julkaistu reilu viikkoa ennen kilpailuviikonloppua. Numero piti itse tulostaa tai kirjata itselleen ylös muulla tavalla. Jotkin kokeneet ja viitseliäät kisakonkarit olivat laminoineet tulostetun kataloginumeronsa ja kantoivat niitä nauhassa. Itse monen muun tapaan olin tulostanut numeron ja ryttäsin sen taskuun. Näin tuntui moni muukin tekevän. Joiltain bongasin tussilla kädenselkään kirjoitetun numeron.
Numeroa siis käytännössä tarvittiin, kun siirrytiin valmistautuvien koirakoiden jonotuskarsinohin. Sisäänheittäjällä oli käytössään iPad, jolla kirjasi koirakon olevan paikalla eli tässä kohtaan varsinainen ilmoittautuminen radalle tapahtui. Lähtökarsinoista vielä joku kehäsihteeri tuli pyytämään numeroa nähtäväksi, joka oli ainoa paikka kun numero piti kaivaa sieltä taskusta. Tämän jälkeen sen pystyi ryttäämään takaisin taskunpohjalle tms. Radalla siis ei tarvinnut olla numeroa näkyvillä edes rataantutustumisessa.
Suorituksen virheet kirjattiin varmasti myös suoraan tietojärjestelmään kulkematta paperikirjauksen kautta. Itse tulos oli nähtävissä samantien suorituksen jälkeen radan ulosmenon televisionäytöltä. Jokaisella radalla oli oma televisionäyttö, josta pystyi seuraamaan sekä lähtölistaa että tuloksia.
Kilpailukirjoja ei jätetty mihinkään odottamaan mahdollisia tuloksia. Mikäli sai sellaisen tuloksen, jonka halusi kirjattavan kilpailukirjaan tuli kirjaus hakea kilpailutoimistosta. Meille ei niitä nollatuloksia siunaantunut, joten kilpailukirja köllötti koko viikonlopun kassinpohjalla. Reissukumppanini Tiina ja hänen bordercollie Eve sen sijaan sai uusia merkintöjä heidän kirjaansa.

Rataantutustumisetkin oli varsin rento tapahtuma. Ilmeisesti ympäri Eurooppaa saa ottaa kenet tahansa rataantutustumiseen mukaan eikä muutenkaan ole kovin tarkkaa kuka siellä radalla pyörii. Itsekin taisin olla pariin kertaan väärässä rataantutustumisryhmässä, koska katsoin parhaakseni tutustua mieluiten viimeisimpinä siihen rataan, jota olin seuraavaksi menossa suorittamaan. Rataantutustumisten ryhmät olivat kaikki peräkkäin ja helposti varsinkin Norwegian Open radoilla oli rataantutustumisen sekä varsinaisen suorituksen välissä monta tuntia aikaa.

Lauantaina minun kilpailu-urakassa oli Norwegian Open rata sekä 2-luokan agility- ja hyppyrata. Kilpailupaikan layout ei ollut Norjan antisosiaaliselle luonteelle paras mahdollinen, sillä kaikkiin kehiin kuljettiin yhteisen keskikäytävän kautta. Multisosiaaliset europpaakoirat olivat tällä keskialueella osittain vapaana ja ihmiset lämmittelivät koiria alueella pyörittäen niitä roskisten ympäri ja heittäen lelua. Ihailin upeasti koulutettuja koiria, jotka käyttäytyivät tyynen rauhallisesti ja täysin muut koirat ingnooraavasti samalla kuin tein täyden päivätyön, että sain pidettyä meidän habituksen edes jotenkin normaalina.
Omaa tarinaansa kertoo, kun sunnuntain viimeisellä agilityradalla pyysin ratahenkilöiltä rataantutustumisen jälkeen että voisiko maalialueelle saada yhden pahvisermin poikittain näkösuojaksi. Viimeinen este kun heitti suoraan vilkkaalle keskialueelle koirat. Viisi nuorta norjalaista ratahenkilöä katsoi minua kovin hämmästyneenä, ja luulivat aluksi että haluaisin laittaa lelun maaliin odottamaan. Kun lopulta sain seiniä osoiteltuani sanomani perille, he katsoivat minua hämmästyneenä ja kysyivät "...but why?". Heille ei ollenkaan ollut tuttu ilmiö, että koira voi maalista tullessaan singota ohikulkevaa ahdistelemaan. En saanut sermiä poikittain maalialueelle, mutta onneksi Tiina tuli siihen ihmismuuriksi. Norja karkasikin takaisin kentälle suoraan viimeiseltä esteeltä ja nolona sen sieltä jouduin hakemaan. Eipä ollut aiemmin tuollaista keksinyt.

Kuva Norwegian open. Ainoa kuva, joka on jäänyt todisteeksi että olen ollut kisapaikalla (olen tuo oranssihihainen tyyppi kuvan taustalla, jolla on Norja kainalossa)

Kaikki viikonloput radat olivat profiililtaan kivoja ja väljiä. Meidän suoritukset vain kertatoisensa jälkeen kaatuivat johonkin virheeseen; pujottelun ennen aikainen lopettaminen, kontaktivirhe, kieltovirhe jne. Joten meidän suorituksista ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Tuloksettomuus ei kuitenkaan masentanut ollenkaan reissufiilistä. Eihän niillä tuloksilla ollut juhlittu ennen reissuakaan. Mielellään lähden Akan kanssa vielä uudelleen Norwegian Openiin!

Varsinaisesti Konsvingerin kylästä minulle ei jäänyt muuta kerrottavaa, kuin että se oli söpö kaupunkikylä. Meillä oli majoitus Ausmarkan puolella järven rannalla sijaitsevassa mökissä. Kilpailupaikalle meidän majoituksesta oli noin 30 km. Mökkimajoituksessa oli merkittävin etu, että se koirat saivat juosta vapaana piha-alueella illat ja aamut ennen kuin lähdimme kilpailupaikoille. Lisäksi suoraan mökiltä pääsi kävelemään mukavan metsälenkin.

Mökkirantamme

Mökkiranta, meidän laituri ja soutuvene. Emme kyllä ehtineet käydä soutelemassa.

Jos joku suunnittelee Norwegian Openiin, niin tässä budjettia varten hintatietoja:
- Laivamatka Turusta Tukholmaan ja takaisin Turkuun maksoi koko porukalle (2 ihmistä, auto ja 5 koiraa) 245 €
- Koko viikonlopun kilpailuilmoittautumiset (7 rataa) olivat noin 100 €. Ilmoittautumiset maksettiin luottokortilla netti-ilmoittautumisen yhteydessä.
- Mökkimajoitus oli yllättävän edullinen Norjan hintoihin nähden: 4 yötä 270 €
- Koko viikonlopulle haimme Konsvingerin marketista ruokaa / eväitä varmaan 150 € verrran. Varmasti olisi ollut edullisempaa käydä Ruotsin puolella kaupassa, mutta emme ehtineet ennen kauppojen sulkemisaikaa (ja alkumatkasta, kun kaupat olisivat olleet auki emme halunneet pysähtyä)

Menimme siis laivalla Turusta Tukholmaan. Laivamatka kesti noin 10 tuntia. Laivamatka meni hyvin, vaikka koirat hieman ihmettelivät mitä kökitään pienessä hytissä niin kauan. Käytiin kannella kävelyllä kertaalleen matkan aikana. Menomatkan laivalla (Viking Amorella?) oli ehkä maailman ankein koirien pissalaatikko. Laatikkossa oli muovinen kuramatto ja keskellä laatikkoa oli puinen keppi pystyssä. Tähän kukaan koiristamme ei tajunnut tehdä tarpeitaan ja koko matka menikin sitten pidätellessä. Paluumatkalla Viking Gracella oli sentään tekonurmen henkinen ratkaisu, ja se kelpasi Akalle, Evelle ja Maille hyvin. Muutoinkin Grace oli todella miellettyvä laiva matkustaa!

Koirat odottavat autokannella pääsyä autoon

Akka ja Norja Gracen kannella lenkillä

Menomatkalla Turun aamuauringossa. Meidän reissukoirat Akka, Norja, L, Mai ja Eve

Tukholmasta Konsvingeriin ajaa noin 6 tuntia + miljoonat tauot ajomatkan aikana kuskeja ruokkien, tauottaen sekä koiria pissattaen. Suurin osa matkasta on Ruotsalaista moottoritietä ja matkalla tulee on huomattavan monta McDonaldsia ja Maxia.

Lentämällä menivät osa suomalaisista paikalle. Oslosta ajaa Konsvingeriin alle tunnin. Hylkäsimme tämän vaihtoehdon, sillä olisimme tällöin tarvinneet vuokra-auton sekä turistikoirat olisi pitänyt jättää kotiin.

Akka ja välikuolema